Vaatekaappi kuntoon: Panosta arkivaatteisiin

Liekö tuttu lausahdus ”minulla ei ole mitään päällepantavaa” mene ikinä pois muodista, mutta voihan sitä yrittää. Vaatekaapin luona tuskaa voi helpottaa aloittamalla siitä, että panostaa arkivaatteisiin tämän artikkelin vinkkejä hyödyntäen. Suurimmaksi osaksi me ihmiset käytämme arjen perusvaatteita niin töissä, kotona kuin kylässä käydessä. Juuri niitä vaatteita, joissa on mukava olla ja joissa viihtyy.

Jos se oma rakas vaatekaappi ei tarjoa tarpeeksi vaihtoehtoja arkipukeutumiseen, niin sen luona tulee vain turhautuminen. Kaappi saattaa olla täynnä toinen toistaan kivempia vaatteita. Tosi kivoja, ainakin yksinään katseltuna. Upea paita erikoisella leikkauksella, mutta niin vaikea saada sopimaan omien lempialaosien kanssa. Paljon mekkoja, joita ei osaa käyttää. Ihanat housut, mutta vaatisivat korkkarit. Ja niin edelleen. Miten tähän on tultu?

Ostaessa ilman suunnitelmaa tulee hommattua palkkapäivänä ja alennusmyyntien aikaan vähän extempore kaikkea kivaa. Alerekeistä löytyy yleensä myymättä jääneitä juhlamekkoja ja edelliskauden kimaltavia paitoja. Kenkähyllyllä juhlakengät lupailevat hauskoja, mutta ennen kaikkea tyylikkäitä hetkiä. Kyllähän katse näihin hakeutuu ja juhlavien vaatteiden ostaminen on jotenkin niin paljon hauskempaa kuin arkipäiväisten peruspaitojen ja housujen etsiminen.

Juhlavia tilaisuuksia useimmilla meistä on aika vähän. Ei varmaan edes joka kuukausi. Olisiko 3-10 vuodessa? Siinä jää lyhyellä matikallani 355 päivää (365 päivää – 10 juhlaa), jolloin pitäisi jotain mukavaa ja arkisen siistiä keksiä päälleen. Aika monta päivää muuten. Kai sen hyvään hintaan löytyneen glitteritopin voi laittaa neuletakin alle arkenakin, mutta tuleeko niin tehtyä lopun viimeksi. Mene ja tiedä.

Vaatekaappi, joka on täynnä satunnaisia hetkiä varten ostettuja vaatteita on alimitoitettu arkea varten. Moni kaappi on myös täynnä vaatteita, jotka eivät enää sovi nykyiseen elämäntyyliin. Kaapeissa voi roikkua edellisen työpaikan aikaisia vaatteita tai arkikäyttöön liian hienoja vaatteita. Näin ollen puuttuu arkipäiviin pukeutumisen tukipilarit.

Vaatekaapin sisällön pitäisi ennen kaikkea pystyä tarjoamaan helpotusta arjen kiireisiin. Nopeasti jotain kivaa ylle ja menoksi. Jos näin ei ole, niin on muutama keino millä aloittaa oman elämänsä helpottaminen tässä suhteessa.

PUUTELISTAN TEKEMINEN

Ensin nähdään vähän vaivaa ja seurataan mitä vaatteita tulee käytettyä parin viikon ajan. Minkälaisia ne lempivaatteet ovat, mitä materiaalia ja miksi niistä niin tykkää?

Tässä vaiheessa, jos jaksaa, kannattaa puolestaan poistaa niitä vaatteita kaapista, joita ei ole käyttänyt vuoteen pariin. Niitä siellä aina on. Jospa joku päivä kuitenkin käytän.. ja ehkä käytätkin, mutta et näköjään arkikäytössä, joten laitetaan sellaiset vaatteet joko säilytyslaatikkoon odottelemaan parempia aikoja tai kierrätykseen. Näin kaappiin saadaan tilaa ja päästään seuraavaan vaiheeseen.

Mitä sieltä kaapista puuttuu, jotka voisivat täydentää jatkuvasti käyttämiämme lempivaatteita? Tehdään tiukka ja tarkka puutelista.

Esimerkiksi:

-ruskea puuvillapaita, samaa mallia v-aukolla kuin koko ajan käyttämäni musta (pesupäivinä löytyisi hyväksi havaittu vaihtoehto, mutta vaihtelun vuoksi eri värissä)
-rento vaaleansävyinen neulepaita, jonka on sovittava sinisten farkkujeni kanssa ja on konepestävä
-joustavalla vyötäröllä varustellut suoralahkeiset housut, ei liian leveät eikä pillit
-vihertävä tikkitakki, rento, ajanmukainen, sopii monipuoliseen arkimenoon

Onko vaatekaapissa jotain liikaa? Jos löytyy 5 perusfarkut, mutta suorat housut puuttuvat, tai samanlaisia collegepaitoja on vino pino, mutta rento neule puuttuu, niin vaatevalikoimaa voi olla syytä monipuolistaa. Ostaminen ei ole se ongelma, vaan se, että ostaa ilman suunnitelmaa.

Kauppaan astellaan tarkan puutelistan kanssa. Listalla on vaatteita, jotka täydentävät omia mieliarkiasuja. Etukäteen mietitty väripalettikin takaa sen, että vaatekaapissa tulee jatkossa olemaan toisiinsa yhdisteltäviä osasia. Jos kaupasta ei löydy listan vaatteita, mietitään erittäin tarkkaan ostetaanko mitään muutakaan. Jos tarve on edellämainitut vaatteet, niin mitä teet valkoisella liivillä tai värikkäällä hameella?

Aina ennen kuin ostaa, on hyvä muistuttaa mieleen missä ihan oikeasti aikaansa viettää. Ei työkaverin tupareissa tai taidenäyttelyn avajaisissa välttämättä tule kovin monia iltoja vietettyä, vaan ehkä eniten kuitenkin on kotona ja asioita hoitaen kodin lähettyvillä. Toisinaan kahvikupposen ääressä kavereita näkemässä. Lapsia harrastuksiin viemässä, kirjastossa, työmatkalla.

Elämää helpottaa kummasti, kun oma vaatekaappi on ajan tasalla omaa jokapäiväistä elämää varten. Jokaisen elämä ja elämäntilanne ovat yksilöllisiä, mutta yhdistävä tekijä on, että jokaiselta löytyy omat lempivaatteet.

Moni luulee, että hyvä tyyli syntyy vain mielenkiintoisista vaatteista. Todellisuudessa toimiva vaatekaappi pitää sisällään helposti toistettavia, simppeleitä vaatekappaleita. Niistä on helppo valita kokonaisuuksia ylleen. Yksinkertaisia perusvaatteita jokapäiväiseen elämään. Eihän näiden vaatekappaleiden ostaminen tunnu jännittävältä, mutta ne muodostavat kuitenkin suurimman osan käytetyistä asuistasi.

On se sitten luottotunika, maailman mukavimmat legginssit, kaiken kanssa sopivat kengät, perusfarkut tai lempineule. Näissä kaikissa on joku syy miksi käytät niitä päivittäin. Jatkossakin kannattaa suosia itselle hyväksi havaittuja materiaaleja, designia, oman silmän mukaisia kuoseja. Kun perusvaatepuoli on kunnossa, niin päivittäinen vaatekaapille meno ei aiheuta enää harmaita hiuksia.

Lisävinkki vaateostoksille: Näin vältät hutioston

4 thoughts on “Vaatekaappi kuntoon: Panosta arkivaatteisiin

  1. Omalla kohdalla niiden peruskulmakivien ostaminen on ilmeisesti jostain syystä ”tylsää”. Vaikka niin monesti löytää itsensä tuskastelemasta kun ei omista yksivärisiä yläosia puettavaksi neuleiden ym. alle. Aina vain ostoskoristaan löytää niitä kivoja printtipaitoja ja erikoisia takkeja. Pitää muistuttaa itseään tästä kun seuraavan kerran suuntaa kaupoille 😀

    1. No niinpä, tiedän tunteen. Tunnustuksena sanottakoon, että aluspaitani ovat aina enempi vähempi riekaleina ennen kuin ostan uusia. Erilaiset topit ja teepparit on vähän tylsiä ostettavia, pakollisia perusjuttuja. Ja sitten kun niitä kunnon puuvillaisia, jotka tuntuu kivalta ihoa vasten, lähtee ostamaan, niin ei välttis löydäkään. Kerran ostin hätäpäissäni sellaisen liukaspintaisen topin, kun vanha kunnon toppi hajosi käsiin. Se oli virhe, kamalan tuntuinen ja pakolla käytin ennen kuin viimein löysin haluamani aluspaidan paremmasta matskusta.

  2. Itsestäni tosin tuntuu, ettei mun kaapissa ole mitään muuta kuin arkivaatteita. En ole ostanut juhlavaatteita varmaan vuosikymmeneen. Eikä mulla tätä nykyä ole edes kymmentä juhlapäivää vuodessa. Suurin osa ajastani olen joko työvaatteissa tai vapaalla – eli verkkareissa tai shortseissa. Viime vuosina oli yhdet sellaiset juhlat, joihin oikein pukeuduttiin. Sama tänä vuonna. Iltamenot hoidan jo aika tavallisissa perusvaatteissa – korkkarit ovat tosin yleensä jalassa, jos ei tarvitse kävellä mihinkään. Aika laiskaksi pukeutujaksi minäkin olen tullut.

    Puutelistakin minulla on, mutta en tähän mennessä ole pystynyt täyttämään kuin yhden kohdan: suorat, juostavalla vyötäröllä olevat siistit housut. Näitä olen hankkinut samaa mallia jo neljät, eri materiaalista eri vuodenajoille. Muuten etsiskelyt jatkuvat. Väreissäni olen myös hyvin kronkkeli, joten niitä on helppo yhdistellä keskenään.

    Itselleni tyyli koostuu mukavista ja omannäköisistä vaatteista – ovatko ne sitten mitenkään erityisen mielenkiintoisia vai eivät, on eri asia. Jos itse kuitenkin pidän niistä 🙂

    1. Kuulostaa ihanasti siltä, että sinulla on homma hanskassa. Perusvaatteetkin saa näyttämään astetta juhlavammilta pikkujutuilla niin halutessaan. Eri juttu on sitten löytää aina se mitä on puutelistalla. On hyvä olla valikoiva, koska siten se oma vaatekaappi pysyy halutunlaisena, ei tule heräteostoja saati vääränvärisiä vaatteita.

      Itseä varten pukeudutaan, juuri näin. Hyvin sanottu. Sitä kun aletaan työkavereiden, asiakkaiden ja muiden mielipiteitä omista vaatteista pohtimalla pohtimaan, niin eihän se toimi. Sittenhän sitä pukeutuisi ihan kuin jonkun muun vaatteisiin. Pidetään siitä kiinni, että mennään aidosti omana itsenään vaatteita myöden!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *