Kesä-heinäkuun taite on koittamassa ja 1/3 kesästä takana. Nyyh. Mutta eikös sitä sanota, että pitäisi keskittyä hyviin asioihin ja juuri tähän hetkeen eikä antaa itsensä uppoutua valitusvirsiin. Siis miten helppoa on valittaa säästä, kiristävästä housun vyötäröstä ja tekemättömistä töistään. Liian helppoa. Siihen ei siis tänään sorruta, ja minäpä aloitan kertomalla parhaat ja itseäni ilahduttavat asiat juurikin nyt näin kesän keskivaiheilla.
Lempiasioitani tällä hetkellä
KESÄHERKUT
Kaikki tuore maistuu juuri nyt kuten marjat, vihannekset ja juurekset. Kantarellejakin oli tuttu löytänyt – nekin maistuisivat. Kaikki mikä ei ole pakkasesta tai ulkomailta tuotu. Vai, mites ne espanjalaiset kirsikat – on ne kyllä aivan ihania. Kotimaista yritän kannattaa, mutta ihan joka tuotteen kohdalla se ei onnistu. Kesällä parhaalta maistuvat kuitenkin värikkäät ja tuoreet tuotteet.
KIRJAT
Tänä kesänä olen kuluttanut vain ja ainoastaan leppoisia dekkareita ja jännäreitä. Sellaisia, joissa ei ole liikaa oksettavia yksityiskohtia. Pitää olla riittävän rentoa kerrontaa, jota kuunnella siivouksen ohessa tai lukea terassin sohvalla selällään.
SISUSTUS
Raikas sitruunakuosi tekstiileissä. Ja miksei myös serveteissä. Olisipa oma sitruunapuu.

IHONHOITO
Onneksi nykyään löytyy monia UV-suojan sisältäviä voiteita ja tuotteita kaupoista. Kevyet kasvovoiteet uv-suojalla ovat siis käytössä ja hiuksiakin pesen seuraavat pari kuukautta vain uv-tuotteilla. Vaikka rakastan aurinkoa, niin suojaudun siltä parhaani mukaan.
KOSMETIIKKA
Kesällä meikkien käyttö jää minulla minimiin ja sepäs nopeuttaa ja helpottaa aamutoimiakin.
KOHDE
Kesällä pitää käydä kesäkohteissa kuten vanhassa torpassa, maatilalla tai kartanossa nauttimassa kahvetta ja jotain makeaa herkkua. Plussana, jos pääsee silittämään kissaa, koiraa tai lammasta. Maalaisidyllit ja vintage ja paksut hirret – siitä on oiva kesäkohde tehty.

TUOKSU
Ihan joka päivä en tuoksu, mutta joskus suhautan pikkaisen jotain. Juuri nyt olen suhauttanut sisustuslehden mukana tullutta Ritualsin vartalosuihketta aina silloin tällöin. Se on jännä eksoottinen tuoksu, joka tuo juniorin mielestä loman mieleen. Äiti, miksi tuoksut ihan lomalta, hän kysyi yksi päivä ilmaa nuuhkien.
Toisaalta, miten sen nyt ottaa.. viime kesänä tallasimme ihan kotikatuja ja juniori huudahtaa, että täällähän tuoksuu ihan lomalta! Minä haistoin vain pahanhajuisen viemärin hajun. Kunnes tajusin, että siltähän lämpöisissä maissa aina välillä haisee – kadulla paahtuneilta biojätteiltä, roskilta ja kuivalta viemäriltä. Vakuuttelen itselleni kuitenkin, että tämä näytekappaleena saapunut jännittävä tuoksu on ihan eri ”lomatuoksu” kuin ne viemäreistä tulevat.
PODCAST
Kesälläkin tekee mieli kuunnella podcasteja, mutta ei mitään liian raskasta.. joten valitsen Sana on vapaa tai Joko saa luovuttaa? -podcastin ja lähden lenkille. Sanavalmiit naiset uppoavat minuun aina.
LUONTO
Olen nähnyt pikkuoravia ja paikallaan lentävän leppälinnun ja terassillamme hyppivän rusakon viime päivinä. Ilahdun luontokappaleiden touhuista sekä muutenkin vehreästä luonnosta. Silmät auki kesällä luonnossa – voi todistaa vaikka ja mitä ihmeellistä.

HIUKSET
Kampaajalla käynti piristi omaa ilmettä ja tuntuu heti kivemmalta näyttäytyä kodin seinien ulkopuolella. Talvella on niin paljon helpompi piiloutua pipon ja hupun sisään, kun ei ole hyvä tukka päivä.
MUOTI
Kesällä käytän liehuvia helmoja ja värikkäitä kesäpaitoja. Kesämuoti piristää ja sillä saa vähän leikkiäkin.

SUUNNITELMAT
Tapasin kaverini kanssa eilen ja suunnittelimme kuukauden päästä Savonlinnaan kutsutun kaveriporukkamme kokoontumista. Kiva kun on kivoja suunnitelmia. Ei voi muuta sanoa.
PIENI LUKSUS
Kun on ostanut vähän kalliimman suodatinkahvin kaupasta ja vihdoin se halvempi, kitkerämmältä tuoksuva kahvi on juotu pois ja saa avata sen uuden herkkukahvin.
Hetken haaveilukin tekee joskus arkipuurtamisesta helpompaa. Lomaa ei ole täällä tiedossa vielä ikuisuuksiin, joten ilo on otettava irti vapaapäivistä ja yhteisistä hetkistä perheen kera. On aivan ihanaa, kun nyt voi astua ulos talosta ilman pukemisshowta. Huomaan säästäväni paljon aikaa päivässä, kun junioria ei tarvitse metsästää kerrospukeutumaan. Tai itseään. Parasta just nyt on kyllä tämä kesä.
