Puutarhan sato käyttöön: omena- ja päärynäreseptejä

Tänä vuonnakin omena- ja päärynäpuumme notkuvat hedelmistä. Päärynäpuun oksia on taipunut maahan asti sadon painosta. Kotimaiset omput ja päärynät ovat parasta herkkua tähän vuodenaikaan ja jostain syystä tänä vuonna madotkaan eivät ole kerinneet kovin kummoisesti paikalle. Sato kypsyi ennätysaikaisin, joten kiirushan tässä tuli hyödyntää kaikki hedelmät.

Parin vuoden takainen hitti omenaruusut tuli mieleeni ja askartelin oman puun omenista sellaisia.

OMENARUUSUT

Lehti- tai voitaikinalevyjä, valmiita sellaisia
Omenoita
1 rkl sitruunamehua  
1 rkl sokeria 
marmeladia
1 rkl vaniljasokeria 
kanelia 

Koristeluun:
tomusokeria

Tarvitset muffinivuoan ja kaulimen.

-Ota voitaikinalevyt sulamaan. Yhdestä voitaikinalevystä tulee kaksi ruusua.
-Leikkaa omenat ohuiksi lohkoiksi ja laita kulhoon. Lisää sitruunamehu ja sokeri omenalohkojen joukkoon. Lämmitä mikrossa 640w pari minuuttia, jotta omenat pehmenevät ja joustavat ruusuksi taittelussa.
-Leikkaa voitaikinalevyt kahtia pituussuunnassa. Kauli hieman leveämmäksi ja pidemmäksi. Levitä oman maun mukaista marmeladia, vaniljasokeria ja kanelia taikinalevyille.
-Asettele omenat taikinalevyn yläpäähän omenalohkon kaareva puoli ylöspäin.
-Taita taikinalevyn alaosa omenoiden päälle. Omenoiden reunat saavat pilkistää taikinalevyjen välistä.
-Pyöritä taikinalevy hyrrälle toisella kädellä omenoita paikallaan pitäen.
-Sujauta valmis hyrrä muffinivuokaan. Vuokaan voi laittaa muffinipaperin halutessaan.

Paista 200 asteessa 35 minuuttia. Loppuvaiheessa voi olla aiheellista peittää ruusut foliolla, jos terälehdet eli omenan reunat alkavat tummuta liikaa.

Koristele omenaruusut tomusokerilla ja tarjoile vaniljaherkkujen kera.

Toinen maittava uunissa valmistettava herkku on kaurapaistokset. Mietin siis helpoista helpointa tapaa nauttia puumme antimista muutenkin kuin syömällä suoraan puusta. Päärynäkaurapaistoshan on vanha klassikko. Sitä joskus tehnyt noin vain, mutta vanhan reseptin kaivoin nyt esiin, että on antaa tarkemmat ohjeet teillekin.

PÄÄRYNÄ-KAURAPAISTOS (4hlö)

10 kotimaista päärynää
100g voita tai margariinia
3 dl kaurahiutaleita
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia

-Pilko päärynät, kotimaisia ei tarvitse kuoria. Kaada päärynät uunivuoan pohjalle.
-Sulata voi ja sekoita kaurahiutaleiden joukkoon. Lisää sokeri ja kaneli seokseen.
-Ripottele kauraseos päärynöiden päällä uunivuokaan.
-Paista uunissa 200 asteessa n. 25 minuuttia.
Valmis herkku menee alas sellaisenaan, ja sopii hyvin myös vaniljajäätelön ja -kastikkeen kanssa nautittuna.

Päärynäkaurapaistos – otatko vaniljakastikkeella vai ilman?

Makoisia reseptejä liittyen omenaan ja päärynään olen aiemmin jakanut täällä blogissa ja täältä ne löytyvät:

PÄÄRYNÄPIIRAKAN JA -HILLOKKEEN RESEPTIT

Piirakat valmistuvat päärynästäkin, mutta päärynä sopii myös hillokkeeksi mainiosti. Herkullinen vaniljalla maustettu hilloke maistuu juustojen kanssa.

IHANAN HELPPO OMENAPIIRAKKA
Ei tarvitse vatkata, vaan ainekset yhteen ja uuniin. Herkullinen lopputulos joka kerta!

Oletko jo leiponut tämän hetken sadosta herkkuja?

6 thoughts on “Puutarhan sato käyttöön: omena- ja päärynäreseptejä

  1. Oijoi! Ihania reseptejä. Omena- ja päärynäpuut suorastaan notkuvat tänä vuonna. Omalla pihallamme on yksi vanha omenapuu, mutta sen sato on melko keskinkertainen. Piirakan päätin tehdä.

    Oletko kokeillut mehustusta?

    1. Omenamehu on ihanaa, mutta minusta ei ole mehustamaan. Odottelen, josko vielä joskus innostuisi tähän hommaan. Myös mehuasemat ovat vähän kaukana, naapuripitäjissä. Nyt vain leivoskelen kotona ja lahjoitan tuttaville ylimääräisiä hedelmiä.

  2. Nam nam kylläpä alkoi tehdä mieli omenapiirakkaa vaniljajäätelön kanssa! Vielä ei ole saanut sukulaisten puista satoa mutta piiras olisi eka asia minkä niistä loihtisin 🙂

  3. Tulipa tuo päärynä-kaurahiutale resepti hyvään saumaan, kiitos! Ei meillä ole omia hedelmiä vaan ostetaan kaikki kaupasta, tosin. Nyt olen onnistunut ostamaan kovia ja suht mauttomia päärynöitä. Mutta uskon, että sokerin sekä kanelin kanssa ja uunin kautta niistä tulee vielä kelvollisia.

    1. Joskus olen vähän raakaakin päärynää laittanut ja kas, kun on suun mukaista uunin ja sokeroinnin jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *