Päivän asu ja lokakuun lopun menoja

Tämä tiistai valkeni kirkkaana ja viileänpuoleisena ja oli yllättävän liukaskin. Kesärenkailla sitä vielä ajellaan ja niin vain tuntui liukkaalta meno tänä aamuna. Ei auttanut kuin rauhassa ajella ja suunnitella renkaanvaihtoa.

Aurinko on ilahduttanut aina niinä päivinä, kun vain on suvainnut näyttäytyä. Sängystä ylösnousu aamuisin ei tapahdukaan enää samaan tapaan kuin kesällä. Eli kellon soidessa pompattaisiin kuin vieteriukko ylös. Ei, ennemminkin kuin vähän sänkyyn kiinni jäänyt purkka sitä lähtee venymään kohti makkarin ovea. Joten kaikki aurinko on ollut tarpeen piristämään menoa.

Päivän asua lupailin ja taas yhden kuvan taktiikalla mennään. Harmaata ja burgundya puin ylleni, kun satuin huomaamaan Gantin housujeni sopivan vanhan H&M paidan kanssa vietävän hyvin. Burgundy on tämän hetken hittiväri ja minua ei haittaa. Se on jotenkin hieno väri. Tänne kylille avautuu jälleen Peuran pop-up marraskuuksi ja olin näkevinäni burgundyn värisiä laukkuja mallistossa. Saattaa olla, että joudun raahautumaan paikalle ja tarkistamaan tilanteen. Sen väristä laukkua kun ei löydy vielä.

Viileä keli houkutteli laittamaan jo karvaista kenkää jalkaa, mutta ehkä vähän liikaa nämä olivat kuitenkin. Vielä saisi ilma viilentyä entisestään näihin kenkiin. Mutta kun oli jo harmaa takki päällä, niin mitäs sitä kenkiä vaihtamaan.

Viime viikosta mainitsen sen verran, että lasten kanssa olin muutaman päivän sukuloimassa koululaisen syysloman kunniaksi ja kaikenlaista puuhaa yritin lasten iloksi keksiä. Toki kotoa pelejä otettiin mukaan, mutta kun maisemanvaihdos oli kyseessä, niin kävimme mm. Aulangon kylpylässä pari tuntia polskimassa. Käytännössä siis törötin juniorin rinnalla lasten altaan reunalla ja yritin houkutella uimaharjoituksiin. Vähän edistystä siinä mielessä, että yhdessä, mielestäni jopa liian lämpimässä (37 astetta) altaassa hän suostui vähän käsipohjaa menemään ja kävelemään syvemmälle veteen kaiteesta kiinni pitäen. Ei oikein uimahommat kiinnostele. Leikkiminen lasten altaassa kylläkin.

Perjantaina ajelimme Heurekaan, jossa itse olen vieraillut viimeksi ehkä 20 vuotta sitten? Lapseni ovat siis 4- ja 10-vuotiaat, joten yhteistä tekemistä heille on joskus haastavaa keksiä. Heureka sopi siinä mielessä hyvin, että siellä vanhempi lapsi sai halutessaan kiertää omaa tahtia, vaikka pyrimme toki yhdessä ihmettelemään kaikkea mitä Heurekalla oli tarjota.

Mukavia olivat kaikki ne testit, joissa tutkitaan miten jokin materiaali käyttäytyy, mitä ilmavirta saa aikaan, kumpi on painavampi esine, miksi tämä toimii näin ja miksi tämä näyttää tältä, vaikka ei oikeasti niin olekaan. Juniorista oli jännittävää pelata kivi-paperi-sakset robottikäden kanssa ja vetää suolta. Koululainen keskittyi enempi vaativimpiin tehtäviin sekä pelailemaan mm. kierrätyspelejä.

Sitä mietin vain, että melkein kaikki olivat käsillä tehtävää ja koettavaa. On se korona-aika saattanut olla haastavaa, kun on käsihygieniasta pitänyt olla erityisen tarkkana. En nyt sano, etteivätkö ihmiset olisi nytkin, mutta vähän pahaa teki, kun koululainen pelasi peliä, jossa piti kädellä painella isoa ruutua jatkuvasti. Ruutu oli aika mähmäisen näköinen. Noh, onneksi käsiä pääsi pesemään helposti. Meillä oli hauska päivä Heurekassa ja minähän se siihen vanhaan tuttuun fakiirin petiinkin jouduin pötköttämään, kun lapset passasivat kauhuissaan.

Viikonloppuna vielä kierrettiin Hämeenlinnan sisäleikkipuisto, ostoskeskus Goodman ja kotikyläni ulkoleikkipuistoja. Sunnuntaina olikin aika ajella kotia kohti. Ja se kellojen siirto on minusta täysin tympäyttävää puuhaa. En ymmärrä miksi on niin vaikeaa päättää yhdestä ajasta ja siitä pidettäisiin kiinni. Oma rytmi ei ihan pilalle tästä kelloleikistä mene, mutta tiedän monia, jotka kärsivät siitä.

Muistan varmaan ikuisesti asiakkaan, joka oli harvinaisen töykeä, vaikka asiakaspalvelutilanne oli mitä normaalein. Minkään ei käsittääkseni olisi pitänyt ärsyttää häntä. Seuraavana päivänä, kun hän teki lähtöä, esitti hän jonkin pahoittelun tapaisen. Hän kertoi, että elämä menee täysin sekaisin pitkäksi aikaa kellojen siirrosta ja hän on sen takia niin ärtynyt. Ei saa unta jne. Kellojen siirrosta oli kulunut 2,5 viikkoa ja henk.koht. ehkä olin jo unohtanutkin koko asian. Mutta ei se piruparka.

Tämä viikko on työntäyteinen, mutta on myös jotain mitä odottaa. Viikonlopuksi suuntaan Helsinkiin, pitkästä aikaa ja pääsyy on teatteriin meno ystävien kanssa. Muullekin jää aikaa, joten yritän päästä Ateneumissa nyt ainakin käymään. Saattaa olla lauantaina muitakin liikenteessä. Mutta katsotaan mitä keksitään. Hauskaa lähteä pikku reissulle! Seuraa matkantekoon saan mieheltäni, jolla myös omien kavereidensa kanssa menot suunniteltu Helsinkiin. Eipähän tarvitse yksin matkustaa.

Lehtiä riittää lenkkipolun varrella. Ja niin muuten meidän pihassakin. Huh hah hei taas sillekin puuhalle.

Mukavaa lokakuun loppua, otetaan syksyn kirpeistä keleistä kaikki irti! Eikös sitä luntakin jo povattu johonkin päin maata marraskuun kunniaksi.

6 thoughts on “Päivän asu ja lokakuun lopun menoja

  1. Ihanat burgundyn väriset housut kuvassa! Aivan täydelliset erityisesti syksylle 🙂

    Ateneumissa on taas uusi upea näyttely itsellä käymättä, sen katsastamista on tässä taas pohtinut kovasti. Itse rakennuskin on vain ihana paikka piipahtaa, vaikka vaan kahvilla tai lounaalla. Mukavaa reissua! 🙂

    1. Kiitos, näitä housuja tulee tosiaan eniten käytettyä juuri syksyllä.

      Jossain uutislähetyksessä oli juttua uudesta Gothic Modern näyttelystä ja sehän on pakko käydä katsomassa!

  2. Ihana asukokonaisuus! En itse olisi keksinyt, että burgundyn ja helmiäisharmaan yhdistelmä voi voi olla niin raikas.

    Eri ikäisille lapsille on tosiaan vaikeaa keksiä yhteistä tekemistä, erityisesti talvikautena, kun suurin osa aktiviteetteja on sisätiloissa. Heureka on kiva paikka kaikenikäisille, harmi vain, että sinne on aina ajamista.

    1. Kiitos, miten kiva kuulla! Harmaa ja burgundy on minusta kyllä hyvä yhdistelmä 😁

      Joo, tavan huvipuistot kesäisin aiheuttaa ongelmaa, jos yksin lähden lasten kanssa. Mutta Heureka sopi meille ja myös matkankin puolesta, kun etelämmässä oltiin kyläilemässä.

  3. Ihana burgundi asu!😍 Niin ärsyttävää, kun kellojen siirtely vaan jatkuu. Miten asian käsittely voi jumittaa EU:ssa näin kauan?! Jostain luin, että eläimetkin kärsivät🙁

    1. Kiitos ihana!
      Jonnekin se kellojen siirtely siellä EU:ssa haudattiin. En ymmärrä miksi, epätervettähän se on tällainen rumppaus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *