Tänään tekee mieli puhua tyylistä ja pukeutumisesta sekä havainnoista, joita olen nyt tämän keski-ikäisen elämäni varrella tehnyt aiheeseen liittyen. Erityisesti viime vuosien aikana. Puhun, vaikka moni aiheesta ihan tarkoituksella hiljenee siinä missä osa toki kertoo ääneen aiheen olevan a) turhamainen b) ei sovi nykyiseen ympäristötietoiseen menoon ja c) aikuisella naisella luulisi olevan tärkeämpiäkin aiheita.
Minusta vaatteista ja tyylistä saa puhua. Tai siis myönnänhän minä, että ihan joka seurassa vaatteista ei uskalla tai jaksa puhua, ellei ole valmis kuuntelemaan kuittailuja tai kertojan itsensä toisen yläpuolelle nostavaa äänensävyä muodin pinnallisuudesta. Tärkeistä asioista kuten hiilijalanjäljestä ja vaatteiden tekijöiden työoloista pitääkin puhua, mutta joskus – ah joskus haluan puhua vain tyylistä. Myös silloin, kun keskustelu halutaan tyrehdyttää toteamalla, että jokainen voi käyttää ihan sellaisia vaatteita kuin haluaa.
Se, että vaatteista puhutaan ei kumoa sitä faktaa, että jokainen valitsee itse vaatteensa. Saa käyttää mummolta perittyä 50-luvun shaalia päivästä toiseen, ja saa myös käyttää ihan itse kaupasta ostamiaan vaatteita. Ei vaatteista puhuminen tarkoita missään nimessä arvostelua, oikeassa olemista, toisen tyyliin vaikuttamista, oman tyylin tyrkyttämistä tai muuta sellaista. Keskustelu on keskustelua – muodin ja tyylin sarallakin.
Ja muodista puhutaan tänäänkin, nimittäin sellaisista asioista, joita olen pikkuhiljaa sisäistänyt ja sitä kautta löytänyt helppoutta pukeutumiseen.
OMA VARTALO & VAATTEET
Jos jokin tässä elämässä yllättää, niin se on tämä oma ikääntyminen, joka näkyy kropassa. En ole enää samanmuotoinen kuin 20-vuotiaana tai 30-vuotiaana, niin miksi minulla on vielä 15-20 vuotta vanhoja vaatteita kaapissani? Kaksi syytä. Toinen on se, että pieni osa itse asiassa vielä sopii minulle tai menee kotivaatteina. Toinen on se, että poislaittaminen on suuri synti. Ties vaikka niille tulee vielä käyttöä…. Ei tule! Suurin osa vanhoista vaatteista makaa siellä vaatekaapissa, koska ne eivät näytä enää niin hyvältä kuin silloin joskus. Ja suurin syy on oma kroppa. Ei se, että muoti on muuttunut, vaan se, että kroppa muuttuu, jolloin vaate ei enää istu samalla lailla kuin se joskus istui. Ja jos vaate, olkoonkin vanha ja rakas, näyttää hassulta tai tuntuu huonolta, niin ei sitä tule käytettyä.
Tästä päästään seuraavaan havaintoon. On helppo syyttää omaa vartaloa siitä, että vaatteet näyttävät oudoilta päällä. Sehän se ensimmäinen ajatus usein on. On liian leveä jostain kohtaa, ja toisaalta liian lyhyt toisesta. Siksi ihana vaate, joka näytti täydelliseltä toisen päällä näyttää hassulta, kun itse sen pukee. Ei.
Syytän vartaloani, kun aamulla pukemiani vaatteita tulee päivän mittaan aseteltua yhä uudestaan ja uudestaan. Tällainen nyhtäminen vie niin fiilistä kuin energiaa. Ei tällekin.
Niin – voisiko syy löytyä kuitenkin niistä vaatteista. Oma vartalo harvemmin on se ongelma, vaikka se vuosien saatossa muuttuukin. Ei se kaipaa laihtumista, lihaksia tai muutosta, vaan juuri nyt se kaipaa sille sopivia vaatteita. Moni vaate on suunniteltu ihan erilaiselle kropalle kuin sinulla tai minulla on. Siksi vääränlainen vaate näyttää huonolta. Puolella meistä on käynnissä joku muutos, ja se on ihan okei, mutta ennen kuin se muutos on tapahtunut, niin keskitytään löytämään kivat vaatteet tähän hetkeen. Ei lytätä vartaloamme, vaan opitaan pukeutumaan niin, että on hyvä olla.
Ei ole myöskään yhtä oikeaa tapaa pukeutua. Eikä voi sanoa olevansa liian vanha tiettyihin vaatteisiin. Vaatteita ei myydä ”vain alle 30-vuotiaille” merkinnällä.
Tavoitevaatteet ovat yksi suuri kysymysmerkki. Väitän, että ne tuottavat suurimmalle osalle enemmän ahdistusta kuin motivaatiota. Vielä minä mahdun noihin housuihin! Ja siellä ne muistuttaa päivästä toiseen, että etpäs mahdukaan. Jospa näistä vaatteista luopuisi suosiolla. Vaatteiden tarkoitus ei ole masentaa tai kuiskailla kaapissa törkeyksiä.
Pidän ajatuksesta, että emme tarvitse koko ajan uusia vaatteita – tarvitsemme mieluummin ajatuksella kootun asuvalikoiman.
Jokaiselle kai tulee vaiheita elämässä, kun miettii omaa pukeutumistaan ja etsii erityyppisiä vaatteita kuin ennen. Uusien vaatteiden osto ei ole aina helppoa. Omannäköisiä ja omantyyppisiä vaatteita ei kasva joka kaupan rekillä. Vaatteita ostaessa suosin kysymystä: näyttääkö tämä vaate minulta? En tiedä onko kysymyksessä suoranaista järkeä, mutta sen sijaan, että miettisi imarteleeko tämä leikkaus, tekeekö tämä laihemman näköiseksi tai leventääkö tämä kysyisi paljon mieluummin, että olenko tässä vaatteessa kuin kotonani? Vaate saa olla iso, leveä, miesten osastolta. Sen ei tarvitse olla tyköistuva tai niukka, ellei juuri sitä ole etsimässä. Kunhan se vastaa kysymykseen: olen sinun näköinen vaate ja tunnet olosi mukavaksi minun kanssani.
Toisinaan uudet vaatteet voivat tuoda tullessaan suoranaisen identiteettikriisin ja joskus on helpompi jatkaa tismalleen samanlaisilla vaatteilla kuin ennen ja/tai nuorena. Selvästikään ei ole ollut valmis muutokseen, joten turha sitä on väkisin runnoa läpi. Jää vielä uudet vaatteet käyttämättä.
Havainto se on tämäkin: ylipukeutuminen ei ole huono juttu. Se ei ole noloa. Jos joku katselee päästä varpaisiin, se on hänen ongelmansa, ei sinun.
Siihen nimittäin tottuu, että pukeutuu sulautuakseen massaan. Harvemmin pukeudutaan niin, että meidät huomattaisiin tai nähtäisiin. Turvavaatteet on yhä useammalla päällänsä ja saa ollakin, vaikka ihan ominta tyyliä se ei välttämättä olekaan.
Oma tyyli – sen kun löytäisi moni miettii. Siitä voi aloittaa, että ei pukeudu enää sen vartalon mukaan, joka joskus menneisyydessä oli, vaikka ajatuksesta voi olla vaikea päästää irti. Oma vartalo ei myöskään ole ongelma – vaatevalinnat korkeintaan. Ei matkita naapurin vaatemakua tai tartuta joka impulssiin ”minäkin haluan tuon!” Se mikä toimii toisella ei välttämättä toimi itsellä. Vaatekaapin perusta on perusvaatteet, jotka ovat omalle sen hetkiselle kropalle istuvia. Perustan ollessa kunnossa voi katsella sen hetkisiä trendejä ja ottaa sieltä lisämaustetta vaatekaappiin. Kuten mausteet yleensäkin, ne eivät sovi kaikille ja niitä on hyvä annostella oman maun mukaan. Persoonallisuutta saa olla pelissä – useimmalle kuitenkin toimiva vaatekaapin sisältö on askel numero yksi.
Jos jotain olen huomannut, niin sen, että monista asioista pystyy puhumaan leppoisaan sävyyn, kuten päivän säästä, hauskasta villasukkaohjeesta, millaisia kukkia istutti tänä vuonna ja uusimmasta ostamastaan kännykästä. Mutta muodista puhuminen sen sijaan – se se vasta herättää yllättäviä tunteita ja kaikilla on siitä joku mielipide. Omien vaatteiden kohdalla kun muistaa, että vain ja ainoastaan omalla mielipiteellä on väliä loppujen lopuksi. Massapukeutuminen on suomalainen juttu, mutta ei se tarkoita, että se olisi ainut tapa pukeutua eikä se tarkoita, että se olisi väärä tapa pukeutua.