Syyskuun eka viikonloppu sujahti Lappeenrannan maisemissa. Perjantai-illaksi kurvasimme Holiday Club Saimaalle Lappeenrannan keskustan majapaikkojen ollessa täyteen buukattuja. Onneksi jokin katto pään päälle löytyi. Reissuun lähdön syynä oli kesän vikat juoksukisat, eli koululaisemme pääsi juoksemaan SM-viesteihin, aika nuorena, mutta huolivat sinne 15-vuotiaiden sarjaan ja joukkueeseen näitä 12-vuotiaitakin mukaan. Nuorella joukkueella ei ihmeitä tehdä, mutta ihana ja jännittävä elämys tämä oli ehdottomasti. Koko perheellekin.
Lauantaipäivä alkoi sankassa sumussa, mutta muuttui suorastaan kuumaksi keskipäivän auringonpaahteessa. Tietenkin vilukissana valitsin villapaidan päälleni aamulla, kun oli ollut niin vilakkaa keliä aiemmin ja lopulta meinasin sulaa Lappeenrannan kauniissa syyspäivässä.
Nuorempi laps totesi jo aamukymmeneltä, että kisapaikalla on tylsää ja siitähän se koko päivän jatkunut riemu sitten alkoikin. Myönnän, että jatkuvasti unohdan miten vaikea lapsen on istua paikoillaan ja keskittyä johonkin mikä ei ehkä kiinnosta ihan hirveästi. Juoksusuoritusten välissä kävimme kyllä satamassa kurkkaamassa hiekkaveistoksia ja lyhyen käyskentelyn teimme myös linnoituksella.
Lappeenranta ei vierailijaa pettänyt – satama-alue on aina yhtä kaunis, on paljon nähtävää ja istahdimme mainioon lounaspaikkaan, joka sai juniorinkin tyytyväiseksi. Ruokailun jälkeen hän sai piilottaa löytämänsä maalatut Finstones-kivet pitkin Lappeenrannan katuja. Myös hauskoja leikkipuistoja löytyi. Erittäin kiva alue oli urheilukentän läheisyydessä ollut Myllysaaren perhepuisto, jossa vietimme 2h juniorin iloksi.
Kokonaisuudessaan päivä oli oikein onnistunut. Koululaisemme ja koko joukkueen hienot juoksusuoritukset olivat pääosassa. SM-kisat olivat tietenkin hyvin järjestetyt ja homma tehty helpoksi niin kilpailijoille kuin katsojillekin.
Illalla menimme vielä kylpylään, kun se oli lapsille luvattu. Kovin täynnä se ei ollut, joten uiskentelut ja vesiliukumäen laskut onnistuivat suorastaan rauhassa. Olen ollut kyseisessä paikassa myös hiihtoloman aikaan ja silloin ei tarvinnut yksiksensä todellakaan olla.
Oma kylpyläkokemukseni alkoi sillä, että väsytti ihan kamalasti ja altaiden vesi oli omaan makuuni liian kylmää. Mutta, juniori polskutti menemään minkä kerkesi ja hän viihtyi, joten minäkin olin tyytyväinen. Pienen ajan kuluttua koululainenkin alkoi piristyä, pitkä päivä painoi niin jaloissa kuin varmaan fiiliksessäkin. Yksi tuttu kaveri löytyi seuraksi ja yhdessä he hävisivät kylpylän liukumäkiin.
Oma fiilikseni nousi erityisesti, kun löysimme kylpylän katolta hirsisaunan. Sinne johti pitkät kierreportaat, usko meinasi jo loppua kesken ennen kuin katolle johtava ovi tuli vastaan. Ulkoilma tuntui raa’alta ja hyppelimme juniorin kanssa hampaat kalisten katon poikki saunaan. Se olikin ihanaa. Kuuma, hämärä sauna. Siellä istahdettiin ihan uikkarissa lauteille ja päivän väsyt sulivat nopeasti pois. Katolla oli ulkoaltaita, mutta minun rohkeus ei riittänyt niiden mielestäni kylmissä vesissä polskimaan.
Illalla unta ei tarvinnut paljoa odotella. Kaikki nukuttiin 9,5h sikeitä. Mitä nyt yksi kuorsaava isämies sai köniin aamuyöllä lapseltaan. Mutta loppuihan se kuorsaaminen.
Sunnuntaina oli vielä parin tunnin kotimatka sekä siitä suoraan juniorin parin tunnin tiristys musiikkiharrastuksensa parissa + esiintyminen. Varmasti viikonloppu painoi häntäkin, mutta koko homma meni hienosti – olin niin ylpeä, kun hän jaksoi tsempata.
Uusi viikko alkoi sateisena ja tuulisena Savonlinnassa. Menohaluni yhtään mihinkään vähenevät heti sään viilennettyä, eikä iltojen hämäryyskään auta asiaa. Toki jos joku nyt kysyy mukaan tai kutsuu johonkin, niin lähdenhän minä, mutta sellainen oma-aloitteellisuus kokee aina syksyn tullen pienen notkahduksen. Onko se normaalia, en tiedä, mutta näin se empiirisen tutkimukseni mukaan on jo vuodesta toiseen tapahtunut.
Kyllähän se meno tästä vielä piristyy, siihen on pakko luottaa, mutta heti tuntui tässä näiden parin syksyltä tuntuneen päivän aikana miten kylmä tuuli, keltaisten lehtien lentely ilmassa ja täysin harmaa taivas hidastavat omaa menoa. Ehkä myös ajatuksenjuoksuakin. Ärsyttävää – on se, ja jotenkin hirveän vaikea taistella vastaan. Joten, olen jättänyt taistelematta. En ota ylimääräisiä menoja kalenteriin pariin viikkoon nyt ainakaan. Notkun illat kotona ja nautin rauhasta, kun ei tarvitse olla menossa minnekään. Lasten harrastuksetkin ovat ns. syystauolla, joten muutaman viikon saa ottaa lunkisti ennen kuin iltakuskaukset ma, ke, to ja su alkavat.
Tyhjä kalenteri saattaa jollekin olla kauhistus. Ehkä se olisi joskus ollut itsellekin, mutta jos jotain on tässä elämän aikana huomannut, niin lopun viimeksi niitä menoja riittää ja joskus päällekkäinkin. Jos on hetki, että ei ole ihan pakko – tehdä -mitään – niin siihen voi tyytyä ja jopa nauttiakin siitä. Ei ole aina ollut helppoa vain olla, mutta olen oppinut arvostamaan omaa elämää ja itseänikin silloin, kun en ole 100% työn touhussa, kehittämässä, suunnittelemassa tai saamassa jotain aikaan. Haluaisin siis olla sellainen, mutta oikeasti tauko ja tyhjä kalenteri tekee välillä hyvää.
Oikein ihanaa syksyn alkua ihan jokaiselle!