Minuun vaikutuksen tehneitä kirjoja

Lähtemättömän vaikutuksen tehneitä kirjoja pyydettiin kertomaan Tarun tapaan -blogin haasteessa. Tämä on muuten vaikea rasti, koska loistavia kirjoja, joiden parissa viihdyn on ollut paljon. Vaikuttavia kirjoja olisi varmaan enemmänkin, jos lukisin oikein rankkoja tarinoita kurjista kohtaloista, mutta minun lukemisen taustalla on lähinnä se, että haluan sekä viihtyä että paeta todellisuutta tarinoiden maailmaan. Tarinan ei ehkäpä aina tarvitse olla se kaikista kauhistuttavin tositarina, jotta se tekee vaikutuksen lukijaansa.

Jos aloitetaan alusta alkaen, niin ala-asteella luin kaikki Neiti Etsivät ja se miten nämä kirjat vaikuttivat minun maailmankuvaan oli todennäköisesti se, että tytöt olivat kirjoissa nokkelia ja selvittivät arvoituksia. Siihen ei tarvittu aina aikuisia taikka poikia. Ala-asteella luetut parhaimmat kirjat olivat kuitenkin Enid Blytonin kirjat, iki-ihanat Viisikot, jotka veivät seikkailuihin, joihin olisin itsekin halunnut mukaan. Myös hänen paksut Seikkailu-sarjan kirjat olivat viihdyttävää luettavaa.

Ylä-asteella luin lähinnä fantasiakirjoja ja parhaimmasta päästä olivat David Eddings, Terry Pratchett ja Robin Hobb. Vähänpä tiesin tuolloin Eddingsin kirjoja lukiessani, että kirjailija itse ja vaimonsa olivat jonkin sortin hulluja ja vankilassa istuneita ennen kirjallista uraansa. Yksi syy muuten miksi en oikeastaan fanita ihmisiä – kaiken taidon ja ulkokuoren takaa aika usein paljastuu jotain todella kummallista. Joten, luen sujuvasti kirjoja ja kuuntelen biisejä, mutta faniksi minua ei voi sanoa. Eddingsin kirjat olivat tuosta huolimatta yläasteen parasta antia.

Ensimmäiset vaikuttavat kirjat luin ennen täysi-ikäisyyttä, muistaakseni. Eli vastikään tv:n puolella hypetetty Monte Criston Kreivi oli minulle iso kokemus 90-luvulla. Kaikessa naiiviudessani olin mm. ihmeissäni, että miten näin vanha kirja (1800-luvulla kirjoitettu) voi olla näin mukaansa tempaava. Viihdyin tämän Alexandre Dumas’n kirjoittaman kirjan parissa hyvin ja myöhemmin aina toivoin uutta luettavaa etsiessäni, että löytäisin samankaltaisen seikkailukirjan, joka juonen käänteillään yllättäisi yhtä paljon. Seikkailukirja taitaa olla väärä sana tälle, se ikään kuin alentaa kirjan syvyyttä, elämän tuskaa, pois vietyjä hyviä vuosia ja katkeruutta, jota teoksessa kuvataan. Kirja jakaantuu kolmeen: alun rakkauden täyteiseen elämään, kurjassa vankilassa vietettyihin pitkiin vuosiin sekä lopulta monimutkaiseen kostoon jokaista väärintekijää kohtaan.

Toinen vaikuttava kirja oli J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta, joka koskettaa edelleen. Kirjassa on ystävyyttä ja sinnikkyyttä, hyvän ja pahan valtataistelu, juonittelua ja selkään puukotusta, on toivoa ja yllätyksiä. Tätä kirjaa lukiessani aina ne ekat sata sivua ovat vähän takkuisia, en tiedä miksi, mutta siitä se tarina lähtee käyntiin eikä sitä malttaisi laskea alas käsistään. Mutta pakko on välillä, sivuja tässä painavassa opuksessa on 981.

Oli aika kun viihtyin Stephen Kingin ja Dean R. Koontzin tapaisten kirjalijoiden tuotoksien parissa. Kingin tuotoksista parhaimpia minusta olivat klassikot Se ja Hohto. Pikkuhiljaa pelottavammaksi ja jännittävämmäksi muuttuva juoni vain tiivistyy tiivistymistään. On oltava taitava, kun pystyy luomaan sellaisen ilmapiirin kirjaan. Nykyään en enää lue tällaisia kirjoja, kauhuaika on aika lailla ollutta ja mennyttä. Mutta, pelottavat, hieman yliluonnolliset kirjat kulkivat tiiviisti matkassani yli 10 vuotta.

Kirja, jonka olen lukenut monta kertaa on Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo. Rakastan tapaa, jolla kirjassa kuvataan 1800-luvan alkua, miten naisten kuului käyttäytyä, mitä he saivat tehdä ja ympäröivää yhteiskuntaa. Todella ahdistavaa aikaa ainakin näin nykyaikana vapaasti elävän naishenkilön mielestä. Päähenkilö Elizabeth ei tehnyt useinkaan niin kuin odotettiin, ja se tarinassa onkin parasta. Hänen olisi pitänyt mennä naimisiin omituisen serkkunsa kanssa, jotta perheen omaisuus olisi jäänyt isän kuollessa tälle serkulle ja siten sukuun, koska naisethan eivät perineet mitään. Elizabeth ei kuitenkaan suostunut naimakauppoihin edes äitinsä painostuksesta. Kirja on todella hyvä ja pidän sen äärimmäisyyksiin viedyistä henkilöhahmoista. Olen joskus lukenut kriittisiä arvioita teoksesta ja aina silloin pohdin, että luimmeko me samaa kirjaa?

Toinen kirja, josta en ota vastaan mitään kritiikkiä on Ruusun aika, Umberto Eco. Aivan loistava teos, rakastan. Sijoittuu 1300-luvun munkkiluostariin, suljettuun tilaan, jossa alkaa tapahtua kauheita. Ulkopuolinen munkki apulaisensa kanssa alkaa tutkia tapahtumia ja pian liikutaan mm. salatussa sokkelomaisessa kirjastossa ja ahtaissa käytävissä. Tunnelma on käsinkosketeltavissa. Liekö tämän kirjan takia aikoinaan niin kovasti ihastuin myös Shardlaken seikkailuihin. Hän on C.J. Sansomin luoma asianajaja 1500-luvun Englannissa ja mm. luostarin saloja selviteltiin ensimmäisissä teoksissa. Pidän erityisesti 1500-luvun elämän kuvauksessa kirjoissa. Karua oli.

Lisää kirjoja, joissa taiturimainen juonen kuljetus on vienyt minut mennessään. Arturo Perez-Reverte ja hänen Yhdeksäs Portti sekä Flaamilainen taulu olivat huimia lukukokemuksia aikanaan. Yhdeksäs portti kertoi vanhojen kirjojen metsästäjästä, ja kirjassa vilisee Dumasin käsikirjoituksia ja 1600-luvun inkvisition kieltämiä kirjoja. Flaamilaisessa taulussa 1400-luvulla elänyt taiteilija maalasi mestariteokseensa kirjoituksen, joka paljasti silloisessa hovissa tapahtuneen murhan. Viisisataa vuotta myöhemmin päähenkilö Julia alkaa entisöidä taulua ja löytää piilotetun kirjoituksen, ja vanhat tapahtumat alkavat toistua.

Kirjamakuni lienee käyneen selväksi. Juonessa saa olla historiaa, mystiikkaa, arvoituksia ja seikkailuja. Hyvin kirjoitettuna. Ette usko miten moneen kirjaan olen tuhlannut aikaani, kun takakannessa lukee, että tämä on ”uusi Ruusun nimi” tai ”Da Vinci koodin veroinen”. Loistavia kirjoja on itse asiassa aika vähän..

Näin aikuisiällä luen vaihdellen fiktiota ja elämänkertoja. On kevyttä viihdettä, salapoliisitarinoita, naisten kasvutarinoita, jännitystä ja seikkailuja. Pidän vanhoista teoksista kuten Leo Tolstoin Anna Karenina ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva. Modernimmat teokset, jotka ovat vaikuttaneet minuun ovat esimerkiksi historiallisia arvoituksia ratkova Dan Browinin Da Vinci -koodi. Se tuntui erityisen jännittävältä, ja sen myötä samankaltaista fiktiota kuten Kate Mosse: Labyrintti sekä 80-luvulta Pyhä veri, pyhä Graal.

Kirjoja, jotka yllättivät ja ovat jääneet mieleen viime vuosina: Valérie Perrin: Vettä kukille kertoo hautausmaanhoitajan karusta elämästä sekä vanhempi klassikko Kathryn Stockett: Piiat. Kirja vie 60-luvulle Mississippiin, jossa tummaihoiset palvelevat ja hoitavat vaaleaihoisempien kodit ja kasvattavat heidän lapsensa. Päähenkilö Skeeter haluaa päästää palvelijat ääneen kirjansa sivuille, mutta se ei olekaan ihan niin helppo tehtävä.

Edellä mainittujen tapaisia hyviä, koskettavia tarinoita kaipaisin lisää. Myönnän, että vauhdikkaat tarinat meinaavat välillä jyrätä näiden rauhallisempien, ehkäpä myös opettavaisempien tarinoiden edelle lukupinossani.

Varmasti jotain hyviä nyt unohdin, olen hieman huono muistelemaan mennyttä, vaikka se on aihe, josta mieluiten lueskelen. Hyvä haaste tämä, kiitos vain Tarun tapaan. Nyt tekee itse asiassa mieli lukaista jotain näistä uudelleen. Melkein kaikki löytyvätkin kirjahyllystäni valmiina.