Eikä tuo ole pelkästään minun, Savonlinnassa majaani pitävän puolueellinen mielipide. Ehei, juuri luin Kotilieden lukijoillaan teettämän kyselyn tulokset parhaasta kesäkohteesta. Ykkösenä komeili Savonlinna. Ja jos en aivan väärässä ole, niin viime vuonna Ilta-Sanomien kysely pienempiä kaupunkeja koskien julisti Savonlinnan parhaaksi kesäkaupungiksi. Näihin voittoihin liittyen ajattelin muutaman sanasen Savonlinnasta kirjoittaa ja kertoa miksi valita Savonlinna käyntikohteeksi kesälomansa aikaan. Toki saa tänne muulloinkin tulla, tervetuloa, mutta kesäloman aika lienee se helpoin aika lähteä tutkimaan Suomea ja visiteeraamaan suosittuja kesäkohteita.
Jaoin Savonlinna elämykset kolmeen kuukauteen. Ihan kaikkea tekemistä ja näkemistä en pysty luetteloimaan, mutta muutamia mielenkiintoisia juttuja kyllä, joita täälläpäin voi nähdä ja kokea aina kauniin luonnon, keskiaikaisen linnan, leppoisien ihmisten ja uhanalaisen saimaannorpan lisäksi. Tervetuloa mukaan kesäkaupunkien kesäkaupungin menoon!

SAVONLINNA KESÄKUUSSA
Kesän alku tuo lisää uusia palveluita ja putiikkeja Savonlinnaan. Matkustajasatama ja tori alkavat viimeistään nyt herätä toden teolla eloon. Maisemaristeilyt kaupungin ympäri sekä risteilyt vanhalla höyrylaivalla saaristoon vievät elämyksille päivittäin. Risteilytoiminta jatkuu elokuun loppuun ja erilaisia teemaristeilyjä järjestetään aina välillä.

Vanhojen laivojen ystävät voivat piipahtaa myös Olavinlinnan naapurissa Riihisaaren museossa, jossa pääsymaksulla pääsee tutustumaan näyttelyiden lisäksi museohöyrylaivoihin. Paikalla on mm. v. 1898 järven pohjaan uponnut S/s Salama, joka kuljetti tavaraa ja matkustajia Pietariin. Toisen laivan törmätessä Salamaan Puumalassa jäi laiva 73 vuodeksi upoksiin. V.1971 laiva nostettiin ylös ja se on nyt Riihisaaressa kunnostettuna. Museohöyrylaivat tekevät aika ajoin yleisöristeilyjä.
Suuren suosion saavuttanut Savonlinnan kesän avaus heti kesän alussa (6.6.2026) kokoaa keskustan täyteen tapahtumia, musiikkia, vanhoja autoja ja tänä vuonna myös city run -tapahtuman. Olavinlinnassa on lasten linna -tapahtuma samana päivänä. Olavinlinna on avoinna päivittäin koko kesän ja opastukset linnassa tasatunnein.
Kesäkuussa kesän herkkupaikat ovat jo avoinna niin torilla kuin muuallakin. Torilla kannattaa istahtaa perinteisten torikahviloiden herkkujen ääreen tai maistella bistro Onkipaikan kielen mukanaan vieviä runsaita suolaisia ja makeita vohveleita. Keskustasta lyhyen kävelymatkan päässä Sulosaaressa löytyy vanhassa Kalliolinnan huvilassa lettukahvila. Luonnon rauhassa nautittu herkkulettu maistuu ja halutessaan voi tehdä kävelyretken saaren ympäri. Huom. kesällä 2026: Sulosaaren kävelysiltaa uusitaan ja saareen pääsee väliaikaista ponttonisiltaa pitkin.

Uutuus Savonlinnan kesässä on jäätelöbaari Muru. Pisteet hyvästä nimestä ja baarin monipuoliset jätskiannokset löytyvät pääkatu Olavinkadun varrelta.
Juhannuksena perinteinen kokko palaa Riihisaaren kallioilla. Paras näkyvyys kokolle on rantatieltä ja myös kokkoristeilyjä on useampi tarjolla. Kokko näkyy hienosti vesiltä katsottuna. Se kun sijaitsee aivan rannassa.
Savonlinnassa viihtyvät meidän immeisten lisäksi pikkulinnut. ITE-taiteilija, haudankaivaja Marko Ruuskanen on luonut kymmeniä vanhojen rakennusten pienoismalleja kaupungin puistoihin, mutta linnunpönttöjen muodossa. Näitä taiteellisia ja valtavan kokoisia linnunpönttöjä on näkyvillä läpi keskustan. Sulosaaresta linnalle, pikku kakkosen puistosta Kalmarinkadulle. On opastettuja kierroksia sekä omatoiminen kierros onnistuu kartan avulla.

SAVONLINNA HEINÄKUUSSA
Savonlinna vetää heinäkuussa vertoja mille tahansa iloisen kuhisevalle Keski-Euroopan kaupungille. Ainut vain, että täällä on paremmat maisemat joka puolella.
Satamassa sijaitseva Lippakioski myy pehmiksen lisäksi suolaisia ja makeita lörtsyjä. Niitä varo maahan pudottamasta, kun vieressä höyrylaiva tekee lähtöään vislaten verraten kovaäänisesti kolme kertaa.

Savonlinnan suurin tapahtuma on Oopperajuhlat Olavinlinnassa. Kuukauden kestävä tapahtuma ja 6× viikossa nähtävät oopperaesitykset tuovat niin maailman tähdet kuin oopperaa rakastavan kansainvälisen yleisön Savonlinnan heinäkuuhun.


Ooppera linnassa on elämys ja suosittelen kerran elämässään sen kokemaan. Oopperan ympärillä on oheistapahtumaa ja mainitaan nyt ainakin oopperan aamunavaukset matkustajasatamassa. Jokaisen oopperapäivän avaa tunnin mittainen show, jossa haastatellaan oopperalaulajia, julkkiksia ja kuullaan musiikkiesityksiä. Maksuton tilaisuus ja sen voi katsella myös livenä netissä.
Savonlinnassa on tarjolla ruokaelämyksiä ja virvokkeita heinäkuussa, ja vähän pienempiä paikkoja nyt nostattaen: Linnankadun Saima-kahvilan menu pitää nälän loitolla. Myös Linnankadulla sijaitseva Hotelli Hospitzin terassi on suosittu kohtaamispaikka. Oopperan jälkeen sinne voi istahtaa lohikeitolle ja skumppalasilliselle. Torin torikeitaalta löytyy parhaat viinit viinibaari Vingasta sekä Kulttuurikellarin viehättävä tunnelma on omaa luokkaansa. Parhaat maisemat kaupan päälle saa kattoterassilla sijaitsevalta Muikkuterassilta.

Taidetta löytyy mm. Aino Acktén entisestä huvilasta Suruttomasta, Nälkälinnanmäen kulttuuritalosta ja linnalle johtavalta Linnankadulta. Siellä Galleria 13 ja sisäpihan makasiinirakennus tarjoavat vuodesta toiseen heinäkuussa laadukasta ihasteltavaa ja ostettavaa.


Suppailu on leppoisaa puuhaa Saimaan vesillä. Kylpylähotelli Casinon rannassa on jo monena vuonna toiminut välinevuokraamo ja mm. sup-laudat sekä kajakit saa vuokrattua täältä.

Savonlinnaa kannattaa ihailla vesiltä käsinkin ja tämä lysti onnistuu täysin maksutta. Nimittäin soutuveneitä voi varata ilmaiseksi souturetkelle Savonlinnan edustalle. Lisätietoja souturetken tekoa varten löytyy täältä.
Linnankatu mukulakivineen ja kauniine vanhoine taloineen linnan vieressä pursuaa eloa heinäkuussa. Heltimoisen talon, vanhan putkan, Saimatalon ja Linnankatu 13 sisäpihan putiikeissa vierähtänee tunti jos toinenkin. Kukallisista ja värikkäistä kuoseista tykkäävät suuntaavat osoitteeseen Olavinkatu 41, sisäpihan keltaiseen piharakennukseen. Sieltä löytyy Kaisa Turtiaisen itse tekemät mekot kukallisesta putiikista.

Pyhän Olavin päivänä 29.7. juhlitaan Savonlinnan syntymäpäiviä. Jos joskus koko kaupunki ja savonlinnalaiset ovat liikkeellä, niin se on tämä päivä. Pyhän Olavin päivä on täynnä vaihtuvaa ohjelmaa ja päättyy keskiyöllä ilotulitukseen.
SAVONLINNA ELOKUUSSA
Olavinlinnassa musiikki soi oopperajuhlien päätyttyäkin. Elokuun viikonloput ovat pyhitetty kovien kotimaisten että ulkomaisten artistien keikoille Olavinlinnassa ja kesällä 2026 lavalla nähdään mm. Jethro Tull, Vesala, Lauri Haav. Tänä vuonna on tarjolla myös konsertti filmimusiikin klassikoista. Monet keikat myydään täyteen, joten lippujen varaukseen än yy tee nyt. Tasokkaita keikkoja löytyy niin ikään House of Olafista että Kulttuurikellarista.

Olavinlinnassa on pitkästä aikaa stand up keikkakin, kun Amerikan ihme Ismo Leikola saapuu Savonlinnaan 19.8.2026.

Perinteeksi jo muodostunut saunafestivaali Riihisaaressa järjestetään 15.8. Mukana erilaisia ja erikokoisia saunoja ja aina välillä pitää tehdä raikas pulahdus Saimaaseen.
Hevosurheilua on tarjolla TOTO-raveissa Hannolanpellolla 8.8. Suosittu tapahtuma tarjoaa ravi- ja montelähtöjen lisäksi ohjelmaa lapsille.
Extra bonuksena
Savonlinnahan ei ole pelkästään keskusta-alue, josta keskityin kirjoittamaan. Savonlinnaan kuuluu myös Punkaharju, joka on must-have vierailukohde, jos Savonlinnassa viettää paria päivää kauempaa. Kuuluisa harjutie, metsämuseo Lusto, Aseman taidelaituri, Punkaharju hotelli ja upeat pyöräily-ja kävelymaastot. Taideluola Retretti herää kesällä 2026 hetkeksi eloon uudella näyttelyllä heinä-elokuussa. Taidetta löytyy myös Johanna Oraksen taidekartanosta. Lapsille tekemistä tarjoaa vesihuvipuisto Kesämaa.

Savonlinnaan kuuluu myös Kerimäki ja siellähän pääsee ihailemaan maailman suurinta puukirkkoa. Vuonna 2026 kirkko on korjauksen alla ja täten kiinni. Komea näky se aina on kuitenkin.
Olen viettänyt kaikki kesät Savonlinnassa vuodesta 2005 lähtien ja näitä kesiä en vaihtaisi pois. Tiedän, että moni paikallinen karkaa mökin rauhaan kesäksi, mutta minua ei saisi kirveelläkään pidemmäksi aikaa pois. Savonlinnan kesä on täynnä tekemistä ja näkemistä, ja osaa tapahtumia ja puoteja vasta aletaan mainostaa tässä kesän korvalla. Pitänee yrittää tulla päivittämään tätä postausta, kun kesä etenee. Pidän erityisesti siitä, että aina aamulla ei tiedäkään mistä kivasta jutusta sitä itsensä illalla löytää. Täällä viihtyvät kaikki: taiteilijat, lomailijat, lapset, länsisuomalaiset, retkeilijät, suurkaupunkilaiset, herkuttelijat ja luonnossa viihtyvät. Uskoisin, että juuri sinäkin.
