Tänään tuo otsikon kysymys tuli itselleni mieleen, kun tilasin lautasellisen muikkuja ollessani ystäväni kanssa lounaalla Savonlinnan torin kupeessa. Muikkuja. Eli pieniä paikallisia kaloja, jotka leivitetään ja paistetaan voissa pannulla. Syödään ruotoineen pyrstöineen. (paitsi että en syö pyrstöä – en olekaan sellainen aito savolainen) Mutta pointtini on se, että syön kuitenkin itse kalan. Ennen Savonlinnaan muuttoa en muistaakseni ollut muikkuja syönyt eikä ensimmäinen annos itse asiassa vielä tehnyt minuun vaikutusta.
Siitä kerrasta on kohta 20 vuotta ja sitähän sanotaan, että pitää syödä ja kokeilla aika monta kertaa uutta ruokaa, ennen kuin se alkaa maistumaan. Nykyään kesääni kuuluvat paistetut muikut. Jopa itse paistan välillä kotona. Tosin en perkaa itse, sen verran hienohelma / helppoja juttuja rakastava olen, mutta paistetut muikut ovat herkkua ja täälläpäin lähiruokaa parhaimmillaan.
Eilen kävin ruokakaupassa ja pyörin aikani vihanneshyllyillä miettien mitä ostan. Valmis kauppalappu olisi hyvä idea, mutta aina ei ehdi. Tällä kertaa päädyin ostamaan varhaiskaalikerän. Edullista ja hyvää. Ei muuten aina ole kaali maistunut, mutta nykyään on herkkua ja sopii mitä erilaisimpiin ruokiin. Mies kerkisi sitä jo grillata viime kuussa ja nyt olen paristi paistanut pannulla lisäten mitä kaapista löytyy. Heitin jopa kermat päälle yksi päivä ”kaalisörsseliin”, mutta ei se sitä pilannut. Tuli ihan onnistunut kastike riisin kanssa. Oma suosikkini kaaliruoissa on pieni tulisuus. Harvoin muistan chiliä ostaa, sen sijaan löräyttelen vinot pinot Pirkan maustettua chili-valkosipuliöljyä, joka on minusta aivan taivaallista. Saa makua ja pientä tulisuutta, riippuen paljonko löräyttää joukkoon.
Sitten kasvis, jota en oikein kotona saa toimimaan. Paitsi ehkä ratatouillessa, on munakoiso. En sitä ennen syönyt lainkaan, mutta nyt aina välillä ostan ja kokeilen. Kävin ihan vastikään korkkaamassa yhden kesäravintolan alkavan kesän kunniaksi täällä Savonlinnassa ja tilasin annoksen, jossa pääosassa oli munakoiso. Herkullinen annos oli ja noin muutenkin pitäisi syödä monipuolisemmin kasviksia. Jos omat kokin taitoni jossain mättävät, niin kyllä se on kasvisruoan teko, joka maistuisi koko perheelle.
Seuraava vasta aikuisena ruokavaliooni hyväksytty asia on sienet. Syön kaikkia sieniä nykyään. Ne ovat hyviä. Tai no yksi muttahan on aina. Eli en enää ensimmäiseksi valitse korvasieniä. Jotenkin se pieni hiekkamaisuus hampaiden välissä ei tunnu hyvältä. Valitettavasti en tunne sieniä kovin hyvin, että itsenäisesti lähtisin niitä poimimaan. Harjoittelukysymys varmastikin, mutta luontaista vetoa metsässä kyykiskelyyn ei vain löydy.
Pähkinät löysin muistaakseni vasta aikuisena. Ja aika myöhäisessä vaiheessa. Nykyään syön melkein päivittäin jotain pähkinöitä, parhaimmilta maistuvat cashewt ja pistaasit, mutta mistään en kieltäydy. Sen verran hyvää tekevät, eli tässä on mukana terveyspointtikin. Samaan kastiin voinee laittaa erilaiset siemenet. Välillä jaksan pannulla paahtaa, jolloin ovat erityisen hyviä salaatin seassa.
Sitten pitää mainita hampurilaiset. Ala-asteella söin niitä välillä, kun äiti osti paikalliselta grilliltä. Myöhemmin luin yläasteen oppikirjasta kuinka epäterveellisiä hampurilaiset olivat ja vertauskuva, jota siinä käytettiin inhotti sen verran, että lopetin hampurilaisten syönnin. Viidentoista vuoden hampurilaislakko loppui, kun matkailin mieheni kanssa USA:ssa ja ongelmaksi silloin koitui lukuisat hampurilaispaikat. Ei nimittäin meinannut löytyä pikkupaikasta muuta kuin hampurilaisia tarjoavia ravintoloita. Lopulta oli nöyrryttävä sellaiseen menemään ja pikku hiljaa aloin löytää jälleen hampurilaiset. Nykyään ei tee tiukkaa tilata kunnon hampurilaista, nam. Hampurilaislakkoni aikaan lopetin myös Coca-colan ja oikeastaan kaikkien limsojen juonnin. Niiden perään en haikaile vieläkään.
Nykyään ostan jo parsaa, kun on parsa-aika parhaimmillaan. Minusta parsa ei kovin kummoiselta maistu, mutta on lisuke siinä missä muutkin. Minun henk.koht. ongelmani on se, että.. pahoittelut vulgaarista aiheesta, mutta on se, että pissa haisee aivan karmealta parsan syönnin jälkeen. Jopa niin, että lopetin koko kasviksen muutamaksi vuodeksi. Mutta sitä on niin paljon tarjolla ravintoloissa, vieraissa ja lopulta meillä kotonakin, että aloin taas syödä sitä, vaikka vessakäynnit ovat yhtä kärsimystä.
Suurta herkkuani nykyään ovat kalan mädit. Kotona tulee sekoitettua muikun mätiin smetanaa ja sipulia. On hyvää. Yksi toinenkin kalaruoka, joka taitaa jakaa mielipiteet aika tasaisesti on silli. Minä opettelin sitä syömään kummisetäni mieliksi. Kuulemma parempaa ei ole kuin sillivoileipä ja tietenkin Tiina yhden ottaa. ”Joo, otan”. Aikani niitä ala-asteella syöneenä kummasti siihenkin alkoi tottua. Mutta, ei se suurinta herkkuani silti vieläkään ole, se silli.
Välillä huokaisen syvään, kun lapseni kieltäytyvät jotain ruokaa syömästä, koska se on ”pahaa”. Ehkä se onkin pahanmakuista heidän mielestään, mutta voisihan sillä silti mahansa täyttää. Näin aikuisena tulee syötyä ruokia, jotka eivät oikeasti niin maistukaan. Kerron kohta mistä kaikesta en pidä, mutta pieni muistelo lapsuuteen: muistan lapsena syöneeni inhoamaani läskistä lihaa, kun sitä oli kyläpaikassa tarjolla. Silloin ei oikuteltu pöydässä. Kun lähdimme pois äitini kysyi mitä oikein pureksin? No edelleen sitä sitkeää lihaa! Silloin sain luvan sylkäistä sen salaa metsään. Vähän naurattaa kun tätä muistelen, mutta toisaalta hoidossa kyllä työntelin niitä läskinpaloja milloin hihaan ja milloin taskuun.
Myönnän, edelleenkään ei läskinpalat maistu. Ehkä se on se koostumus tai jotain. Mutta on ruokia, joita syön, vaikka en niistä liiemmin nauti. Eli kyläpaikassa syön aina kun on tarjolla esim. teetä, homejuustoja, vuohenjuustoa, riistaa, simpukoita, kylmäsavustettuja valkoisia kaloja, riisi-jälkiruokia, hyytelöä, limsaa, sitruunaruohoa (se kyllä maistuu niin fairylta) jne. Ei niihin ruokiin kuole, vaikka omaan suuhun eivät istukaan.
Olisi hauska kuulla oletko aikuisiällä löytänyt uusia ruokia tai mitä et voi vieläkään sietää?
12 thoughts on “Ruokia, joita opin syömään vasta aikuisena”
Mielenkiintoinen postaus! Mie löysin vasta aikuisena parsan ja se on niin hyvää (esim. pekonin ja seesamin siementen kanssa), mutta samaa mieltä olen kyllä vessassa käynnistä sen jälkeen. 😅 Useimmiten tietyt koostumukset ovat sellaisia mitä en syönyt lapsena, enkä suostu syömään vieläkään. Esimerkiksi kaikki sienet ovat niin kuvottavia, että tulee itku ja oksennus! 🤢 Se koostumus on jotenkin niin ällöttävä, että ei. Persilja, kukkakaali, lanttu, kaikki lämpimät kaaliruoat, sipulikeitto ja tilli jää myös syömättä. Myös se mauste mikä näyttää pieniltä madoilta on ehdoton no- no, en nyt muista mikä mauste se on.
Nyt kun miettii, niin onpa paljon asioita mitkä minua ällöttää tai mitkä maistuu liian pahalta omaan suuhun, etten niitä syö. 🙊 Osa on sellaisia, mitä olen lapsena joutunut syömään pakolla ja liian usein (muuhun ei ollut varaa), niin en voi sietää niitä enää ollenkaan… Toisaalta oma ruokavalio on muutenkin hieman rajattu allergioiden takia, niin joka tapauksessa joutuu katsomaan mitä voi syödä ja tarkistamaan ainesosia, ettei sairaalareissua tule. 🤗
Miten kiva kuulla, kiitos!
Aikuisena syö sujuvammin monia asioita kuin lapsena, mutta hyvä puoli varmaan tässä aikuisuudessa on se, että saa syödä juuri sitä mitä haluaa ja mikä maistuu. Ei se taida lapsilla olla helppoa, kun me aikuiset kannustetaan maistamaan kaikkea ”outoa”.
Allergioiden kanssa saa olla kyllä tarkkana!
Apua tästä heräsi lapsuusmuistoja paljon kun kyläpaikassa tai ravintolassa on pitänyt haastaa itseään maistamaan uutta 😆 on myös tullut piiloteltua minne lie servetteihin ja pukattua lautasen reunalta toiselle..
Ainakin oliivit, sienet, muikut, vuohenjuusto ja viinilehtikääryleet on tullut mieleiseksi vasta aikuisena. Lapsena ensin maistanut, sanonut hyi ja sitten löytänyt maun yli vuosikymmen myöhemmin kun uteliaisuutta testannut uudestaan!
Munakoisosta en olekaan koskaan kokannut mitään, tuttu ainoastaan kreikkalaisesta keittiöstä! Olen kyllä tykännyt joka kerta mutta ei ole osannut ostaa kotiin.. 🤔 siitäpä olisi kesäreseptin kehittelyyn ainesta!
Ja hui mikä on tämä viimeisen kuvan ruokalaji? 😆
Kylässä se on aina ollut tiukin paikka sanoa, ettei syö. En olekaan tainnut ikinä sanoa. Parissa kyläpaikassa lapsena sai usein iltateetä. Se odotti aina valmiina pöydässä, niin ei edes kerinnyt kohteliaasti kieltäytyä.. Lisäsin sitten aina joka hörpyn jälkeen maitoa ja join varmaan puoli litraa sitä maitoa, että sain ison mukin teetä kumottua alas.😅 Sellainen ihan peruspussitee ei maistu edelleenkään.
Vika ruokalaji oli kalalistalta valittu ”sepia a’la plancha”. Jos googletat sepian, niin ei se mikään kaunis elikko ole. Eikä tässä tavernan terassilla minulle suoraan sanottuna maistunut. Ai että kyllä mies hihitteli. Barcelonalainen ystäväni kertoi, että tämä on hänen herkkuruokaa 🤌
Mulle ei oikein uppoa savun maku (vai onko se sitten ennemminkin haju?), paitsi lämminsavukalan muodossa. Erityisesti kylmäsavustus pilaa minun makuun muuten hyvät jutut – vaikkapa savustettu juusto, en vaan ymmärrä. 😛
Munakoisosta: kun teet itse, niin kypsennä se hyvin. Se on niitä harvoja vihanneksia, joita ei pidä syödä al dentenä, vaan todella kypsäksi haudutettuna, mielellään runsaassa oliiviöljyssä liotettuna. 🙂
Tuostapa tuli mieleeni maustehyllylläni edelleen käyttämättä lojuva mauste. Nimittäin joku vuosi takaperin savupaprika-maustetta kehuskeltiin yhdessä jos toisessa reseptissä ja ostin minäkin. En kyllä tykkää mausta yhtään tai sitten en vain onnistu sen käytössä.
Pitänee yrittää munakoisoa valmistaa tuolla lailla. Oliiviöljy tekee ihmeitä niin monessa jutussa.
Olipa moninainen kooste. Kaksi ruokaa on minulla ainakin sellaisia joita lapsena ja nuorena kammosin. Tomaattikeitto ja mäti. Sain jopa äidin kirjoittamaan kouluun lapun, jonka mukaan olin allerginen tomaatille, ettei tarvinnut kärvistellä sen lautasen kanssa. Mätiä vanhemmat rakastivat ja sitä olikin mielestäni liian usein tarjolla. Ajatuskin kammoksutti siitä.
Hyvin aikuisena läysin tomaattokeiton. Ihan taivaallista nykyään ja teen usein. Mädin kanssa olin eräällä päivällisellä niin päkätissä, että ei kehdannut nirsoilla alkupalojen kanssa ihan pöytäseurueen vuoksi. Ja samalla ruokailukerralla ymmärsin kuinka monta ihanaa mätivuotta olin missannut ennakkoluuloni vuoksi 😀
Ei varmaan tomaattikeitto maistunut minullekaan lapsena. Kysymysmerkki. Sitä ei meillä kotona valmistettu, mutta liekö olisin halunnut edes maistaa. Punainen keitto, epäilyttävää. Tykkään siitä kyllä nykyään. Hetken tuossa jo ajattelin, että etkö syö mätiä?! Jännä juttu miten maku muuttuu aikuisena tai jos ruoan ulkomuodossa on jotain inhaa. Luulen osan karsastavan mätiä ihan sen ulkonäön vuoksi. Mutta hyväähän se tosiaan on!
Mielenkiintoinen postaus! Mulle on käynyt niin, että olen aikuisena joutunut karsimaan ruokia allergioiden takia, esim. kalaruokia, mistä tykkäisin tosi paljon. Sama juttu monien mausteiden kohdalla. Pehmeät juustot ja varsinkin homejuustot on sellaisia, mitä olen alkanut vasta aikuisena syömään ja ne ovatkin suurta herkkua!
Allergioille ei paljon mitään voi, mutta harmittaa varmasti, jos on aiemmin pystynyt monipuolisemmin syömään, vaikkapa kalaa.
Itse olen kieltämättä kovien juustojen ystävä, mutta hyvän makuparin löydyttyä vaikkapa valkohomejuustolle juustopöydässä, niin meneehän se toki alas 😊
Olipa valaiseva postaus, kiitos!
On toki ruokia, joita lapsena ei vaan osaa syödä. Itse löysin valkohomejuuston, majoneesin ja herkkusienet vasta aikuisena. Monia muitakin ruokia olen maistanut vasta aikuisena.
Moni kohta kirjoituksessasi toi hymyn huuleeni. Olen kotoisin seudulta, jossa kasvikset ja kalaruoat sekä hedelmät, siemenet ja pähkinät ovat pääasiallinen ruokavalio, missä liha- tai perunaruoat olivat kalliita herkkuja. Kanaa oli eniten tarjolla liharuoaksi, joten nautaa tai porsaanlihaa en osaa syödä edelleenkään. Kaalia inhoan totisesti ja syön vain mieheni valmistamaa kaalilaatikkoa, mutta muita kaaliruokia minua ei saa syömään kuin kiduttamalla. Sain tarpeeksi. Inhoan myös munakoisoa sen oudon maun takia. Ehkä sekin oli osana munakoiso-fobiassani, että sitä valmistettiin usein valkosipulin kera. Minä kun en syö sipulia eikä valkosipulia. Sipulille olen allerginen (erityisesti tuoreena) ja valkosipulia inhoan muuten vain.
Myös mausteista ruokaa karttaan, koska siinä voi helposti olla sellainen ainesosa, joille olen allerginen.
Se, mihin ihastuin Portugalissa asuessani, oli mustekala. Sellainen pieni laji, mitä siellä tarjottiin paikallisissa ravintoloissa. Olen suuri merenantien ystävä, joten mädit, kalamarit, simpukat, kaikenlaiset kalat, ravut ja katkaravut ovat suuria herkkujani.
Hampurilaisia en syö (ei maistu), enkä mämmiä, maito- tai valkosuklaa. Kokikselle olen allerginen. Se oli itselleni aikamoinen yllätys.
Aina mielenkiintoista lukea muiden ruokakokemuksista ja se miten lapsuuden ruoat vaikuttavat vielä aikuisenakin. Kaalia ei meillä liikaa ollut, joten se kyllä itselle maistuu hyvinkin. Aikuisena aloin syödä valkosipuliakin. Äitini ei pitänyt siitä, joten sen makua en lapsena kohdannut. Syön minäkin tarvittaessa kaikkia meren antimia, paelloissa sun muissa, mutta jotenkin vain peruskalat ja ravut ovat päätyneet minun herkkulistalle.