Syyskuun kuvat kertovat

Syyskuu toi tullessaan uskomattoman lämpimiä päiviä ja niiden myötä tuli myös nautittua ulkoilusta ja metsässä lenkkeilystä tavanomaista enemmän. Välillä on kynnys saada itsensä ulos ja liikkumaan, mutta nyt se ilahduttavan monta kertaa tapahtui. Hyvä syyskuu, hyvä minä.

Tämä on siis tuttu kuun vaihteen kuvahaaste-postaus. Kolmen kuvan kautta pitäisi kertoa syyskuun arkinen hetki, huippujuttu ja ei mennyt niin kuin strömsössä -tilanne. Ei muuten niin helppoa kuin luulisi! Aivonystyrät toimintaan ja syyskuun viikkoja läpi käyden löytyi tällaisia juttuja.

ARKINEN HETKI

Syyskuun arkeen on kuulunut mm. kotoilua. Ollaan oltu paljon kotona ja kotipihalla. Joskus tuntuu, että hoitopäivän jälkeen nuoremmalle kelpaa enemmän kuin hyvin oma hiekkalaatikko ja trampoliini. Sen ihmeempää ohjelmaa en sitten alkanut suunnittelemaan. Viikonloppuisin olemme hyödyntäneet aikaa, kun koko perhe on koossa. Silloin lapset pääsevät uimaan, pyöräilemään, leikkipuistoon sun muuta. Hieman poikkeuksellisesti mieheni on suurimman osan syyskuusta ollut työreissuilla ja minä lasten kanssa kotona.

Syyskuussa on kauniisti paistanut aurinko monena aamuna ja tässä kotipäivien kunniaksi kuva kotoa. Otettu eräänä aamuna ennen edes aamukahvia. Yleensä paljon ei tapahdu ennen kupillista sumppia, mutta joku hetken ajatus tuli kuvata oma varjo. Olohuoneen pöydän kirjat järjestelty näköjään uuteen tyyliin ja pari pikkuautoakin kuvasta bongattavissa.

HUIPPUHETKI

Huippuhetkeksi taidan nyt nostaa syyskuun ensimmäisen viikonlopun tapahtumat. Lapsukaiset viettivät isovanhemmillaan viikonloppua, kun me miehen kanssa olimme pe ja la erilaisissa iltatilaisuuksissa. Sai laittaa kivan mekon ylle ja ottaa juhlamielen mukaan. Kuva on napattu höyrylaivasta, joka kuljetti meidät pe-iltana juhlapaikalle. Aina yhtä mukavaa risteillä vanhalla höyryaluksella.

Lauantaina ennen toista juhlatilaisuutta meille kokoontui ystäväporukka hetkeksi istumaan ja turisemaan takaterassille. Oli nimittäin niin lämmin, että ulkona oli aivan ihana olla ja vähän napostella suolapalaa. Lähdimme koko porukka samaan juhlaan, osa taksilla, minä pakettiautolla. Näin selvinpäin kun juhlii, niin voi ottaa oman pakoauton mukaan, jolla pääsee sujahtamaan helposti nukkumaan, jos siltä alkaa tuntua. Olen alkanut niin arvostaa nukkumista, kun juniori joka yö minut herättää. Ja pakettiauto senkin takia oli mukana, kun sillä oli simppelein kuljettaa porukassa ostamamme lahja.

EI MENNYT NIIN KUIN STRÖMSÖSSÄ

Rauhaisa syyskuu ei tuonut pahemmin epäonnistumisen hetkiä, onneksi. Vanhempi lapsistani kinusi tuossa yhden viikon, että saisi meikata minua ja mikäs siinä. Lauantai-aamuna hänen onnen hetkensä sitten koitti ja annoin meikit käyttöön. Ja miksi tämä on tässä ei mennyt niin kuin strömsössä osastossa.. noh, en oikeastaan muuta keksinyt tämän kuukauden osalta tähän. Tai ainakaan valokuvia niistä hetkistä ei taltioitunut. Ehkäpä tulevan meikkiartistin kajaalikättä pitänee vielä harjoituttaa ennen kuin saan hänestä omaa henkilökohtaista make up artistia. Mutta oli meillä hauskaa, vaikka lapsen pyynnöistä huolimatta en lähtenyt ulos syömään tämän näköisenä.

Kuvahaasteen on aloittanut Via Per Aspera Ad Astra blogi alkuvuodesta.