Olen välillä aikamoinen KESÄPAHIS

Kesäihmiseksi itseni luen ja kesää odotan joka vuosi innolla. Harrastan samoja juttuja kuin moni muukin.. ulkoilen, nautiskelen terasseilla, käyn piknikillä ja istun hiekkalaatikon reunalla 20% koko kesästä jne. Mutta, on välillä hetkiä, kun kaunis kesäpäivän vietto vaihtuu sohvalla lököilyyn, sisällä! Houkutteleva kimmeltävä +20 asteinen järvivesi – saa olla ihan rauhassa. Kuumat festarit parhailla artisteilla – minä hamuan kotiterassilla vichypulloa käteen ja haukottelen.

Aika tylsältä kuulostaa, ehkä se vähän onkin, mutta tiedättekö mitä. Se on ihan rentouttavaa. Ei täyteen ahdettua kalenteria eikä kiirettä. Kannatan ajatusta siitä, että kesän saa viettää parhaalla katsomallaan tavalla. Kyllä minäkin siis hehkutan kesämenoja. Ne ovat kesän suola ja monia niistä menoista kovasti odotankin. Mitä enemmän menoa, sen enemmän oma koti kutsuu niiden vastineeksi. Taidan vähän kuormittua sosiaalisista tilanteista. Aikanaan hotellin vastaanotossa olin sosiaalinen ja tehokas, sen työpäivän ajan. Kotona kaipasin vain hetken hiljaisuutta. 

Olenkohan väärässä, kun luulen joskus jonkun puuhailevan kesäloman täyteen, kun niin pitää tehdä. Ottaa kaikki irti kesästä ja palata töihin lepäämään. Kärjistän hieman, mutta ainakin jos somea lukee, niin kaikki ovat koko ajan jossain. Menossa. Tekemässä kivoja asioita. Ei ainakaan kotona. Mutta, teenhän minäkin sitä samaa. Oma some on täynnä ihania ulkokuvia. Miksi? No ovathan ne kertakaikkisesti paljon kivemman näköisiä kuin kuvat sisällä makoilevasta immeisestä. En tiedä onko väärin postata vain ne parhaimmat jutut? Jokuhan vielä luulee, että elämä on pelkkää poseerausta ja illanviettoa rosélasi kädessä.

Kai vuonna 2022 kaikki tietävät, että some ei ole kuva koko elämästä. Jos joskus tulee fiilis, että jää itse paitsi jostain tai jollain muulla on selvästi aina (ja ikuisesti) hauskaa, niin ei se ole totta. Suuri osa somettajista laittaa esille valitut palat. Instagramin stoorien puolella on kuvia minun arjen askareistani, mutta harvemmin sielläkään röhnötän sohvalla. Sitä kyllä tapahtuu live-elämässä, tasaisen useasti. 

Mutta takaisin kesätoimintaan. Kun kerran tunnustusten piiriin päästiin, niin voin aivan hyvin jatkaa. En ole koskaan vesihiihtänyt, purjehtinut, vaeltanut rinkka selässä metsässä yöpyen tai halunnut omistaa omaa mökkiä. Koen siis joskus olevani sellainen kesäpahis. En suorita kesänviettoa parhaalla mahdollisella tavalla. Vaan vähän helpommalla. En tiedä, onko oikeaa tapaa viettää kesää? Pitääkö kaikkea kokeilla jossain vaiheessa elämäänsä? Että voi sanoa eläneensä elämänsä parasta kesää. 

Oma elämäntapa ei itseä haittaa, päinvastoin. On mukava tehdä niitä asioita, joista pitää. Silti en aktiivisesti toitota näitä edellä mainittuja asioitani, koska koen niitä pidettävän vääränlaisena kesänviettotapana. Tänne nyt koin tarvetta tämän kirjoittaa ja tunnustaa. Liekö olen ainut, joka viettää kesää muualla kuin mökillä tai veneessä, festareilla tai erämetsässä nuotion äärellä.

Se päivä saattaa koittaa, kun minun ja mieheni työt eivät ole kesäpainotteisia. Milloin lie, mutta vaarana on 😉 että edellämainittuihin asioihin vapautuisi ihan eri lailla aikaa. Hm, ties mitä sitä 10 vuoden päästä harrastaa. En sano ei koskaan millekään. Sen verran ihmeellinen tämä maailma.

Mites siellä, uskaltaako kukaan tunnustaa olevansa joskus kesäpahis?