Mitenkäs se holiton vuosi on tähän asti mennyt?

Kiitos kysymystä, oikein hyvin.

Tuon keskustelun olen käynyt jo monta kertaa tänä kesänä. Ja ihana kun kaverit ja tuttavat kyselevät, kiitos siitä. Voisi silloin jutella ja kertoa, jos jotain olisi, mutta yllättävän iisi piisiähän tämä on ollut. Ken ei tiedä, niin iloisena viinin maistelijana jätin uudesta vuodesta kaiken alkoholin pois elämästäni. Täksi vuodeksi.

Tuntui, että pitää tämäkin kokeilla. Vuosi on itse asiassa aika lyhyt aika ihmisen elämässä. Ymmärrän myös monen tyrmistyksen, kun se asia mitä moni viikonlopultaan odottaa. Lomaltaan. Ainut ilo elämässä jää pois.. meninkö vähän liian pitkälle. Mutta tiedätte pointin, rentouttava seurustelujuoma on nyt pannassa.

Olen yleensä juonut lasin tai useamman lomamatkoilla, ravintolassa, ystävien juhlissa, vappuna, juhannuksena. Onhan näitä hetkiä muuten aika paljon, kun alkaa miettimään. Ja tänä vuonna kaikkina näinä kertoina, jopa ihanassa Milanossa punaviinin tuoksuessa nenään naapuripöydästa, ja miehen lasista, join muita juomia.

Itse asiassa seurustelu ja keskustelu ystävien kanssa soljuu ihan samalla lailla, ei ole kysymyksiä mielessä pitäisikö juoda vielä yksi vai jättää juomatta, voi lähteä autolla kaverin mökillä käymään ja jaksaa valvoa samaan tapaan kuin ennenkin. Eli ei kehumista omassa tapauksessa. T. illan torkku

Olen tykännyt siitä, että saa hyvät yöunet illanistujaistenkin jälkeen. Yksikin lasi viiniä huonontaa yöunta huomattavasti, sen tietää jokainen älykellon omistava. En omista, mutta huomaan sen tokkuraisen tunteen kyllä aamulla. Virkeämpi päivä iloisen illanvieton jälkeen on ollut tosi ihanaa.

Mutta myös jännä fiilis, kun kilistetään alkumalja jonkun kunniaksi. En tiedä, tuntuu, että pitäisi olla se samppanja itselläkin. Nämä on varmaan jotain opittuja asioita, kulttuurisidonnaisia, että pitäisi ja pitäisi. Vai liekö oman pään sisällä vain. No oli miten oli, kaikkeen näköjään tottuu ja olenkin tämän vuoden tutustunut moniin holittomiin vaihtoehtoihin mitä ravintoloilla on tarjota. Ja onhan niitä jonkin verran!

Holitonkin vuosi pitää sisällään hyviä ruokaviinejä

Ensinnäkin mukava huomata miten paljon holittomia vaihtoehtoja on. Ja niin kuin tavan viineissäkin, niin holittomissa viineissä on tasoeroja. Välillä on aika oudon makuisia ja välillä oikein suun mukaisia. Juotu on kuitenkin kaikki. Mocktailit lienevät parhaimpia, viimeisimpänä terassilla nautittu sangria mocktail valkoviiniin tehtynä, oli makoisa juoma.

Joten eiköhän tässä loppuvuosikin mene holittomana elellen ja hyvillä mielin. Lupasin itselleni loppuvuonna tehdä tilinpäätöksen siitä mitä mieltä olin tästä vuodesta ja muuttaako se alkoholin käyttöäni jatkossa. En vielä tiedä.

Tässä muuten erityisen hyvä holiton resepti vaikka boolin tekisi. Ei näitä reseptejä liikaa voi olla, ja jos itsellesi ei maistuisikaan, niin luulen, että vichyyn varautunut vieraasi ilahtuu kummasti pienestä vaivannäöstä.

ROSEE SANGRIA
4 hlö

4dl roseeviini 0%
2dl Russian -juomaa (esim. Pirkka Parhaat)
2dl karpalomehua
Vadelmia hieman murskattuna
Limen viipaleita
Minttua
Jäitä

On muuten hyvä juoma. Ei liian makea, jos ei kirpeäkään. Lime tuo raikkautta. Skool!

Päätös olla vuosi ilman alkoholia: Heippa alkoholi!

6 thoughts on “Mitenkäs se holiton vuosi on tähän asti mennyt?

  1. Alkoholittomat vaihtoehdot ovat lisääntyneet viime vuosina todella paljon.
    Mies jätti varmaan 10 vuotta sitten alkoholin pois. Sitä pidettiin kummallisena ja pitkään eri tilaisuuksissa unohdettiin, että kaikki eivät todellakaan nauti alkoholia. Nyt ei enää. Se on jopa trendikästä tänä päivänä.
    Omakin käyttö on minimalisoitunut puolison mukana.

    1. On kyllä kiva kun on vaihtoehtoja. Ehkä se tosiaan on vähän trendikästä nykyään, en todellakaan ole ollut ainut mocktailien nauttija terasseilla ja tilaisuuksissa.

  2. Kiitos tästä postauksesta! Itse olen täysin alkoholiton tai siis vietän alkoholitonta elämää – nykyään. Nuorena olen juhlinut ja rällännyt tarpeeksi. Muutamia vuosia sitten, kun join viiniä, kuoharia, siideriä muutaman lasillisen illanistujaisissa, juhlissa, baarissa, ruoan kanssa jne., aloin huomata, että pääni särkee usein ja se yltyy migreeniksi usein. Yöunet alkoivat kärsiä jo yhdestä lasillisesta. Sitten päätin lopettaa kokonaan – en tarvitse alkoholia mihinkään. Mihinkään. Nautin mieluusti alkottoman vaihtoehdon (joita on nykyään paljon tarjolla) tai tyydyn virvoitusjuomaan. Minulla on aina ollut aivan yhtä hauskaa alkolla kuin ilman sitä. Ei mitään ongelmaa. Sitä paitsi vain harva alkoholijuoma maistuu oikeasti hyvältä… En kaipaa alkoholia missään määrin elämääni.

    1. Tuo onkin hyvä toteamus mikä herättää kysymyksen itsellekin: mihin sitä alkoholia lopun viimeksi tarvitsee? Hauskaa voi todellakin pitää ilman sitä.

  3. Jos viikonlopulta odottaa sitä, että pääsee juomaan, niin se on jo ongelma. Silloinkin, kun alkoholi tuntuu olevan ainoa ilo elämässä.
    Itse olen jättänyt sen taakseni jo 20 v takaperin eikä koskaan ole tullut ikävää.

    Onneksi viime aikoina alkoholittomien juomien valikoima on laajentunut eikä tarvitse enää pysyä ainoalla vesilinjalla.

    1. Elämä on tavallaan simppelimpää ja vapauttavampaa, kun ei tarvitse odottaa sitä illan tai viikonlopun viinilasillista. Tai miettiä ottaisiko vielä yhden vai onko jo nautittu tarpeeksi. Olen kyllä tykännyt tästä alkoholittomasta vuodesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *