Mukavaa pääsiäisen jälkeistä elämää! Viimeiset neljä päivää on mennyt aika hyvin oman perheen kesken suoranaisessa kuplassa elellen. Mahtui päiviin pelailujen ja suklaamunien etsimisen lisäksi pihapuuhia, pari kyläpaikkaa (kiitos heidän saimme pääsiäiseen kuuluvaa karitsaa että rahkapiirasta), vanhemman lapsen tylsääää noin sata kertaa, lasten harrastuksiin viemistä ja grillailua. Sää oli kolea, mutta sehän tiesi vain sitä, että ulkoilut olivat vain astetta raikkaammat.
Huomaan tuossa perheen kanssa aamusta iltaan touhutessa, että kaikki omat jutut jäävät taka-alalle. Ei tule lähdettyä jumpalle, kirjoitettua blogia tai julkaistua yhtään mitään, äänikirjan kuuntelusta ei tule mitään. Tai siis n. 2,5 minuuttia onnistuin, ennen kuin minut löydettiin sohvalta. Unohdan vastata viesteihin ja kaikenlaiset ihonhoitorituaalit saa unohtaa. Jostain syystä, kun äiti-ihminen käy suihkussa, niin vastaanottokomitea odottaa kysellen missä mikäkin on, nälkä, milloin tehdään sitä ja tätä, jano ja niin edelleen. Sitten ihmettelen myöhemmin, kun ihoa kutittaa (unohdin rasvata), silmät ovat rutikuivat (silmätipat jäi laittamatta), nenä vuotaa (allergialääkkeet syömättä), kun ryntään ”auttamaan”. Lista on loputon ja ihan itsehän siihen kerta toisensa jälkeen sortuu. En voi muita syyttää.
En kirjoita valittaakseni asiasta, elämää se vain on lapsiperheessä. Kirjoitan muistuttaakseni ihan itseänikin, että vaikka on tullut näitä perinteisiä rooleja tässä elämän aikana haalittua, niin joskus saa muistaa itseäänkin. Ei se ole välttämättä muilta pois. Saattaa jopa käydä niin, että on mukavampi ja läsnäolevampi, kun pääsee toteuttamaan omia mielijuttuja sekä pitämään itsestään huolta. Mitä se nyt kellekin tarkoittaa. Joskus on aivan ihanaa tehdä juuri niin kuin itse haluaa. Vaikkapa ihan yksin. Tai olla tekemättä yhtään mitään. Liekö vielä parempaa.
Jos vain mahdollista, niin nyt näin kevään alettua aikaisemmin, käyn lenkillä äänikirjani kanssa pari kertaa viikkoon. Uskomattoman tehokasta pään tuuletusta ja samalla saa raitista ilmaa ja liikuttaa jäseniään. Vaikka viime viikko meni pipariksi kuntoiluni suhteen, tämä uusi viikko antaa taas toivoa. Näyttäisi siltä, että kerkiän tämän illan jumpalle ja loppuviikolla toiselle.
Minulla on kuiva iho ja se kyllä muistuttaa itsestään aina, kun luulen voivani unohtaa sen. Eli pitäisi muistaa välillä kuoria, aina rasvata ja valita mukavia vaatteita ylle, niin iho antaa olla rauhassa. Olen vähän vaihdellut ihonhoitotuotteita etsien sitä toimivinta. Kevätaurinko paljasti tuossa taas eräs päivä totuuden naamataulustakin: kamalasti juonteita silmien ympärillä, iho on samean näköinen ja se aloittamatta jäänyt kasvojooga olisi varmasti ollut hyvä juttu ottaa rutiiniksi pari vuotta sitten. Nooh, ei tässä nyt ihmeitä varmaan millään keinoin pysty tekemään. Konkreettisena toimena varasin pitkästä aikaa kasvohoidon, jossa voi hoidon lisäksi jutella ammattilaisen kanssa omasta ihosta.
Ympäristöllä on muuten iso vaikutus omaan mielialaan. Asumme aivan ihanan hiljaisessa paikassa, jossa harvoin esimerkiksi yöunia häiritsee mikään ulkoa tuleva ääni tai melu. Tämän rauhallisuuden tajusin vasta, kun ensin asui tässä sijainnilla jonkin aikaa ja lähti sitten matkoille. Miten lomapaikassa korviin tarttuikin kaikki ulkoa tulevat äänet ihan eri tavalla kuin ennen. Ennen tätä omakotitaloelämää asuimme mieheni kanssa aivan Savonlinnan keskustassa pääväylän varrella. Makkarin ikkuna takana oli suosittu baari, taksitolppa jne. Nyt tuntuisi vaikealta palata tuohon sijaintiin pelkästään noiden äänien takia. Liian hyvään tottunut kait.
Ympäristöön liittyen olin sanomassa, että olen leppoisampi ihminen, kun on siistiä ja nättiä kotona ja puutarhassa. En tiedä miltä tämä kuulostaa, mutta sellainen pieni järjestys on hyvä olla ja siksi varmaan heilunkin siivousrätin kanssa päivittäin. Etupihamme esimerkiksi on kolkko kuin mikä ja upean muuriin tehtävän muraalin sijaan laittelen pieniä väripilkkuja kukkien muodossa esille. Kiva tulla kotiin, kun näkee ensimmäisenä kukkia.
Kokeilin istuttamiseen somessa näkemääni kikkaa, että isoon kukkaruukkuun laitetaan ne kukkien mukana tulleet muoviruukut siksi aikaa, kun niiden ympärille lisätään uuttaa multaa. Lopulta muoviruukut otetaan pois ja jäljelle jää juuri täydellisen muotoinen kolo kukalle. Ei tarvitse varoa multaa pöyhiessä, että koko kukka on ruskeana tai vahingossa taittaa lehtiä tai nuppuja. Tämä tapa sopi minulle, koska olen vähän kovakourainen kukkaparoille. Multasormi en ole lainkaan luonteeltani. Mitä nopeammin hoidettu, sen parempi.
Tykkään lueskella kaikenlaisia tutkimuksia, vaikka ne joskus tuntuvat vuoron perään kumoavan toisensa, mutta silti. Olen antanut itseni ymmärtää, että puutarhassa möyhiminen tekee hyvää ja siinä samassa saa vastustuskykyäkin. Siksi yritän aina vähän jotain tehdä meidänkin helppohoitoisessa puutarhassa, vaikka lempihommaani se ei ole.
Hyvinvointiani olen yrittänyt lisätä myös ruoalla. Välillä tosin tuntuu, että kaikki kiva on kiellettyä. Älä syö sitä tai tätä, on niin epäterveellistä. Tulee syöpä, rasvamaksa ja suoli tulehtuu. Jos söisi ihan kaikkien suositusten mukaan, niin mitähän jäisi jäljelle. En tiedä, enkä ole ajatellut ottaa selvää. Sen sijaan ymmärrän, että suuri intohimoni leipä ja juusto ovat mm. suolan saannin kannalta huono juttu. Omia tapoja on vaikea muuttaa, mutta olen nyt ihan oikeasti yrittänyt. Valitsen joskus jotain muutakin kuin leipää ja juustoa aamupalaksi, välipalaksi ja iltapalaksi. Hups, noin kun sen sanoo, niin pahalta kuulostaa.
Otin kuvan, osin muistuttaakseni itseäni, että leivän päällä voi olla muutakin kuin margariinia ja juustoa. Tässä avokadosörssö pienin maustein, ihan makoisa tapa tämäkin. Myös maustamaton jogurtti + rahka + omatekemä mysli vetää vertoja juustoleivilleni. Yleensä toimivien muutosten on tultava omasta aloitteesta. Ei se auta, että joku muu tulee asiasta huomauttelemaan. Ärsyttävää sellainen, eikö vain.
Olen myös ryhdistäytynyt sellaisessa asiassa nyt keväällä, että liityin kirjoituskurssille. Olenhan tästä jo haaveillut vuosia. Siihen sitten yritän nipistää aikaa kaikesta muusta, jotta voin kirjoittaa. Tarinaa, kirjaa, novellia. Pidän fiktiivisistä tarinoista ja sellaisia haluaisin ”oppia” kirjoittamaan. Toisin sanoen kirjoituskurssi toivon mukaan tuo keinoja ja opastusta moiseen, mutta on myös potkimassa persuuksille, että tulisi kirjoitettua. Se kun on niin helppo aina ensimmäisenä jättää tekemättä kaiken kiireen keskellä, vaikka se olisi sitä mieluisinta juttua, ainakin itselleni.
Kevään tullen kaikenlaisia muitakin suunnitelmia putkahtaa aina päähän, mutta lennokkaimmista olen ainakin vielä luopunut. Käytännössä se aika on aina esteenä. Mitä blogiini ja someeni tulee, niin olen aloittamassa yhteistyötä erään vaatemerkin kanssa. Lähdin nyt mukaan tähän, koska pidän ajatuksesta, että voisin olla auttamassa heitä, jotka etsivät mukavia ja hyvin istuvia perusvaatteita. Stailaan näitä vaatteita omannäköisesti ja kerron kokemuksiani. Mikä ilahduttaa minua jo etukäteen on se, että kokotaulukko ei lopu kokoon 42/44, niin kuin monen vaateketjun vaatteissa. Jokaiselle kuuluu kivasti pukeutumisen ilo. Mutta tästä lisää lähiviikkoina. Eikö mielekäs työ, tai tässä tapauksessa harrastus, ole hyvinvointia parhaimmillaan.
Oletko ilahduttanut itseäsi viime aikoina jollain keinolla?
One thought on “Viime aikojen pieniä ja tärkeitä juttuja”
Ai että, kirjoituskurssi kuulostaa aivan ihanalta! Kerro ihmeessä sitten millaista tekstiä syntyy. Kirjoittaminen on aivan parasta, ja kun oikein lähtee flow päälle niin ei sitä malttaisi lopettaa vaikka kaikki muu arkielämä huutaisi huomiota 😀
Viimeaikoina olen pyrkinyt ilahduttamaan itseäni myöskin kirjoittamisen avulla, sekä muillakin luovilla tavoilla. Olen myös opetellut lisää videoiden editointia, tehnyt bujoa.. sekä tietenkin koittanut kevätsiivotakin neliön kerrallaan, järjestellä edes kaappien ja lipastojen sisältöjä. Luovuus pääsee paremmin valloilleen kun ympäristö on pistetty kuntoon!