Aina välillä sitä on ulkona joistain trendeistä ja nyt voin sanoa olevani auttamatta pihalla “sad beige mom / vanhempi” -trendistä. Trendistä, jossa lapset ja lastenhuone puetaan pääsääntöisesti beigeen. Jos olet seuraillut blogiani, niin varmasti olet huomannut, että kyllähän minä beigeen pukeudun. Niin siis minä, ei kukaan muu meillä. Varmaan juoksisivat karkuun, jos lähestyisin beigejen vaatteiden kanssa, niin lapset kuin mies.
Tarkoitukseni ei ole kritisoida tätä trendiä. Jokainen pukeutukoon ja sisustakoon niin kuin haluaa, sehän se oman kodin tekee. Ei se mitä muut sanovat millainen sen pitäisi olla. Jäin vain miettimään, että yritän pitää meidän kodin oman maun mukaisesti skandinaavistyylisenä. Tiedättehän, mustaa, valkoista ja harmaata. Seinillä on sentään värikkäitä tauluja. Mutta että lasten huoneeseenkin. Hmm.
Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä lähdenkö alakerran lastenhuoneeseen ottamaan yhtään kuvaa. Sen jakaa kaksi lasta. Meidän lastenhuoneen tyyliä voisi kuvailla lapselliseksi -tyyliksi, aka colourful mess -style. On väriä, lapsellisia värejä, kirkkaita muovileluja ja muutama niitä vähän parempia (ekologisia) puulelujakin, kirjoja ja kaaosta.
Vauva-aikaan siistinä pito on eri asia. Pieni vauva voi pötkötellä minkä tahansa värisissä vaatteissa ja pääsee parhaimmassa tapauksessa mateluvauhtia lelulta toiselle. Hyvin saa lattian pidettyä tyhjänä, jos haluaa. Eri asia onkin villit pikku taaperot, joille siisteys ja yleisesti ottaen hygienia ovat hällä väliä -juttuja. Lapsilla pitää olla rajat ja rakkautta, ei miten tahansa sotketa ja käyttäydytä, meistä vanhemmistahan se on kiinni, mutta haastavaa niiden pikku termiittien kanssa on joskus ylläpitää harmonista kodin henkeä. Tai ulkomuotoa.
Päivitystä pitäisi varmaankin lastenhuoneeseen tehdä, mutta tiedättekö, ei huvita yhtään. Lapset eivät huoneestaan valita ja ehkä odotan, että lähitulevaisuudessa juniori muuttaa omaansa. Vai jääkö nykyiseen huoneeseen ja koululainen ottaa toisen alakerran makkarin. Silloin joutuu niitä muutostöitä tekemään kumpaankin huoneeseen. Juuri nyt ei vaan ajatukset ja tarmo riitä siihen, että sitä yhtä hitsin huonetta saisin pidettyä koko ajan siistinä. Saatika beigenä.
Jos jossain olen huono äiti, niin katson läpi sormieni lastenhuoneen tilaa. Toki siivotaan yhdessä iltaisin sitä siistimmäksi. Yksi syy on ihan se, jos joutuu yöllä hipsimään junioria silittelemään takaisin unten maille, niin en halua astua legon päälle. Toisinaan saan lapset siivoamaan täysin itsenäisesti jälkensä, vanhemman erityisesti. Siivousmielessä ymmärränkin sad beige -sisustusta lastenhuoneessa. Se on nimittäin pilalla, jos lelut valtaavat pöydät ja tasot.
Ehkäpä somessa olette nähneet täydellisen harmonisia lasten huoneita sisustettuna erilaisilla beigen, kerman ja harmaan sävyillä. Eikä siellä näy myöskään yhtään lelukaaosta. Oletan, että jämpti vanhempi on saanut kannustettua ja kasvatettua lapsensa pitämään huoneensa siistinä. Onhan se helpompaa, kun siivousta ei tarvitse aloittaa täydestä kaaoksesta joka ilta. Ja joka lelulle on oma paikkansa. Ihana ajatus sinänsä. Meillä on liikaa leluja, että niille kaikille olisi oma paikkansa. Tungen niitä milloin mihinkin vaatekaappiin piiloon, kun en kestä katsella. Ehkä arvasittekin jo, että lelut leviävät muuallekin taloon lastenhuoneesta.
Sad beige lastenhuone saattaa rauhoittaa muuten levotonta lasta. Mene ja tiedä. Aikoinaan pikaruokaravintoloiden rantauduttua Suomeenkin muistan, että värikästä värimaailmaa perusteltiin sillä, että värit saivat ihmiset ahmimaan ruokansa nopsaan ja tekemään siten tilaa seuraaville. Väreillä voi siis olla monenlaisia vaikutuksia. Riippuu osittain varmasti ihmisestä niin kuin aina. Onneksi omat lapset eivät tunnu kuormittuvan väreistä, joten sad beige ei ole ainakaan vielä sen takia laskeutumassa meille. Korkeintaan äidin vaatekaappiin.
Oma kantani kauniisiin beigeihin lastenhuoneisiin on se, että tavallaan haluaisin olla se äiti, jolla on langat aina hyppysissä, lasten huoneen lattia tyhjä ja lapsetkin järjestyksessä. Sen sijaan huomaan vetäiseväni lasten huoneen ovea vähän kiinnemmäksi ja ajattelevani, ehkä huomenna.
8 thoughts on “Ilmiönä beiget lapset”
Beige pukee sinua! Ja hei, mahtavaa, minäkin olen aina antanut lastenhuoneen olla. Lapselle mahdollisuuden leikkiä värikkäillä leiluillaan ja valita itse lakanat ja muut tekstiilit. Olen nykyäänkin vielä melko höveli siisteydessä suhteessa 12-v. huoneeseen. Toki patistelen siivoamaan, mutta. Ja hän saa itse päättää, millainen hänen huoneensa on, mätsää se muuhun kotiin tai ei.
Kiitos kaunis! Pitihän se instaankin video tehdä…
Mutta niin, meillä lasten huone on lapsellinen ja vähän kompromissi kahden lapsen tarpeisiin. Jossain kohtaa tulee aika, kun lapset saavat molemmat omansa ja huoneista tulee varmasti enempi asujiensa näköiset kuin nyt.
Teillä kuulostaa oikein hyvältä järjestelyltä tuo.
Lastenhuone on kyllä ikuisuusprojekti. Meillä raivattiin jatkuvasti uuteen uskoon minun ja pikkusiskon huonetta kun oltiin päiväkoti-ikäisiä, ei millään pysynyt rakennuspalikat ja autot omissa lootissaan. Kaveritkin joskus henkäisi kylään tullessaan että oikeasti onko teillä näin paljon leluja. Kaukaisilta sukulaisilta asti oltiin saatu vaikka ja mitä ja ehkä äitikin vähän innostui joskus hemmottelemaan liikaa.. Eniten sääliksi kävi sitten kolmatta ja nuorimmaista muksua, joka “peri” kaikki meidän lelumme ja sai omiakin tietenkin vielä päälle.
Isompana alkoi hahmottaa sitten kuinka ärsyttävää se on kun ei löydykään kaikki legoja että saisi rakennettua jotain ja missään ei mahtunut tekemään läksyjä. Varmaan siksi en siedä nykyään ylimääräistä rojua mille ei ole omaa paikkaa ja mikä ei sovi minkään kanssa yhteen, koska on viettänyt niin paljon aikaa kaaoksessa ja värisekamelskassa 😀 mieluummin näin päin!
Kiitos kommentista, mielenkiintoinen näkökulma. Tämähän antaa itselle toivoa, että ehkäpä kasvatankin tällä “liikaa leluja joka paikassa” -metodilla lopun viimeksi järjestelmällistä ja siisteyttä arvostavaa jälkipolvea. Hmm, näin todella toivon! 😁
Tämä beiget lapset -ilmiö on jotenkin huvittava, vaikka kai sillä voi seuraksensakin olla, en tiedä. Mulle tulee lähinnä mieleen (ulkomaalaiset) sosiaalisen median vaikuttajat, joiden koko elämä näyttää olevan beigen eri sävyjä. Riemunkirjavat lapset ja lelut eivät sopisi vanhemman seesteiseen tyyliin ja Instagram-fiidiin. Ehkä heilläkin on väriä elämässä, mutta siitä ei oteta kuvia😃
Sinäpä sen sanoit. Onko se elämä oikeasti ihan niin seesteisen beigeä? Kyllä kaikenväriset ryhmä hau vaatteet sun muut on meillä käyty läpi, vaikka joskus ehkä olisi ollut kiva pukea lapselle joku siisti neule tai yksivärinen mekko. Mutta ei ole mennyt läpi. Paitsi meidän häissä, jolloin työn ja tuskan takana oli se minun suunnittelema juhla-asukokonaisuus saada lapsen ylle.
Meillä lapsi sai sisustaa ihan miten haluaa kaikki omassa käytössä olevat tilat. Tuli tietty sisustettua myös olohuonetta aina välillä 😉.
Beige lastenhuone on minusta liikaa vaadittua. Enkä usko, että se rauhoittaa. Lasta rauhoittaa vanhemman läsnäolo, rutiinit ja vanhempien rauhallinen ja johdonmukainen käytös. Sen olen huomannut.
Kai lapselle pitää olla tarjolla mitä vain väriä ja muotoa olevia leluja ja esineitä. Mielestäni myös osallistuminen oman huoneen sisustukseen on hyväksi, silloin siivoaminenkin sujuu joutuisammin.
Jossain ikävaiheessa huoneen sisustukseen on hyvä ottaa lapsi mukaan, hänhän siellä viettää aikaa. Liekö tuo beige väri helpompi ujuttaa sinne pikkulapsiaikaan. Eri juttu voi olla myöhemmin.