Olen tällä viikolla törmännyt kahteen mielekkääseen artikkeliin ja halusin jakaa ne kanssanne. Molemmissa on asiaa omasta peilikuvasta. Eka artikkeli, jonka luin kahteenkin kertaan on Yhteishyvä -nettilehdessä kolumnia pitävän Fanni Sjöholmin ”En tuijottanut omaa naamaani viikkoon ja suosittelen sitä muillekin”. Toinen on Jenni Rotosen Iltalehdelle antama haastattelu esteettisten toimenpiteiden yleistymistä ja naisihanteen mahdollisesta kaventumisesta.
Sjöholmin kolumnissa mainittiin teoriasta, jonka mukaan ihmisen ei olisi tarpeen nähdä itseään. Ammoisina aikoina itsensä näki vain vedenpinnasta heijastuksena, eikä silloinkaan aina selvästi. Ennen lasipeiliä, joka ilmeisesti keksittiin n. 1500-luvulla, heijastuksia omasta kuvasta saattoi nähdä parhaimmillaan vain kiillotettujen metallipintojen kautta. Onkohan mahdollista, että ihminen ei olisi ollutkaan ihan vielä valmis tähän jatkuvaan oman kuvan tuijotteluun, jonka vaikkapa nykyselfiet mahdollistavat? Esteettisissä toimenpiteissä (botuliini- ja täyteainehoidot, kirurgiset toimenpiteet) tunnutaan menevän pitkälle ja jo kovin nuorina.
Nekin, joita selfiet eivät kiinnostaneet, pääsivät viimeistään korona-aikaan teams-palavereiden myötä katselemaan omaa nassua siellä ruudun laidassa työpalaverin lomassa. Oma ulkonäkö alkoi yllättäen kiinnostaa oman kuvan aiheuttaman ahdistuksen kautta.
En ole ekspertti mitä tulee täyteaineisiin, mutta ainakin tuossa Iltalehden ja Jenni Rotosen haastattelussa kävi ilmi, että niiden suosio kasvaa koko ajan. Ja joo, onhan sen huomannut ainakin julkimoiden kasvoilla ja välillä myös kadulla vastaantulevien. Rotonen oli huolissaan siitä, että mikä pian koetaan normaaliksi nykypäivänä. Tuleeko yhä useammalle paineita kokeilla ja ottaa hoitoja näyttääkseen tämän hetken kauneusihanteen mukaiselta? Nyt siis puhutaan ulkonäöllisistä, ei lääketieteellisistä syistä, tehdä kosmeettisia parannuksia. Moni taistelee niitä ryppyjä vastaan ja myönnänhän sen minäkin. Käytän anti-age-voiteita muiden voiteiden ja seerumeiden rinnalla.
Minulle ei ole tehty esteettisiä toimenpiteitä. Neula ihon alla värisyttää. Pelottaa. En uskaltaisi. Olisin varmasti juuri se surkea tapaus siellä tilastoissa, jonka toimenpide menisi päin prinkkalaa. Samalla sanon myös, että jos joku ottaa, mitä ikinä ottaakaan ihonsa alle, niin ihan rauhassa. Toivotaan, että lopputulos on haluttu eikä mitään satu. Eikä kukaan ole painostanut menemään esteettisiin hoitoihin.
Peilillä on aika suuri rooli ihmiselämässä tätä nykyä, mutta jos elämä pyörii vain sen ympärillä miltä näyttää ulkoisesti, niin jossain on menty hieman metsään. Ammattinsa puolesta kauneuteen saattaa joku joutua kiinnittämään ekstrahuomiota, mutta entäs me muut. Onko se halua olla ikuisesti nuori, vai laittautuneen ja huolitellun näköinen? Ryppyjä taitaa joka ikiselle jonkin verran iän myötä tulla ja niitä yritetään pyyhkiä pois. Toki elämän ensimmäiset 35 vuotta eletään nuoren naaman kanssa. Siihen tottuu ja se muutos siellä peilissä saattaa säikäyttää.
Helposti saavutettavat esteettiset hoidot ja nopeasti muuttuvat kauneusihanteet saavat välillä pään pyörälle. Peilin kautta nähdään virheitä enemmän kuin hyviä puolia. Erilaisuudenhan piti olla hyve. Tämä ajatus on jotenkin jäänyt taka-alalle nykyaikana. Jos täydellisten kuvien katselu ahdistaa ja oma peilikuva sen jälkeen entistä enemmän, niin ehkäpä sellainen raju viikon peilitön ja someton kuuri olisi tarpeen. Laskisi ainakin ne ahdistuskäyrät ja voisi rauhoittumisen jälkeen uudelleen miettiä kelpaisinko kuitenkin juuri tällaisena kuin olen.
En ole välttämättä niin väleissä peilini kanssa, mutta tällä hetkellä en ole ajatellut asialle mitään tehdä, paitsi sopeutua. En näet usko siihenkään, että yhden asian parantelu auttaa mitään. Sehän olisi kerralla koko naama vaihdettava tai jotain. Kas, näin nopeasti se ajattelu voi mennä sinne syvään päätyyn. Ei, ennemminkin teen parhaani hyväksyä itseni. Ei se silti vähennä sitä rasvojen hölväämistä naamaan ja niin edelleen. Kerron kyllä, jos jotain muuta joku päivä tekisin. Ei tarvitse sitten arvailla.
Nuoremmat ottavat esteettisiä hoitoja ehkä hieman eri syistä kuin keski-ikäiset. Itse olen 42-vee enkä tule parikymppiseltä enää näyttämään. Toisaalta kun katselen reippaalla kädellä muokattujen neli-viisikymppisten kasvoja, niin en ole varma haluanko näyttää siltäkään. Makuasioita tiedän, mutta vähän hirvittää katsella esimerkiksi (sanon nyt ihan suoraan nimiä) vaikkapa nykyistä Katie Pricea, alle 50v. ja ihan pikkaisen myös vastikaan naimisiin mennyttä Sanchez-Bezosia, 55v. Hänen hääkuvat kohuhäistä näyttivät kyllä kauniilta, mutta sanoisin, että esteettiset toimenpiteet ovat jo viety aika pitkälle näiden kahden kasvoilla. Ja se kaikki on joskus alkanut siitä yhdestä pistosta koettuun ongelmakohtaan kasvoilla.
Kehitys kehittyy, maailma muuttuu. Ihmisten ulkonäkö muuttuu, jos ei luonnostaan niin muuten. Kaikki eivät niin luonnollisesta tyylistä välitäkään ja leikelty look on ihan tarkoituksena. Minusta on ihan reilua, että he, jotka parantelevat ulkonäköään kertovat sen suoraan. Ja se seuraava siinä vieressä voisi muistaa, että omalla kohdalla muutostoimenpiteet eivät välttämättä tuo samaa tulosta. Ja puhutaanhan jopa siitä, että ulkonäön paranteluun jää koukkuun.
Aiheuttaako ulkonäön jatkuva parantelu paineita muille, voiko ryppyjä oppia rakastamaan ja voisiko luonnollisuus olla taas muodissa? Kysymyksiä ilman täydellistä vastausta. Jokainen toimii niin kuin parhaaksi näkee, se on jokaisen oikeus. Jotenkin sitä silti toivoisi malttia erityisesti niille nuorille, joiden kasvoilla ei ole mitään paranneltavaa. Miettisi kaksi kertaa ennen ensimmäistä piikkiä. Jos joku päätyy ottamaan hoitoja, niin säästäisi nyt sen verran rahaa, että pääsisi oikealle ammattilaiselle, ei kirjekurssin käyneelle halvimmalle vaihtoehdolle.
Ja kai se sama pätee meihin keski-ikäisiinkin. Pari kertaa kannattaa miettiä mitä on tekemässä, koska onhan siinä vielä vuosikymmeniä aikaa jäädä koukkuun vaikka ja mihin toimenpiteisiin. Ikävintä olisi varmaankin se, että ei tunnistaisi itseään enää peilistä. Muistan erään julkkiksen sanoneen, noh Simon Cowellhan se oli, että hänen pieni lapsensa ei enää tunnistanut häntä suurien muutosten jälkeen ja se oli musertavaa.
Kun kerta nimillä olen päätynyt puhumaan, niin jatketaan. Iloinen yllätys oli tuossa joku aika sitten huomata, että eräs takavuosien julkkis, jolle varmaan on jossain kohtaa tehty vaikka ja mitä toimenpiteitä, on ottanut askeleen taaksepäin. Puhun Pamela Andersonista, joka näyttää paremmalta kuin koskaan. Hän kulkee ensi-illoissa ja punaisella matolla meikittä. Silmien ympärille on tullut juonteita eikä niitä ole kiristetty pois. Minusta hän näyttää kauniilta. Niinkin jokapäiväinen asia kuin meikkaus. Ei ole välttämätöntä. Muista se.
Ehkä tässä kautta rantain nyt taas kerran mentiin, mutta nykyaika somefilttereineen, äärimmäisen siloteltuine kuvineen ja monien ihailemiemme ihmisten täydelliseksi leikeltyjen /pistettyjen kasvojen katselu saa ajatuksenjuoksun vääristymään ja siten löytämään itsestä helpommin vikoja. Se taitaa olla luonnollista se ja pieni keskustelu itsensä kanssa lienee silloin paikallaan. Arvostetaan ja hyväksytään itsemme. Kannattaa myös muistaa, että aina löytyy joku toinen, joka on täydellisempi. Se kamppailu on niin kuin hävitty jo alun alkaen. Tämä itsensä parantelu lienee suo, johon helposti uppoaa. Liian pitkälle vietynä sieltä ei enää pääsekään ylös, vaikka kuinka haluaisi.
Mitä mieltä sinä olet: luovatkohan yleistyvät esteettiset toimenpiteet uuden kauneusihanteen? Oletko väleissä peilisi kanssa?
12 thoughts on “Peili – ystävä vai vihollinen”
Olen kyllä! Olen sitä mieltä että 49v pärstäni näyttää ihan hyvältä ikäiseltäni. Tässä kohdassa itsevarmuus kannattaa – se nuorentaa, ainakin omissa silmissään 😁. Tiedostan, että vanhenemista tulee tapahtumaan, mutta en jaksa asiasta välittää. En ota mitään toimenpiteitä vastaan, joissa on ylimääräisiä riskejä. Rasvoilla läträän senkin edessä. Mielestäni voiteiden (myös anti-age) käyttö on ihan ok, se on verrattavissa hyvään ruokaan, laadukkaisiin vaatteisiin ja yleisesti ottaen omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Tosin, jokaiselle keinolle on oma aikansa. Siellä missä emme anna ala-asteen ikäisten lasten ajaa autoja, polttaa tai juoda alkoholia, on anti-age voiteilla omat ikäsuosituksensa. Niitä noudattaen voi olla varmaa, ettei mitään vahinkoa tapahdu.
Harva julkis näyttäytyy ihmisen ilmoilla ilman meikkejä, amattilaisesti toteuttena yleensä. Bezoken morsian oli varmaan meikattavana jotain tunteja plus filttereitä on käytetty kuvissa varmasti. Olen törmännyt täällä Kaunasissa uudenvuodenaattona ökyrikkaan pariskunnan, joista parempi puolisko oli sattumalta ilman meikkejä. Järkytyin. Pumpattu naama (muuta ei ollut näkyvissä, mutta tiedän että vaatteiden alla on myös runsaasti silikonia ja botoxia), järkyttävän huokoinen iho, maksaläiskiä kauneus arpien kohdalla – onhan noilla kaikilla kaunestoimenpideillä hintansa. Sitten ei muuta ku lisää meikkejä naamaan.
Itsevarmuus on hyvä ase kaikenlaista vastaan. Eihän se oma naamataulu tästä nuorene, pitäisi osata hyväksyä se, kun peiliin katsoo ja joinain päivinä sekin on helpompaa kuin toisina. Tiedätkö, noissa pistojutuissa pelottaisi myös se, että onko sitä joka pistokerran jälkeen vähän ”turvonneemman” näköinen? Minusta ainakin joskus se kasvojen pullistuminen näyttää vähän hassulta, onko se aineen laittajasta kiinni vai onko liian usein otettu täyteaineita.. Sille varmaan vähän niin kuin sokeutuu itse. Hmm, eihän se haittaisi, että mystisesti ei ikinä vanhenisi, mutta mitä kaikkea sen eteen olisi valmis tekemään. Huomaan, että itse olen aika vähän valmis ottamaan riskejä nuorekkuuden vuoksi.
Olen aina ihaillut ”ei sun ikäisenä enää pitäis” -kommenttien ohittajia ja rohkeasti omana itsenään kulkijoita. Ei ole olemassa kuin joidenkin päässä vain ne rajat joiden jälkeen ei enää huulipunaa tai pitkiä hiuksia, pitäisi muka alkaa ottaa silotushoitoja ryppyihin jne. Pääasia että ihminen itse viihtyy ja haluaa, ja ei vaaranna terveyttään tietentahtoen vain esteettisistä syistä.
Minäkään en oikein välittäisi neuloista kasvoissani, vaikka tatuointipenkissä on tullut istuttua eikä verikokeen otto inhota. Täyteaineet ymv. ovat toki hyvin tutkittuja ja testattuja, ovathan ne kovin suosittuja tänä päivänä, mutta silti en ole vielä lämmennyt. Ei tunnu niin tärkeältä, mutta voihan ne mielipide muuttua kun kasvot alkavat muuttua! Täytyy vain muistaa pitää oma päänsä, eikä antaa vallitsevien trendien säikytellä itseään :’D
Hyvin sanottu tuo, että pidetään oma pää. Trendejä kun tulee ja menee. Mahtoivat ne Hollywoodin leiditkin olla ihmeissään, kun ensin piti olla tyynyposkia sun muita ja nyt sitten imetään rasvoja poskista kapeiden kasvojen takia. Se rasvahan ei sinne enää palaa, tai varmaan keksivät poski-implantit, kun kapeakasvoisuus putoaa muodista taas kohta.
Se on hyvä, että tutkitaan tarkasti ja siksi varmastikin on tärkeää mennä ottamaan mahdolliset toimenpiteet ammattilaiselle, on aineet ja tekniikka kunnossa. On se vissiin aika show rahallisesti, henkisesti ja fyysisestikin korjata pieleen menneet toimenpiteet jälkikäteen.
Hyvää pohdintaa vaikeasta aiheesta. Mielestäni jokainen saa tehdä itselleen mitä tykkää, jos haluaa vaikka täytettä huuliin tai rypyt sileiksi, se ei ole tietenkään muilta pois, mutten itsekään ikimaailmassa laittaisi mitään täytteitä mihinkään. Omat ryppyjen täytteet tulevat luonnostaan, kun lihon sitä mukaan kun vanhenen 😀 Hehe no vitsi vitsi, mutta jos jotain muuttaisin, niin voisin laihtua muutaman kilon (en kuitenkaan halua lopettaa elämästä nauttimista tai miettiä jokaista suupalaa). Ikääntyminen kyllä ahdistaa, mutta ehkä enemmän sosiaalisten paineiden takia, ei oman ulkonäön. Piristyin kun ystäväni 12-vee tytär sanoi, että näytän 25-vuotiaalta (täytin pari viikkoa sitten 38!!! apua). Omaa blogia vuosia pyörittäneenä on niin ”tottunut” tuijottamaan omaa naamaa, että osaa ottaa oman ulkonäön rennommin, niin hassulta kuin se kuulostaa 😀
Järkytyin taannoin kun ystäväni 10-vee kummityttö osti meikkivoidetta!! Mihin ihmeeseen sitä tarvitsee, kun on lapsen sileä täydellinen iho? Me käytettiin ehkä huulikiiltoa tuossa iässä 😀 Onkohan some näiden hullutusten takana ja mihin tämä vielä menee, jos kokee tarvitsevansa meikkivoidetta lapsena?
Kiitos, pohdintaa todellakin. En voi sanoa olevani musta-valkoinen ihminen, koska asioilla on aina puolensa ja puolensa. Mutta aihe on kiinnostava, ajankohtainen ja tykkään miettiä asioita eri näkökulmista. Sitä kun on katsellut tietynnäköistä naamaa aika kauan peilistä, niin kyllähän ne muutoksetkin huomaa, kun niitä tulee. Eri asia sitten mitä asialle tekee, vai tekeekö mitään.
Nuoriin vaikutetaan monella tavalla ja eiköhän ne tiktok-trendit aiheuta kasvojen hoitoa ja meikkaamista. Jos meikkaa huolella jo 10-vuotiaana, niin se meikki pitää saada myös pois kasvoilta, eli puhdistusta aineilla. Tämä voi tarkoittaa kasvovoidetta, jos iho alkaakin kuivua tai muuta. Ja pian saattaa olla ongelmia, joita ei ehkä muuten olisi ollut. Toivottavasti kyse oli enemmänkin kokeilusta, että silloin tällöin testaillaan ja meikkaillaan.
Hyvä postaus! Olen pohtinut samaa: muuttuvatko ulkonäköihanteemme ja sen myötä esimerkiksi nuorten paineet ulkonäöstä. Tai vanhempienkin… Itse olen ollut aina riittävän sinut peilikuvani kanssa. Aina voisi olla jotakin lisää, jotakin vähemmän, jotakin erilaista, mutta lopulta olen ollut perustyytyväinen. Vielä näin pian 48-vuotiaanakin.
Olen varma, että ulkonäköihanne on muuttunut ja muuttuu edelleen myös somen vaikutuksesta. Tai no, some on media, jonka kautta ihmiset saavat ärsykkeitä ja ”tietoa” ja some on jatkuvasti käsillä (nuoret erityisesti) ja aiheuttaa osaltaan paineita mm. ulkonäön suhteen. Mitä tekevätkään tekoälykuvat?
Itse en ole koskaan harkinnut täyte- tms. aineita, en ole vielä testaillut ns. ryppyvoiteitakaan, vaikka juuri nyt taitaisi olla hyvä hetki alkaa käyttää järeämpiä voiteita kasvoille. Hyväksyn kosmeettiset toimenpiteet, jos niille on aihetta, ns. turhat toimenpiteet ovat minusta turhia.
Joo, tämä jatkuva kuvien virta nykyaikana ja somessa on omiaan muuttamaan kauneusihannetta pikku hiljaa. Siinä nuorena ihmisenä kun vertaa idoliensa täydellisiin kasvoihin, eli muokattuihin ja siloiteltuihin kuviin, niin eihän se oma iho näytä samalta. Ihohuokosia ei tosiaan voi poistaa, paitsi valokuvista. Toivoisin itseään kovasti arvostelevia näkemään erilaiset piirteensä vahvuuksina.
Totta tuokin, että omaa kuvaa katsellessa on helppo luetella mitä voisi olla vähemmän, erilailla tai enemmän. Liian nuorena ei ainakaan kannattaisi suuria juttuja ulkonäölleen lähteä tekemään. Osa on peruuttamattomia muutoksia. Perustyytyväinen kuulostaa hyvältä mielentilalta. Voi todeta itselleen, että ei nyt ihan täydellinen välttämättä ole, mutta täysin riittävä juuri sellaisena kuin on.
Tämä ilmiö on todella mielenkiintoinen! Olen itse pohtinut sitä, että miten myös seura voi vaikuttaa siihen, miten helposti kokee itsekin tarvitsevansa täytteitä tai muita esteettisiä kauneushoitoja? Jos esimerkiksi isossa kaveriporukassa tai -vaikuttajaporukassa lähes jokaisella on tietyt toimenpiteet tehtynä, niin miten herkästi se vaikuttaa omaan minä- kuvaan ja siihen, että päätyykin täyteaineiden poistamisen jälkeen ottamaan ne uudelleen, vaikka aiemmin on niistä luopunut kun on mennyt pieleen? Eli tavallaan niistä täyteaineista tulee normi ja voisin kuvitella, että sisimmässään voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi, kun muilla on tietyt tunnistettavat toimenpiteet tehtynä. Ihminen on kuitenkin laumasielu loppujen lopuksi, eikä halua erkaantua porukasta. Ennen se yhteisö on ollut elinehto selviytymiselle. Jokainen toki saa ottaa tai olla ottamatta, mutta turvallisuus ja rehellisyys tehdyistä toimenpiteistä, sekä filtteröidyistä kuvista on minusta tärkeää. Se korostuu varsinkin vaikuttajilla, joilla on paljon nuoria seuraajia.
Esteettisistä hoidoista puhutaan niin paljon, että ne tuntuvat normaalilta. Toimenpiteille sokaistuu aika helposti. Joskus olen myös törmännyt videoihin, joissa täyteaineiden laittaja kiinnittää huomiota siihen, minne muuallekin voisi laittaa samalla täytettä tai mesolankoja. Minusta sellainen menee hieman harmaalle alueelle, koska ihminen ei ole välttämättä itse kiinnittänyt huomiota siihen, että se osio kasvoista olisi millään tavalla esteettisten hoitojen tarpeessa. Eli siitä voi tulla itsetuntoa nakertava epävarmuustekijä, vaikka se ei ole ennen haitannut millään tavalla. Varsinkin nuorilla se on todella vahingollista. Hyvä postaus ja ajatuksia herättävä! Tähän aihepiiriin kaipaisin itse enemmän vastuullista, rakentavaa ja avointa keskustelua nuoret huomioiden.
Olenkin pari kertaa jo aloittanut tähän sinulle vastaamaan, mutta asia jää jotenkin kielen päälle. Olen siis samaa mieltä kanssasi ja totta, mehän ollaan vähän tällaisia laumasieluja. Kaivataan porukkaan kuulumisen tunnetta ja ehkä vähän jopa matkitaan toisiamme. Täyteaineet ovat varmasti monen arkipäivää ja he ovat tyytyväisiä (toivon mukaan) sitten ulkonäköönsä sen myötä. Tuo olisi kyllä aika paha, että toimenpiteen tekijä yhtäkkiä huomauttaakin jostain ihan muusta asiasta, kuin siitä jonka vuoksi häntä on mennyt tapaamaan. Varmasti jää vähintään kaivelemaan ne sanat tai sitten kerralla ottaa vähän useampaan kohtaan toimenpiteitä kuin oli aikonut. Ja lompakko ohenee siinä samalla. Voisihan näistä asioista olla enemmänkin juttua, jotta kaikki asiaan liittyvät puolet tulisi otettua huomioon.
Hyvä kirjoitus.
Joskus mietin noiden täyteaineiden ja leikkausten keskellä, että mikä saa ihmisen niin tekemään. Omaan silmääni se korjaamaton on lähes poikkeuksetta parempi kuin muokattu. Lääketieteellisen tarpeen kautta muutettu on aina eri asia kuin jos kyse on siitä että ei ole sinut itsensä kanssa.
Peili on ollut minulle varmaan aina vihollinen. En ole perusmuottiin valettu kropaltani. Ehkä siksi kokenut niin paljon erilaisuutta nuorempana. Kuvissakaan en halunnut esiintyä. Vasta hyvin aikuisena olen oppinut olemaan vaikka kameran edessä ja sosiaalisessa mediassakin julkaisen jopa omia kuviani. Se on itselleni ollut hurja edistysaskel oman itsen hyväksymiseen sellaisena kuin on. Meikitkin on jääneet jo muutama vuosi sitten kokonaan pois 😀 Ehkä jotain peitevoidetta voisi käyttää. Ehkä.
Niinhän sitä sanotaan, että oma peilikuva on erilainen kuin se miten muut sen henkilön näkevät ja kokevat. Kaikkihan ei ole pelkkää pintaa, mutta peilikuvan ja valokuvan katselu helposti menee siihen. Mitä voisi korjata, tai ehkäpä paremmin, mistä en itse tykkää. Monesti muiden mielestä mitään korjattavaa ei toisesta löydy. Yleensähän toisesta ihmisestä tulee mieleen ensin luonne ja hymy ja miten he kohtaavat muut. Ei ulkonäkö.
Ihanaa, että olet sinut itsesi kanssa tänä päivänä! Jos muuten jotain hyvää tässä somessa ja vaikkapa minunkin blogissani on, niin uskallan olla valokuvissa. Jopa hymyillä valokuvissa. Oman kuvan hyväksyntä tapahtui siis tämän blogini myötä (aika hankala reitti, mutta näin tällä kertaa). On itse asiassa ihan kiva mennä nykyään ryhmäkuviin jne. kun ei enää ahdista.