Täytän 44-vuotta tällä viikolla ja havahduin siihen ajatukseen miten erilaisia elämiä ja elämänvaiheita elämme samanikäisten ystävieni ja tuttujeni kanssa. Elämät eivät tosiaan seuraa samaa käsikirjoitusta, jos ikinä ovat sitä tehneetkään, mutta olihan se elo liki kolmekymppiseksi asti samankaltaista ainakin meidän kaveripiireissä. Opiskeltiin, juhlittiin ja etsittiin töitä. Valmistuttiin kouluista, seurusteltiin ja yritettiin löytää itselle sopivaa polkua. Tehtiin mitä tahansa hanttihommia opiskelujen välissä, muutettiin usein ja vähän matkailtiinkin. Nyt meitä yhdistää lähinnä syntymävuosi – ei elämäntilanne.
Osa löysi jo nuorena oman työnsä, jota on tässä vaiheessa saattanut sen 15-20 vuotta tehdä putkeen. Osa on uransa huipulla ja saa olla päättämässä isoja asioita. Osa on taas pätkätöiden jälkeen aloittamassa uutta lukua elämässään ja opiskelee ihan eri ammattia. Opiskelijaelämä nelikymppisenä ei ehkä ole herkkua, mutta tässä vaiheessa sitä saattaa jo tietää mitä haluaa tehdä isona.
40 ja 50 ikävuoden välissä otetaan kuulemma eniten irtiottoja työelämästä. Siinä vaiheessa oravanpyörää on saatettu pyörittää ihan tarpeeksi, samalla rahaa voi olla säästössä sen verran, että unelmat toisenlaisesta elämästä alkavat muuttua konkretiaksi.
Toisaalta, aika monella on vielä lapsiperhearki täydessä vauhdissa, jolloin panoksia ei välttämättä riitä oman työelämän kehityksen miettimiseen. Nelikymppisenä saadaan myös yhä useammin esikoinen ja päästään viettämään vauva-arkea, kun taas toisen lapset ovat jo täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Jos omat lapset ovat lennähtämässä pesästä, niin 40+ äidin oma vapaa-aika ja tarmo saattaa kohdistua jatkossa uusiin harrastuksiin, uusien taitojen kartuttamiseen tai isojen askelten ottoon, kuten yrityksen perustamiseen. Miten moni yritys onkaan perustettu juurikin tässä vaiheessa elämää.
Elämien vertaileminen on turhaa, emmekä tee sitä, eikö vain. Tärkeintä on, että elää tai tavoittelee sitä itselle sopivaa elämänpolkua. Mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Sen kun kaikki muistaisivat ”hyväntahtoisia” neuvoja jakaessaan meille 40 vuotta jo aikaa sitten täyttäneille..
Kaikkihan eivät halua vaikkapa lapsia kun taas osa haluaisi, mutta ei saa. Elämä nelikymppisenä voi olla alkuun kova pala, jos ei ole saanut toivomaansa vielä siihen mennessä. Monta asiaa on vielä saavutettavissa, koska monen elämä se vasta alkaakin tässä iässä.
Siinä missä toiset viettävät 10- tai 20-vuotishääpäiviään, niin toinen on vastarakastunut tai suunnittelee häitään. Yksi säästää rahansa lastensa harrastuksiin ja viettää illat heidän harjoituskenttien äärellä. Joku toinen käyttää rahansa kaupunkilomiin ja kulttuuriin. Yksi löytää kodin toiselta puolelta maapalloa, kun taas toinen palaa kotiseudulleen.
Nelikymppisenä elämät ovat erilaisempia kuin koskaan aiemmin eivätkä etene yhtä käsikirjoitusta pitkin. Samanikäiset voivat elää täysin eri lukuja samassa kirjassa. Siinä missä yksi rakentaa uutta, toinen joutuu päästämään irti. Ja silti kaikki ovat juuri oikeassa kohdassa omaa tarinaansa.
Saattaahan sitä joskus hieman kadehtia toisen vapautta mennä miten huvittaa, toisen lämminhenkistä perhe-eloa tai ympäri maailmaa vievää työtä. Muistutuksena kaikille, ruoho ei ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. Ja siellä aidan toisella puolella on todennäköisesti joku toinen, joka kurkkii sen aidan yli sinun suuntaasi.
Itse vietän perhe-elämää nyt näin pian 44-vuotta täyttävänä. Upeaa uraa en ole luonut eikä se ole vienyt minua maailmalle (oma haavekuvani nuorena). Olen kuitenkin tehnyt töitä läpi elämäni, saavuttanut muita haluamiani asioita ja ymmärrän, että edessäni saattaa olla vielä vaikka ja mitä uutta ja ihmeellistä. Tämä on ollut minun polkuni tähän asti ja odotan kyllä innolla mitä kaikkea tuleva tuo tullessaan.
Yhteistä meissä 40+ naisihmisissä on ainakin se, että tässä iässä ei enää tunnu tärkeältä eteneekö elämä ”oikeassa järjestyksessä”. Tai saako seuraavan ylennyksen hinnalla millä hyvänsä. Tärkeämpää on se, että elämä tuntuu omalta ja uskaltaa tehdä ratkaisuja silloin, kun on sen aika. Omaa aikaa halutaan käyttää asioihin, jotka tuntuvat merkityksellisiltä ja on entistä helpompi skipata jutut ja tapahtumat, jotka eivät kiinnosta. Nelikymppisenä moni tärkeä oivallus elämästä on jo tullut tutuksi, yhtä lailla kuin moni tärkeä hetki on vielä kokematta.