Aikuisuuden merkkejä pukeutumisessani

Onhan se minunkin pukeutuminen kokenut evoluutiota, niin kuin moni muukin asia. Ei ole aina niin helppoa päästää irti nuorena opituista jutuista ja sellaisista vaatteista, joihin on tottunut. Sanoisin, että olen varmaan yläasteen loppupuolesta lähtien tykännyt katsella vaatteita, sovitella niitä ja kokeilla eri tyylejä. Nykyään katselen mielenkiinnolla ja ehkä välillä ihmeissänikin nuorten muotia ja miten porukka tykkää pukeutua. Koska, sukupolvien kuilu on ja tulee aina olemaan. Muistan niin paljon vaatejuttuja ja kokeiluja nuoruudesta, että vähän hihityttää. Myös sen mitä kaikkea on yllään pitänyt ja miten niitä vaateaikoja ei kaipaa enää yhtään.

NYKYTILANNE:

Käytän talvella pipoa.
Voi luoja miten inhosin pipoja kouluaikoina. Hengitys huurusi pakkasessa koulumatkaa kävellessä, mutta pipoa – sitä ei päähän painettu. Nykyään kun vähän tuulee pihalla, niin johan olen kaivelemassa jotain korvien suojaa eteisessä.

Nilkkani eivät ole paljaat talvella.
Ihan nuorena nilkkani pelasti todennäköisesti suosimani boot cut -lahkeet, jotka usein yltivät kengän kantaan asti. Joka talvi katselen kylmissäni nykynuoria, jotka kulkevat nilkat paljaina tennareissaan pakkaskelissä. Talvikengätkään eivät ole vissiin muotia, mutta kyllä tämä nuorten mielestä jo täti-ihmisestä menevä nykyminäni käyttää a) talvikenkiä, joissa on vartta sekä b) pitkävartisia sukkia talvella.

Valitsen ennemmin mukavat kengät kuin kauniit kengät.
Tämä syö sieluani, mutta näin se menee. En halua tuntea kipua kenkieni vuoksi (enää), joten ne kengät, joilla kävellään ja kuljetaan eniten ovat leveälestiset, joustavilla pohjilla ja kunnon materiaaleista valmistetut. Korkeat korot, joissa nuorempana liikuttiin ja juostiinkin, eivät enää tunnu hyviltä. Yhdeksi illaksi ja lyhyisiin tilaisuuksiin minulta löytyy korkokenkää ja kapeakärkistä, mutta niitä tulee tosiaan pidettyä enää lyhyempiä aikoja jalassaan.

Ostan vaatteita, joissa on taskut.
Erityisesti housuihin ja takkeihin toivoisin aina kunnon taskuja. Vihaan naisten vaatteita, joissa on sellaiset taskut, joihin mahtuu tyyliin viisi pähkinää. Housuissa takataskut ovat ihanaa bonusta, kannan kännykkääni usein takataskussa.

En halua jatkuvasti silittää vaatteitani.
En silitä farkkujani. Oli sekin aika. Yritän pitää vaatteitani henkareissa, ettei vain tarvitsisi silittää. Toisaalta, silitetty vaate on tosi kaunis, ainakin sen hetken, kunnes istun tai kumarrun ja se on taas rypyssä. Silitän siis jonkun verran, mutta hampaat irvessä. Höyrystin on ollut ihan kätevä apuri myös kiireessä.

Arvostan hyvää takkia.
Ulkona paleleminen on kurjinta. Siis ihan pahinta. Olla ulkona, odottaa vaikka jotain ja palella. Joten, kunnon takki on asia, jota arvostan ja sen pitää pitää minut lämpöisenä. Pidän myös ryhdikkäästä olemuksesta, joten luottotakkiin tulee panostettua euroja sekä aikaa sen valintaan. Hyvä takki menee vuosikaudet.

Alusvaatteet saavat olla mukavat.
Se on muuten melkein ainut kriteeri tätä nykyä! Käytin vuosikausia rintaliivejä, joissa oli kova kaarituki. Kivikova joku muovinpätkä, joka yleensä viimeistään päivän lopulla tuntui kamalalta. En ole enää muutamaan vuoteen suostunut laittamaan ylleni muuta kuin kaarituettomia ja iholla huomaamattomia alusvaatteita. Ei ole enää pushuppia tai stringiä päivittäisessä käytössä. Ja toisekseen, sitä osaa vissiin jo ostaa sopivan kokoisia rintaliivejä.

Ostan mieluummin yhden hyvän neuleen kuin kolme ”ihan kivaa”.
Täpötäysi vaatekaappi ei enää merkkaa hyvää tyyliä itselleni, niin kuin se ehkä teki nuorempana. Oli mielestäni enempi valinnanvaraa, kun oli paljon tavaraa. Silloin ei tosin pahemmin puhuttu vaateteollisuuden kuormittavuudesta yhtä paljon tai ollut halpakauppoja niin valtavasti, mutta muoviset halvat neuleet ovat aika lailla historiaa kohdallani. Suosin sekoitteita, viskoosia sekä kokovillaisia, joissa laatu tuntuu ja muotokieli on ajaton.

On vaatetyyppejä, joita en enää suostu käyttämään.
Kuten kiskotaan ja nyhdetään pitkin päivää -paidat ja mekot. Tai asetellaan ja nostetaan – hameet ja housut, joka kerta kun liikutaan. Joskus joutuu näkemään vaivaa, että löytää omalle kropalle sopivan vaatteen, mutta on se sen arvoista. Arvostan vaivatonta vaatetta.

Otan käsilaukkuuni mukaan kaikenlaista varmuuden vuoksi
Olen pikku hiljaa muuttunut tällaiseksi. Pienemmät laukut ovat vaihtuneet isompiin ja aina on nenäliinat ja kosteuspyyhkeet, kynät ja muistilehtiöt mukana. En sano, että tämä on hyvä juttu, mutta välillä on tilanteita pelastettu ja muita autettu, kun on kaivettu laastaria, kuukautissidettä ja särkylääkettä laukun taskuista esiin.

Valitsen vaatteen sen mukaan, miltä se tuntuu päällä – ei vain ulkonäön perusteella
Ennen se vaatteen ulkonäkö voitti. Ja helposti. Nyt kun lähden kaupoille, niin aina ei löydy kriteerien mukaista ostettavaa. Tekisi mieli sitä ja tätä ostaa, mutta itsehillintä on tiukentunut sekä järki siinä mitä haluaa oikeasti pukea ylleen lisääntynyt. Ajatus pukeutumisesta tiukkaan polyesterimekkoon kivaan juhlatilaisuuteen, tai se, että joutuu vetämään vatsaa jatkuvasti sisäänpäin, niin ei. Ei enää, vaikka kuinka ihania vaatteita olisivatkin ulkoisesti.

Tarkistan peilistä myös selkäpuolen.
Kuka inhoaa sovituskoppeja, joissa ei ole sitä toista liikuteltavaa peiliä, että näkisi vaatteen takaapäin?

Tätä voi käyttää ympäri vuoden on alkanut kuulostaa ihan hyvältä myyntipuheelta.
Jep – ei mitään lisättävää.

Ostan vaatteita siihen elämään, jota oikeasti elän.
Tässäpä tullaan asiaan, jota olen opetellut. Olen aina halunnut olla vaikka ja mitä, ja olen ostanut vaatteita niitä tulevaisuuden haaveita varten. Omalla kohdallani tällainen manifestointi vaatteiden kautta ei ole oikein toiminut ja moni vaate on jäänyt vähälle, ellei olemattomalle käytölle. Edelleen katselen juhlamekkoja, korkkareita ja häikäisevän upeita bleisereitä kaupoissa vain todetakseni, että itse asiassa tarvitsen vain tavan pitkähihaisen ja kaupunkikumpparit tämän hetkiseen elämääni. Cocktail-tilaisuuksia ja vastaavia on oikeasti kovin harvoin.

Pienet putiikit ja järki päässä
Moni asia on päänsisäinen juttu, ja joskus rajoittava sellainen. Jossain vaiheessa jätin pienemmät putiikit välistä. Olen yrittäjähenkinen ja haluaisin tukea aina kaikkia. Olenkin siis joskus ostanut pieniltä myyjätahoilta jotain ihan kiltteyttäni, vaikka rahallisesti ne ostot eivät ehkä olisi olleet järkevintä sillä hetkellä. Pienestä putiikista pois astuminen tyhjin käsin on aina tuottanut itselleni nolon olon, eli mitä pienempi putiikki, sen suurempi paine ostaa sieltä jotain. Eihän sen tietenkään kuuluisi niin mennä, mutta minkäs teet.

Pieni putiikki Suomessa tarkoittaa laatua ja korkeaa hintaa. Tietenkin, Suomen alvikannoilla jne. ei pienyrittäjä voi myydä parilla eurolla mitään. Joten joskus pieni kauppa on jäänyt käymättä sen takia, että en voi luottaa itseeni mitä tulee järkevään kaupantekoon. Toisaalta parhaimmat ostoni olen tehnyt nimenomaan pienissä, asiantuntevissa kaupoissa.

Olen opetellut olemaan vastuuntuntoinen kuluttuja enkä osta ylimääräistä, vaan tarpeeseen. Tällä mantralla menen niin isoissa kuin pienissä kaupoissa tätä nykyä. Tyhjin käsinkin voin poistua pää pystyssä ja toivottaa hyvät päivän jatkot.

No jopas. Tulipa muuten ihan henkäistyä, kun sain nämä kirjoitettua tähän ylös. Taitaa tämä opintie jatkua vielä mitä pukeutumiseenkin tulee, mutta mennyttä ei saa muutettua, ainoastaan tulevaa. Yhä vähemmän huolehdin siitä mitä muut ovat mieltä asuistani ja entistä vapautuneemmalla fiiliksellä kuljeskelen menemään. Jos jotain hyvää tässä iän tuomassa elossa on niin se, että ei mieti kahta kertaa näyttääkö nololta ja jos lapsen mielestä näyttää, niin sitten on ehkä tehnyt jotain oikein. Se sukupolvien välinen kuilu on ihan syystä olemassa.