Koiranilmasta huolimatta tunnelmallinen viikonloppu Helsingissä

Vettä ja räntää losotti taivaan täydeltä useampaankin kertaan viime viikonloppuna pääkaupungissamme. Sama homma oli itse asiassa vuosi sittenkin, kun kävin ja siitä viisastuneena otin sateenvarjon mukaan. Olisi siitä toki ollut enemmän iloa, jos perjantai-illan lisäksi olisin sen lauantainakin viitsinyt hotellista ulos kantaa, mutta ei sitä näköjään kahta päivää peräkkäin muistanut.

Vietin siis viikonlopun Helsingissä ja visiitti sisälsi hyvää ruokaa, taidetta ja jouluparaatin. Omissa unelmissani aina kirjoittelen näitä juttujani saman, tai seuraavan päivän aikana tänne blogiin. Universumilla oli nyt kuitenkin muita suunnitelmia ja entistä fysiikan opettajaani uhmaten ”sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee”, kirjoitan nyt kuitenkin pari riviä viime viikon reissusta.

Suuria suunnitelmia reissuun en kerinnyt tehdä. Lähdin vähän niin kuin samaa matkaa mieheni kanssa, jolla oli lauantaiksi täysi ohjelma tiedossa. Majoituimme toistamiseen Hotelli Marskissa ja tällä kertaa piirun verran parempi visiitti kuin vuosi sitten. Ensinnäkin, autolla kun lähtee ytimeen ajelemaan pitää varautua parkkipaikan etsintään. Tänä vuonna joku onnetar oli puolellamme ja auto sopi hotellin omaan parkkihalliin – veimme viimeisen parkkiruudun. Oikeaa luksusta kipittää sisäkautta hotellin respaan, kun ulkona tuli joka suunnasta isoja räntärättejä taivaan täydeltä. Vuosi sitten halli olikin täpötäynnä.

Tällä kertaa nukuin myös yöni kuin pikku possu kaikessa hiljaisuudessa. Ei kuulunut ääniä mistään. Vuosi sitten niitä kuului läpi yön niin ulkoa kuin naapurista. Tiedän, korvatulpat olisi fiksu valinta keskustahotellissa majoittuessa. Riskit oli tiedossa ja tällä kertaa uhkapeli kannatti. Majoitus lähellä kaikkea ja hiljaisuudessa. Ah.

Perjantai-iltana kävimme syömässä tuttavamme kanssa Bistro Bardotissa. Tämäkin kiva ravintola oli aiemmin jäänyt kokematta, eikä tuottanut muuten pettymystä. Hans Välimäen 5 vuotta täyttänyt tunnelmallinen ravintola toimi kaikin puolin. Ihanaa ruokaa, miljöö, taustamusiikki. Tämä oli täydellinen laskeutuminen Helsinki viikonloppuun.

Lauantaiaamu näytti sään puolesta lupaavalta. Kävin lapsille ostamassa muutamat vaatteet ja pyörähdin Stockmannilla että Relovessa löytöjä tekemättä. Katselin kaihoisasti Svenska teaternin suuntaan. Olin mielinyt mennä katsomaan illan komediaesitystä, mutta totta kai, se oli loppuunmyyty! Helsinki onneksi tarjosi hupia ja hevosiakin katseltavaksi.

Iltapäivällä olin sopinut näkeväni vanhaa ystävää Ateneumissa ja näinhän me teimme. Perusnäyttely oli meille sen verran tuttu, että kävimme katsomassa vain yläkerran Gallen-Kallela, Klimt & Wien -näyttelyn.

Lainatakseni näyttelyn perusideaa Ateneumin kirjoittamana: ”Näyttely kertoo taiteilijoista, joiden kanssa Akseli Gallen-Kallela teki yhteistyötä, ja joiden näyttelyihin hän osallistui. Wien oli 1900-luvun alussa uusien ajatusten, tyylien ja kansainvälisten vaikutteiden sykkivä keskus, joka houkutteli eri alojen taiteilijoita ympäri Eurooppaa.”

Minä pidin näyttelystä ja monipuolisesta kokoonpanosta. Oli maalauksia, historiaa ja mm. 1900-luvun alun vaatetusta esillä. Mielenkiintoista oli elo Wienissä tuohon aikaan. Kovin usein viitataan vain Pariisiin, kun puhutaan missä suomalaiset taiteilijat kävivät maalaamassa.

Ateneum oli lauantaina täynnä väkeä ja jouluinen konsertti sisäportailla sai hetkittäin kulkuväylät tukkoon. Eipä sillä, kuuntelimme mielellämme kaunista laulantaa, joka kuului myös näyttelytiloihin.

Iltapäiväkahvit ryystimme Café Engelissä ja meille löytyi juuri sopivasti yksi pöytä kuuman kahvin ja suklaisten herkkujen nauttimiseen. Väkeä oli liikkeellä tavanomaista enemmän, koska Helsingin joulunavaus paraateineen oli pian alkamassa. Klo 16 mekin poistuimme lämpimästä kahvilasta kaatosateeseen. Siinä vaiheessa oli jo vähän ikävä sateenvarjoa että pipoa, jotka jäivät matkasta. Puolustuksekseni, puoliltapäivin oli ihan aurinkoista!

Nyt kuitenkin sään ollessa aika kurja emme olleet ihan varmoja mitä tekisimme paraatin katselun suhteen. Ongelmahan näissä ihanissa kulkueissa on se, että periaatteessa kaksi ekaa riviä näkevät jotain ja taakse jäävät eivät niinkään. Kävelimme Esplanadin puistoon, jossa totesimme, että tien varsilla oli vielä tilaa. Ilmeisesti paraati kulkisi siitäkin, joten ainakin näkisimme jotain. En tietenkään ollut ottanut selvää paraatin reitistä, enkä aiemmin ollut ollut paikan päällä sitä todistamassa.

Myöhemmin luin lehdestä, että Stockmannin kohdilla oli ollut kunnon tungos ja osa ihmisistä oli luovuttanut väen paljouden takia. En itsekään nauti väkijoukkojen keskellä olemisesta, mutta oma paikkamme osoittautui vallan mainioksi. Sade taukosi joksikin aikaa ja paraati alkoi saavuttaa meitäkin. Paikalle tulleita lapsia päästimme tietenkin siihen eturiviin ja heidän riemua oli hauska katsoa ja kuunnella. Paraatissa oli myös iloinen ja jouluinen meininki. Esplanadin jouluiset valot olivat kauniit ja toki myös perinteikkäät Aleksin valot.

Paraatissa oli jouluinen tunnelma, maskotteja ja hevosia, taitavia tanssijoita ja jonglöörausta, rumpujen pärinää ja kymmeniä kultaisia noutajia. Joulupukki piti perää vilkutellen vanhasta avoautosta.

Paraatin mentyä ohi alkoi kummasti ajatus kuumasta glögistä houkutella. Jokin pieni, tunnelmallinen paikka silmissä siintäen lähdimme massan mukana liikkumaan, mutta kas vain. Joku muukin halusi lämpimään ja emme ihan päässeet niihin paikkoihin mitä mietimme. Päädyimme Deliberiin. Deliberi on itselleni tuttu, olenhan siellä monasti syönyt yksin ja seurassa. Se on isohko paikka eikä ihan ensimmäiseksi tullut mieleen, kun hämärää nurkkapöytää jossain haikailin. Paikka oli täynnä, mutta sieltäkin onnistuimme pöydän saamaan. Keskeltä kaikkea hulinaa.

Glögit vaihtuivat lennossa proseccoon ja pintxoihin (miten lie lausutaan). Herkullisen näköiset pikkupurtavat myivät itse itsensä meille, kun jonotimme tiskille. Ei tarvinnut pettyä. Tuoretta, helppoa ja makoisaa. Tykkäsimme!

Ilta vierähtikin nopsaan siinä jutellessa, herkuista nauttiessa ja ihmisvilinää ihmetellessä. Oli pikkujouluihin menijöitä, meitä paraatista tulevia ja yleisilmeeltään Helsingin meno oli kovin kansainvälistä. Sanoisinko näin maalaiskaupungista paikalle tupsahtaneena, että ihan ison kaupungin menoa sinä lauantaina.

Iltamme tuli päätökseen ja sää näytti vielä vihon viimeiset taivaan merkit. Kovassa tuulessa sateen piiskatessa kipitin R-kioskin karkkihyllyn kautta hotellihuoneeseen. Oli itse asiassa oikein ihanaa suoristaa ruoto päivän jälkeen ja vain olla. Nautin kieltämättä siitä tunteesta.

Tiukemmalla aikataulutuksella olisin varmasti kerinnyt enemmänkin tehdä ja etsiä joululahjoja, mutta ei se minuuttiaikataulu kuitenkaan voita laiskaa lauantaiaamua ja tunnetta, että kerrankin saa ottaa rauhassa. Joulumieltä löytyi kyllä reissusta: kaikki kauniit jouluvalot ja valaistut joulukuuset, iloiset lapsukaiset ja jouluikkunat täyttivät mielen. Valkoinen maa olisi kruunannut kokemuksen, mutta ei se lumi marraskuussa taida olla Helsingin juttu.