Erinomainen lukuhaaste vuodelle 2026 löytyy Taija-Tiian blogista ja nyt vasta näin huhtikuussa kerkisin ensimmäisen kerran osallistua. Lukuhaasteen 12 aihetta vuodelle 2026 löydät täältä. Olen muuten aina haaveillut kirjakerhoon kuulumisesta, jossa valitaan yhteinen kirja ja myöhemmin siitä keskusteltaisiin yhdessä. Tiedän myös, että siihen en varmaan pystyisi sitoutumaan vaaditulla intensiteetillä, niin kevyempi osallistuminen kuten nyt vaikka Taija-Tiian lukuhaasteeseen tuntuu helpommalta tällä hetkellä.
Eli, huhtikuun aihe on: ”lue kirja, joka on julkaistu syntymävuotenasi”. Olen syntynyt vuonna 1982 ja wikipediaanhan se oli vuosiluku tuutattava. Löysin muutamia kirjoja, jotka olen jo lukenut, mutta nyt tosiaan etsin jotain ihan uutta itselleni. Valitsin Alice Walkerin Häivähdys purppuraa. Julkaistu v. 1982, suomentanut Kersti Juva.
Wikipedia tiesi kertoa, että kirja on saanut mm. arvostetun Pulitzer-palkinnon. Kirjasta on tehty elokuvia, joista tunnetuin on Steven Spielbergin teos, jossa näyttelee Whoopi Goldberg ja Oprah Winfrey. Uusin versio on v. 2023 tehty musikaalielokuva. Kumpaakaan en ole nähnyt.
Häivähdys purppuraa kirja kertoo rotusorrosta Yhdysvalloissa, mutta erityisesti se kuvaa mustien yhteiseloa ja taloudellista kurjuuttakin. Eletään 1900-luvun alkua. Päähenkilö Celien elämän täyttää ensimmäiset pari vuosikymmentä väkivalta ja riisto, nuorempana insesti. Sitten isä pakottaa Celien naapurin miehen kanssa naimisiin. Naapuri ottaa Celien pitkin hampain vaimokseen suostuen siihen lopulta, kun saa lehmänkin ”kauppaan” mukaan. Celien elämän riipaisevimpia kolauksia olivat kahden isälleen synnyttämänsä lapsen menettäminen sekä se, kun rakas sisko Nettie muutti Afrikkaan erään perheen matkassa.
Kirja kertoo rankkojen aiheiden ohella naisten välisistä monimutkaisista suhteista, toisen tukemisesta ja auttamisesta, välillä kateudestakin. Kyllä kirjassa nauretaankin eikä epätoivo lainkaan väritä kirjan tunnelmaa koko aikaa, vaikka kurjia kokemuksia on itse kullakin. Myös mieshenkilöt kehittyvät kirjan edetessä. Tärkeintä ehkäpä lukijalle on se, että päähenkilö Celie kaikesta huolimatta porskuttaa eteenpäin.
JUONIPALJASTUKSIA:
Elämä vie Celietä kaikesta pahasta huolimatta eteenpäin. Väkivaltaiset miehet eli isä ja aviomies jäävät viimein taakse, kun aviomiehen rakastajatar Shug muuttaa Celien elämän. Celien aviomies ottaa rakastajattarensa heidän kotiinsa toipumaan sairaudesta. Alku on pisteliästä yhteiseloa, mutta lopulta Celie lähtee Shugin matkaan.
Sitä ennen Shug auttaa Celietä saamaan käsiinsä rakkaan siskonsa kirjeet Afrikasta, jotka aviomies on piilottanut. Kirjeet antavat Celielle voimaa. Niissä sisko Nettie kertoo elämästään perheen mukana, joka on adoptoinut Celien kaksi lasta. Perheen rouva on ihmetellyt miten lapset näyttävät aivan Nettieltä. Nettie-sisko kertoo saaneensa myös selville, että heidän isä ei olekaan heidän biologinen isänsä.
Aviomiehen rakastajattaresta Shugista tulee Celien elämän rakkaus. Myöhemmin Celie palaa kotikonnuilleen takaisin, tutustuu lapsiinsa Afrikan vuosien jälkeen, perustaa yrityksen ja jopa ystävystyy entisen miehensä kanssa.
AJATUKSIA KIRJASTA
Kirjan luettuani olo on vaikuttunut ja paluu todellisuuteen Georgian kuumista oloista pisti miettimään tummaihoisten ihmisten eloa ja ajatusmaailmaa. Kirjassa naiset tuntuivat olevan enempi vähempi miesten palvelijoita ja nyrkkeilysäkkejä, ja heidän arvo huomattiin vasta, kun ”palvelija” häipyi. Vaikka rotusorto vaikeutti elämää, niin sitä vaikeutti myös ihan tummaihoisten miesten ja naisten välinen dynamiikka sekä arvostus tai pikemminkin sen puute oman perheen sisällä. Väkivalta oli tavanomaista ja naisilla ei välttämättä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pois.
Kirjassa oli onneksi onnellinen loppu. Henkilöhahmot kehittyivät, ymmärsivät tehneensä väärin, ymmärsivät tulleensa kaltoinkohdelluiksi. Ihmisten väliset suhteet ovat tärkeitä ja anteeksiantokin. Joskus on mentävä eteenpäin, henkisestikin, vaikka kuinka vaikea elämä olisi ollut. Päähenkilöt pystyivät tähän mielestäni kaikkien tapahtumienkin jälkeen.
Tämä kirjahaasteeseen osallistuminen sattui viikolle, kun vietettiin Kirjan ja ruusun päivää 23.4. Luin Hesarista miten toimittajat yrittivät etsiä ulkona julkisesti lukevia ihmisiä, mutta eivät meinanneet löytää. Lopulta kaksi lukijaa oli löytynyt ja äänikirjojen arveltiin olevan nykyisin suositumpia. Voihan se pitää paikkansakin. Toki kevät on alkutekijöissä, että en minäkään ihan ensimmäisenä lähde tähän aikaan vuodesta ulos lukemaan. Tykkään lukea enemmänkin omassa rauhassani sohvan nurkassa.
Kuuntelen toki paljon äänikirjoja ja erityisesti silloin, kun käsiä ja silmiä tarvitsee johonkin muuhun hommaan. Mutta lukeminen on mitä ihaninta hommaa ja suosittelen vähintään pari kirjaa vuodessa jokaisen lukemaan. Jos ei keksi kirjaa, niin osallistu vaikkapa tällaiseen kirjahaasteeseen, joka rajaa valikoimaa huomattavasti. Sitten vain antaa kirjan yllättää itsensä, niin kuin minulle kävi Häivähdys purppuraa teoksen parissa.