Artikkeli sis. mainoslinkkejä, merkitty * – merkillä.
Lempivaatteita tulee käytettyä muita enemmän ja käyttö saattaa näkyä pitemmän päälle laadukkaimmissakin vaatteissa. Pikamuoti on opettanut meistä monet huonoon laatuun ja sen, että sille ei vain voi mitään. Vaate pois ja uusi kaupasta tilalle. Minäpä luulen, että en ole ainut, jota pikamuotia käyttäneenä on täysin kyllästynyt helposti pilalle meneviin vaatekappaleisiin. Puhumattakaan ympäristövaikutuksista. Pukeutumiselta haluaa helppoutta ja sitä, että vaate on käyttökelpoinen kerrasta toiseen. Pelkkä laatuvaate ei riitä, asialle joutuu tekemään myös itse jotain. Niinpä. Pitämään huolta vaatteesta.
Olen tsempannut viime vuosina vaateostoksillani ja kurkin materiaalilappuja ja pesuohjeita. Itseni tuntien jätän kauppaan kaiken, jossa on kemiallinen pesu. Ei tulisi lähetettyä kuivapesulaan kuitenkaan, jota meillä Savonlinnassa ei edes ole. Kaikki ei sovi kaikille, vaan se oma juttu pitäisi löytää. Niin vaatemateriaaleissakin.

2000-luvun alun polyesterineuleet ovat menneen talven lumia vaatekaapissani. Kuumia ja haisivat hielle ennen pitkää. Muovia en mielelläni enää päälleni pue, vaikka on edullista. Olen opetellut villojen ja pellavan käyttäjäksi ja aina on ollut puuvilla kuvioissa. Viskoosikin on ihan mukiinmenevä materiaali. Olen aiemmin kirjoittanut villavaatteiden huollosta, löydät sen täältä ja pienen pellavavaateoppaan.
Pidän lyhyistä puheista ja yksinkertaisista ohjeista. Näin on myös vaatehuollon suhteen, vaikka vähän tilanteesta riippuen toisinaan on myös hyvä tehdä pitkän kaavan kautta. Vaatehuollon kompastuskiveksi voisi sanoa sitä, että joskus edessä on aika iso homma. Moni vaate kaipaa huoltoa yhtä aikaa kengistä puhumattakaan ja voi käydä niin, että ei aloitakaan koko huoltoa. Kun on liikaa hommaa. En tiedä tunnistaako kukaan itseään tästä tai tunnustaako näin tekevänsä, mutta itselle on saattanut käydä näin. (lue: on käynyt).
Mutta tähänkin on ratkaisu, joka kannattaa aloittaa nyt. Se on se, että tekee aina välillä ja vähän, niin ei pääse huollot kasaantumaan liiaksi.
Ihan ensin hommataan kunnon vaateharja. Ja käytetään sitä. Vaateharjalla saa puuterit irti paidasta, jolloin pesukone jää välistä. Vaateharjalla harjataan pöly, kura ja liat pois, esimerkiksi villakangastakista. Harjaaminen tekee hyvää villatuotteille ja samalla se ennaltaehkäisee nukkaantumista.
Vaatteen tuulettaminen vie pois hajuja, raikastaa ja käytön jälkeen vaate kannattaisi aina tuulettaa ennen kaappiin laittoa. Tällöin käytön myötä tullut kosteus pääsee haihtumaan. Pesukertojen vähentäminen on tehokas keino vaatteen käyttöiän lisäämiseksi ja vaate ei kulu niin paljoa.
Pienemmät tahrat vaatteista kannattaa yrittää irrottaa käsipelissä ennen kuin edes ajattelee pesukonetta. Sappisaippua, marseille-saippua ja tahrastick poistavat rasvaisia tahroja tehokkaasti. Tahrastick on helppo täsmätuote esimerkiksi meikin irrottamiseen takin kauluksista. Löydät tuotteen artikkelin lopusta.
Vaatehöyrystin on kätevä apuri vaatehuollossa. Se on nopea ja helppokäyttöinen ryppyjen oikaisija. Toisinaan se saattaa korvata silitysraudan ja silittämistä välttelevälle se on oiva työkalu. Silityshän saa vaatteen näyttämään kuin uudelta ja vaatetta on mukavampi käyttää, kun se on ns. mintissä. Ainut vain, että silittäminen ei ole sitä hauskinta puuhaa. Tällöin tosiaan kääntyisin vaatehöyrystimen puoleen, kun haluaa siistit vaatteet ylleen. Neuleiden pinnasta saa kauniin kiiltävän ja polvipusseja voi häivyttää housuista. Vaatehöyrystin muuten sopii myös vaatteiden pikaiseen raikastamiseen muutaman käyttökerran jälkeen.
Vaatehuoltoon kuuluu toki pesu eikä se höyryttäminenkään sitä tosiasiaa ikuisesti poista. Sanon vielä, että pesukertojen vähentäminen tuulettamalla, huoltamalla, täsmätuotteilla ja höyryttämällä saavat vaatteen kestämään hyvänä pidempään, ja kun on pesun aika, pitää käyttää oikeanlaista tuotetta. Yksi ja sama pesuaine ei siis välttämättä ole paras ratkaisu koko huushollin vaatehuoltoon. Erityisesti villalle ja silkille on omat aineensa, jotka eivät haurastuta materiaalia.
Pesupussin käyttö on myös suotavaa ja itselläni on kaksi tilavaa pesupussia, jossa herkät vaatteet aina pesen. Se suojaa pesukoneen rummulta ja muilta pestäviltä vaatteilta.
Nyt keväällä havahduin ah niin ihanien takkieni huollontarpeeseen! Miten tuo aurinko paljastaakin kaiken pikkuvian mitä ei hämärässä edes huomaa. Vähän masentavaa, mutta jotain on silti tehtävä, mieluummin kuljen siisteissä vaatteissa kuin epäsiisteissä. Onneksi yksin ei tarvinnut painia tämän asian kanssa. Luin netistä ensimmäiseksi Arkivé Atelierin neuvoja erilaisten takkien huoltoon. Löytyy muuten *tästä, jos farkku-, nahka- tai trenssitakkisi kaipaa huolenpitoa.
Vaatehuollon osalta on sanottava, että aika kevyesti siihen tunnutaan suhtautuvan, koska omille vaatteille ja kengille käytetään vähän sitä sun tätä hoitoainetta. Ammattilaisten puoleen kyllä käännytään, kun halutaan täydelliset hiukset, hyvinvoiva iho ja yleensäkin vastinetta rahoillensa. Sanoisin, että vaatteiden kohdalla kannattaisi tehdä samoin. Kuunnella ammattilaisia parhaan hoitotuloksen saamiseksi ja näkemään vähän vaivaa, kun vertailee tuotteita ja lukee suosituksia. Joskus saattaa joutua tilaamaan netistä oikean hoitotuotteen saamiseksi, jos ei ihan suurkaupungin keskustassa asu.
Vaatteiden huollon ja vaatteiden hoidon ammattilaisia löydät ainakin kotimaisesta Arkivé Atelierista. Kokosin muutamia helmituotteita tähän artikkelin loppuun heidän sivuiltaan. Sivut ovat kultakimpale noin muutenkin, koska ne ovat täynnä vinkkejä ja ohjeita erilaisten vaatteiden huoltoon ja hyvänä pitämiseen. Lukemista siis riittää, jos ammattilaisten vinkit vaatehuollosta kiinnostavat.


6 thoughts on “Vaatehuolto kannattaa, vähän kerrallaankin”
Kiitos! Tämä oli itselleni erityisen hyödyllinen postaus. Yritän siivoilla vaatekaappeja parhaillaan (juuri aloitin urakan) ja päätin, että karsin pois kulahtaneet, huonomateriaaliset vaatteet. Lisäksi tarvitsen vaateharjan ja sellaisen pienen villavaatteille tarkoitetun kamman. Höyrytin meillä on – tosi vähällä käytöllä valitettavasti….
Tämä on ihan paras, vähän kaikkeen sopiva ”elämänmotto”: ”Pidän lyhyistä puheista ja yksinkertaisista ohjeista”.
Kiva kuulla, jos tästä tuli jotain pientä inspiraatiota! Muutamia tykötarpeita on kyllä hyvä olla, jotta saa hoidettua vaatteitaan.
Haha, elämänmottoja minulla ei paljoa ole tainnut ollakaan, mutta allekirjoitan kyllä tuon lausumani!
Voi pojat! Tästä tuli muistutus siitä, mitä kaikkia luurankoja on omassa vaatekaapissani piilossa.
Mulla oli joskus yksi tosi hyvä nahanpuhdistusaine, enkä löydä mitään vastaavaa enää mistään. Se harmittaa.
PS Puheista mainittakoon, olisit varmaan pariin otteeseen nukahtanut meidä työpaikan palavereissa, koska britti-pomomme rakastaa puhumista yli kaiken.
Musta on tullut silleen ihan kauhea, että mitään turhaa löpinää en jaksa. Toisinaan pitää totta kai käydä asioita läpi ja selittää, mutta rajansa kaikella. 😅
Kiitos näistä neuvoista, tulevat tarpeeseen! Mäkin olen alkanut kiinnittää materiaaleihin entistä enemmän huomiota, mutta vaatehuollon osalta mulla on tosi paljon petraamista.
Vaatehuolto on vähän sellainen pakollinen paha, mutta toisaalta.. kun vaatteet ovat huollettu ja näyttävät jälleen uusilta, niin fiilis on kyllä ihan eri kuin aloittaessa!