Elämää viisi vuotta sitten

Somen puolella moni on jo muistellut viiden vuoden takaista elämäänsä ja jospa minäkin! Viisi vuotta sitten elettiin vuotta 2020, täytin 38 vuotta sinä vuonna ja työskentelin 15. vuotta samassa työpaikassa. Olin myös raskaana ja kovasti muistan miettineeni jo alkuvuodesta kesällä syntyvää pientä sekä elämää sen jälkeen. Vähänpä mistään mitään vielä alkuvuodesta tiesin.

V.2020 alussa olimme minä, mieheni ja ensimmäinen lapsemme Kanarialla kesälomaa viettämässä. Silloin tammi-helmikuussa alkoi uutisointi korona-viruksesta lisääntyä lisääntymistään. Muistan ihmetelleeni mielessäni miksi yhdestä flunssasta niin sinnikkäästi uutisoitiin.

Työskentelin matkailualan yrityksessä ja rekrytoimme kesätyöntekijöitä ja suunnittelimme jo kesää. Uutiset viruksesta kasvoivat nopeasti, mutta kaikessa naiiviudessani en uskonut siitä sen kummempaa muodostuvan. Mieheni suunnitteli kavereidensa kanssa matkaa Vietnamiin ystävän luo, oliko siellä samalla Formula-kisat tiedossa vai mitähän. Ei tarvinnut lähteä, kun Vietnam kielsi keväällä matkailijoiden tulon maahan.

Maaliskuun lopussa sain elämäni ekan lomautuslapun, koska koko työkalenteri tyhjeni peruuntuneiden varausten myötä. Se tapahtui muutamissa päivissä ja se tuntui ihan uskomattomalta. Lopulta oli todettava, että ei ole töitä.

Otin lapsen pois hoidosta ja aloitimme hänen kanssaan suorastaan elämämme kevään. Mies kävi normaalisti töissä. Korona ei sinä vuonna meihin tarttunut, mutta totta kai korona pelotti. Ei sitä kukaan halunnut ja varsinkaan kun ei tiennyt miten se kenenkin kehossa reagoisi.

Mitä muistan huhti- ja toukokuusta on se, että en ollut ennen tai sen jälkeen ulkoillut niin paljoa lapsemme kanssa kuin silloin. Taisi sattua ihan kaunis kevät, joten retkeilimme päivittäin jonnekin metsään, luontoon, saareen ja söimme eväitä ja ihmettelimme kevään tuloa. Kaiken epävarmuuden keskellä päivittäinen touhuilu lapsen kanssa taisi olla parasta terapiaa ja meillä oli tosi mukavaa.

Toisin kuin moni muu, en joutunut työskentelemään päivääkään maski päässä. Tuntui kamalalta kuulla tutuilta ja lukea lehdistä minkälaista mm. hoitotyötä tekevien työstä oli yhtäkkiä tullut. Sehän oli aivan kammottavaa. Nostan hattua teille meitä muita hoitaville. Itse sain mennä omaan tahtiini raskausmahani ja lapseni kanssa kotona, lomautettuna ja ihmetellä mitäs nyt, kun monella muulla oli rankinta aikaa elämässään.

Tavallaan kaikki suunnitelmat nollautuivat siinä ensimmäisen koronakevään aikana. Matkustamaan ei enää päässytkään niin kuin ennen. Rajat menivät kiinni, koronakaranteeneja, monia rajoituksia siellä täällä. Ei oikein tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi.

Koronarajoituksia höllennettiin kesällä, sen muistan, koska mieheni pääsi mukaan synnytykseen ja kävimmehän mekin ulkona syömässä monta kertaa heinäkuun aikana. Taisi olla aika kaunis kesä, kun katselen valokuvia meistä Savonlinnan kesäravintoloissa.

Raskaus oli toisellakin kertaa helppo, joten tein kaikkea mitä muutenkin. Laskettu aikakin koitti, mutta vauvaa ei kuulunut, niin sinä päivänä piipahdimme koko perheen kera ulos syömään ja kesälomalla olleita kavereita moikkaamaan.

Tulihan sekin päivä, kun piti lähteä synnyttämään Mikkeliin. Meillä oli vieraita käymässä ja he kun lähtivät, niin söimme mieheni kanssa hieman ja soitin varoituspuhelun Mikkeliin. Että täältä tullaan puolentoista tunnin päästä. Isompi lapsi lähti mummin hoteisiin. En paljoa pakannut varavaatteita, kun ajattelin, että kahden päivän sisällä ajellaan takaisin kotiin.

Juniorimme syntyi nimipäivänäni muutamia päiviä yli lasketun ajan. Hän oli hiljainen synnyttyään, mutta jotain taikoja kävivät viereisessä huoneessa tekemässä, että ääntä löytyi. Vuorokauden päästä hän lähti ambulanssilla Kuopion teho-osastolle ja minä kirjauduin ulos Mikkelistä. Keskellä yötä ajoimme sitten hänen perässään Kuopioon.

Juniorilla oli outoa tärinää ja aluksi epäiltiin mm. epilepsiaa. Hän oli viikon päivät kiinni kaiken maailman härveleissä, päähän oli liimattu seurantalaitteita, jotka seurasivat aivotoimintaa. Kävi magneetissakin. Tulehdusarvot olivat koholla ja sai antibioottia. Suoraan sanottuna en muista paljoa, en muista nimiä, en muista edes hänen lopullista diagnoosiaan, joka onneksi oli vaaraton. Tärinä lähti siis lopulta pois, tulehdusarvot normalisoituivat ja viikon Kuopiossa olon jälkeen lähdettiin terveen lapsen kanssa kotiin. Oli huojentunut ja iloinen päivä se.

Sen jälkeen olikin hyvä aloittaa vauvakuplassa elely. En ensimmäisenkään kanssa lähtenyt pitkään aikaan mihinkään. Olimme vain kotona. Korona-virus oli erityisen hyvä syy olla raahaamatta vauvaa mihinkään. Tuntui joskus vähän siltä, että monella oli kiire vastasyntyneen kanssa kyläilemään ja kaupoille. Minulle se ajatus ei sopinut. Oli kiva olla kotona, koska itse asiassa siitä synnytyksestäkin piti toipua. Ja totutella uuteen elämäntilanteeseen.

Näin meni loppuvuosi kotoillessa. Vanhempi lapsi aloitti eskarin syksyllä ja häntä vein ja hain sinne juniorin kanssa viisi kertaa viikossa. Muistaakseni syksy ja alkutalvi olivat ihan hyvää aikaa meidän perheelle. Katsoin napsimani valokuvat elo-joulukuu 2020 väliltä ja kaikki olivat lapsista. Kylläpä voi olla paljon kuvia lapsista, mutta ovathan ne ihania. Siinäpä meni tovi jos toinenkin, kun niitä katselin. Itsestäni oli muutama kuva ristiäisistä, mutta muuten omakuvat loistivat poissaolollaan. Ennen blogia en halunnut kuvia itsestäni otettavan.

Tulevaa ei paljoa koronavuonna uskaltanut pohtia. Mietin toisinaan onko minulla työpaikkaa enää kun palaan äitiyslomalta. Lopulta päädyin kuitenkin irtisanomaan itseni seuraavana vuonna, kun tajusin, että nyt jos koskaan on aika tehdä jotain muuta työkseen.

Viisi vuotta sitten elin mielestäni kovinkin erilaista elämää kuin nyt, kun on kaksi lasta, säännöllinen toimistotyö, oma airbnb ja kirjoittelen tätä blogiakin. Harrastus se on kai tämäkin ja harrastuksia ei itselläni niin paljoa aikuisiällä ole ikinä ollut.

Koronarajoitukset ovat mennyttä aikaa, mutta jotain on muuttunutkin. Esim. etätyöskentely on tainnut tulla jäädäkseen ja minähän rakastan sitä. Moni asia on toisaalta pysynyt myös samana ja sekin on aivan ihanaa. Viidessä vuodessa tähän hetkeen on tapahtunut aika paljon. Viiden vuoden päähän en uskalla nyt lähteä edes arvuuttelemaan. Toivottavasti jotain iloista on tiedossa silloinkin.