Pieni kesäreissu, kosken kuohuja ja punkki

Jos mietit reissukohdetta kesälle, niin suosittelen Lappeenrantaa ja Imatraa. Siellä kävin juniorin kanssa vuosi takaperinkin ja tänä vuonna viihdyimme jälleen erinomaisesti.

Lappeenranta tarjoaa tekemistä ja nähtävää pienille että isoille. Oma suosikkini linnoitus jätettiin tänä vuonna välistä (viime vuoden reissujutun löydät täältä) ja vein juniorin riekkumaan Pomppulinnamaailman pomppulinnoihin ja laitteisiin, ystävän suosituksesta.

Lappeenrannan sataman hiekkaveistokset olivat taitavista tehtyjä taideteoksia ja hauskat tunnelit tekivät kokemuksesta lapselle vielä vähän jännemmän. Vieressä sijaitseva Pomppulinnamaailma oli juuri sopiva meidän hoitoikäiselle, josta isojen pomppulinnojen liukumäet, karusellimaiset ilmaan kohoavat laitteet ja juna-ajelu olivat hauskaa ajanvietettä.

Vähän virvokkeita nautimme siinä kuuman päivän keskellä ennen kuin leikit taas jatkuivat. Ajatukseni oli syödä satamassa lounas, mutta suunnittelemani ruokapaikan uuni oli aamulla kuulemma mennyt rikki ja ruoat jäivät haaveeksi. Ipanalle löytyi smoothieta ja mehua autosta, niin ajoimme niiden voimin puolen tunnin matkan Imatralle Valtionhotelliin. Olin varannut yön linnasta, koska halusin yöpyä tunnelmallisessa paikassa, mutta samalla ajattelin sen olevan spesiaalijuttu lapsellekin. Tämännäköisiä rakennuksia ei liikaa Suomessa näe.

Aikataulu painoi päälle tässä vaiheessa, koska vanhemman lapseni pianoesitys oli alkamassa suht pian Joutsenossa ja meillä oli vielä mahat tyhjinä klo 15.00. Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen. Laukun heitettyämme huoneeseen ja todettuamme saaneemme kivan huoneen koskimaisemin lähdimme hotellin vieressä järjestettyyn katuruoka-tapahtumaan. Perunat ja kalat tilaukseen, ja mahat täyteen. Klo 16.30 olimme valmiina Joutsenossa konserttiin.

Alkuillasta palasimme Valtionhotellille ja hetken piti (lähinnä minun) levätä hotellin sängyllä ja kuunnella kosken pauhua. Lappeenrannassa aurinko oli paistanut taivaan täydeltä osuen olkapäihinikin, mutta Imatralla alkanut pieni tuulenvire tuntui kovin raikkaalta.

Kävelimme kosken kuohuja katsomaan ja juoksutusten takia koski pauhasikin nyt yötä päivää. Ja tavanomaista reippaammin. Näköalapaikatkin olivat osin kastuneet kosken runsaasta menosta tänä kesänä. Koski on muuten kertakaikkisen hieno näky ja kokemus.

Palasimme linnan ravintolaan syömään, jossa sosiaalinen juniori teki tuttavuutta naapuripöydän väen kanssa. Ruoan jälkeen vielä hetki linnan leikkihuoneessa, joka oli muuten lapsia ajatellen ihan loistojuttu. Iltapesulla huomasin juniorin selässä punkin. Yök vaan sanon. Kysyin punkkipihtejä ensin respasta, mutta eihän ne nyt vakiovaruste varmaan missään ole. Kello oli jo aika paljon, joten jätettiin apteekissa käynti väliin ja otin tavan pinsetit, joilla sainkin varovasti irrotettua punkin. Mielestäni sain koko punkin päineen kaikkineen pois.

Jännittävän illan jälkeen uni tuli aika myöhään juniorille ja siinä pimeässä makasin hänen kaverinaan ja korvanapista kuuntelin äänikirjaa. Aika menee vähän rattoisammin sillä lailla. Valtionhotellissa oli hyvä yöpyä ja kuohuvaa koskea oli mukava ikkunastakin katsella. Huone oli tarpeeksi tilava meille kahdelle ja ihan viihtyisä. Vaikka emmehän me paljoa aikaa siellä kerinneet viettää. Kuuluisaan linnan haamuun emme törmänneet.

Aamupalasta pidin, oli monenlaista hyvää tarjolla chiavanukkaista lähtien. Samat pöytänaapurit sattuivat kuin illalla ja jälleen oli juniorilla paljon asiaa heille. Aamiaisen jälkeen leikkihuone kelpasi, ennen kuin kirjauduimme ulos ja lähdimme jaloittelemaan leikkipuistoja ja keskustaa kohden. Juniorin mummi oli myös maisemissa ja kävimme lounaalla ja jätskillä ennen kuin oli jo toisen konsertin aika Joutsenossa.

Imatran tunnelma Lappeenrantaan verrattuna on sellaista pienemmän paikan tuomaa charmia. Kompaktisti saimme majoituksen, luontoelämyksen, monipuolista ruokaa, nähtävää ja leikkipaikkoja. Lapsen kanssa liikkuessa joskus suurin ilo on se, että kaikki on äärellään ja helppoa. Värikkäästä Virkkukoukkusen liikkeestä löytyi tarvittavat tuliaiset.

Vanhempi lapsi tosiaan vietti viikon Joutsenon musiikkileirillä ja hän on tykännyt siitä kovasti saaden kavereita, kokemusta esiintymisestä ja nyt myös itsenäisyyttä, kun yöpyi siellä jaetussa kahden hengen huoneessa. Mukava näin äitinä nähdä, että asiat hoituvat ilman minun puuttumistani asioihin.

Vaikka retkemme kesti vain kaksi päivää, niin toihan se vaihtelua töihin ja hoitoon, jotka siis jatkuvat koko kesän minulla ja juniorilla. Yksi päivä lisää olisi voinut kyllä olla ihan hauska tällä reissulla, mutta on tässä vielä yksi sukulointireissu tulossa ennen kuin Savonlinnan kesästä nauttiminen voi alkaa.

Loppukaneetti. Vaikka reissu oli aivan loistava, niin olisin voinut passata sen tuoman öh sanoisinko pienen levottomuuden juniorissa, joka ilmeni mm. päivätorkkujen jälkeen Parikkalan ABC:n pihassa. Ja sisällä. Jalohuutoa päästäen ärhäkkä lapseni, toinen vähemmän ärhäkkä ja minä kävelimme huoltoaseman vessaan, jossa huuto jatkui läpi vessatouhujen, siitä myyntitiskille, josta en päätynyt mitään tilaamaan aina läpi huoltsikan Salen.. Mikään ei kelvannut väsyneelle lapselleni ja kyllä nimittäin koko tönö raikasi. Luojalle kiitos pikakassasta, jossa piippasin nopeasti hyllystä nappaamani eväät nälkäiselle koululaiselle ja lopulta niitä autossa puoliväkisin tarjosin myös kiukkuiselle juniorille. Hän heräsi vissiin niin kesken unien, että siinä samassa reissuväsy ja jännitys laukesivat. Eikä hän missään nimessä halunnut palata kotiin. Näissä tunnelmissa jatkoimme sitten matkaa Savonlinnaan. Seuraava reissu kahden yön päästä, mutta sinne olisi pitänyt kuulemma ajaa suorilta. Tai takaisin Imatralle.

8 thoughts on “Pieni kesäreissu, kosken kuohuja ja punkki

  1. Kuulostaa ihanalta reissulta, tuo koskenkuohunta olisi aivan luksusta 🤗 joskus kauan sitten ollaan käyty ihastelemassa hiekkaveistoksia, olisi aika uudelle visiitille.

    Teillä on tainnut olla liian mukavaa kun ei haluttaisi palata kotiin 😆 ymmärrettävää!

    1. Oli mukavaa ja hyvin sanottu: tuntui kieltämättä luksukselta käyskennellä rauhassa ja ihailla maisemia sekä paikkoja.
      Taisi olla liian kivaa joo meidän mukulalla 😁 tykkää kovasti kun on tekemistä, säpinää ja ihmisiä ympärillä.

  2. Olipa kiva juttu, kiitos! Varmssti mukava reissu ja kesämatkakohde, pitää pistää muistiin. Itse en ole koskaan käynyt Lappeenrannassa. Imatralla olen käynyt kerran, mutta siitä on tosi pitkä aika…

    1. Täälläpäin riittää hienoa nähtävää ja tekemistä. Sen verran lyhyt matka meiltä, että tulee käytyä useammin😁

  3. Ihania kuvia ja huippuja kokemuksia teillä ollut! Melkein loppuun asti ainakin – muistan niin hyvin millaisia reissuja meilläkin oli välillä, kun lapsi oli pienempi. Nyt onneksi reissut sujuu ilman karjumista ja lattialle heittäytymistä, eikä tavaratkaan enää lennä. 🤭😁 Todella moni on viime aikoina reissannut Lappeenrannan ja Imatran seudulla, vähän olen alkanut itsekin miettiä et pitäisikö käydä jommassa kummassa tai molemmissa. Tosi kaunis tuo koski ja linna, meidän muksu varmasti tykkäisi myös! 🤗

    1. Kiitos, reissussa oli kyllä mukavaa ja toi sopivasti vaihtelua arkeen. Minusta tuo Imatra- Lappeenranta seutu on oikein mainio reissukohteeksi, on nähtävää ja tekemistä sekä kauniita maisemia.

  4. Lapset ovat kivoja, mutta arvaamattomia matkaseuralaisia. Kun väsy iskee, mikään mahti maailmassa ei auta. En tiedä, on vaikeaa mitään neuvoa näissä tapauksissa, kun omaa kokemusta ei juurikaan ole. Poikamme sai raivarit vain kerran elämässään, kun kieltäydyin ostamasta sataensimmäisen pikkuauton kaupasta (oli pakko pysyä lujana, koska isoäiti on pojalle opettanut, että joka kauppareissulta lähdetään aina lelu kädessä). Toisen kerran itku oli herkässä 14-tuntisen vuoristovaelluksen päätteeksi: poika oli silloin pikkusen päälle 5v. Mutta kun löytyi hyvää ruokaa ja joen rantaa, kaikki oli taas hyvin.

    Muuten reissunne kuulostaa varsin kivalta. Ja lapsihan kasvaa ja pinna pitenee sen mukaan.

    1. Juu, näinhän se on. Silti aina pikkaisen harmittaa nämä kiukku/raivo/huutokohtaukset. Ihan kuin olisi huono äiti. Tai jotain. Mutta aika rauhassa se kotimatka taisi tämän episodin jälkeen jatkua..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *