Historian havinaa – asioita, joita ei tule enää tehtyä

Etsiskelin erästä kotiini hukkaamaani tavaraa, kun viimeisimmän säilytysnurkan taaimmassa kaapissa tulikin vastaan pölyistä nyssäkkää ja pussukkaa. Tuttuja tavaroitahan niistä löytyi, mutta jossain määrin unohtuneita. Asioita, joita ei raaski oikein heittää poiskaan. Tulipahan vaan niistä mieleen miten maailma ja omat tavat ovat muuttuneet. Tämä teksti taitaa olla lähihistorian havinaa enemmänkin, mutta joskus tekee hyvää muistella asioita.

Perheellämme ei ollut tapana matkustaa, kun olin lapsi, joten täysi-ikäisenä teki mieli harrastaa matkailua senkin edestä. Toki 2000-luvun alussa matkailu ei ollut vielä kirosana, vaan positiivinen asia, jonka avulla pääsi avartamaan omaa maailmankuvaansa ja näkemään autenttista elämänmenoa muissa maissa. Paristi matkalle on lähdetty mielestäni hyvinkin vanhanaikaisten matkashekkien kanssa, joita kohdemaan pankeissa vaihdettiin sen maan valuuttaan.

Mukana oli yleensä myös matkaopaskirja kohteesta. Suosituksia ravintoloista, majoituksista jne. Vieläköhän tällaisia kirjoja muuten painetaan? Voisi kuvitella, että tällä maailmanmenolla palvelut muuttuvat niin nopeasti, että kirjojen sisältö vanhenisi samaan tahtiin. Muistan kyllä kun Lonely Planet kehui entistä työpaikkaani ja pian sen jälkeen ulkomaalaisia matkailijoita alkoi respasta löytyä sininen kirja kädessään.

Tämän artikkelin ensimmäinen kuva minusta rannalla on muistona itselleni niistä ajoista, kun koin tarvetta ruskettua lomalla. Olinkin aika ruskea aina kaukomatkalta palattuani. Enää en yritä ruskettua, vaan 30-50 aurinkovoiteet käytössä. Matkojen määrä on vähentynyt, mutta itse matkailua en sinne historian havinaan ole vielä valmis kokonaan luovuttamaan.

Matkoilta on tullut jonkun verran ostettua matkamuistoja. Kovin harva niistä oikeasti oli järkevä ostos. Usein kävi niin, että paikallista valuuttaa oli vielä vähän jäljellä ennen kotiinlähtöä, joten se törsättiin johonkin turistikrääsään. En muista, että viime vuosina olisin matkoiltamme mitään suoranaista matkamuistoa ostanut. On tullut todettua, että myöhemmin useimmilla ei tee yhtikäs mitään.

Minulla on tapana säilöä kaikenlaisia papereita, kortteja ja milloin mitäkin. Iso pino vanhoja kirjekavereiden kirjeitäkin löytyi. Minulla oli aika pitkään kirjekavereita ulkomailta. Nuorempana se oli kyllä niin hauskaa, oppi muiden tapoja ja sai kirjoittaa englanniksi. Nykyään monet näistä ovat facebook-kavereita. Kirjekaverit ovat vuosien mittaan loppuneet, mutta siinä kirjeiden ja ajatusten vaihdossa oli jotain mukavaa. Aina ilahtui, kun postia saapui.

Historiankirjoihin kuuluvat myös nuo farkut. Kuvasta näkyy. Näitä oli useampi pari ja liian monta vuotta tällaisia samanlaisia tuli käytettyä. En taitaisi saada jalkaan laitettua enää, luulisin. Ja syy saattaa olla joku muu kuin se, että ne eivät enää mahdu.

Löysin myös vanhoja kännyköitäni. Olin melkein unohtanut nämä. Vissiin nämä olisi pitänyt kierrättää, mutta kun ei raaski. Tällaisilla sitä soiteltiin ja tekstailtiinkin aikanaan. Tuon kädessäni olevan ostin v. 2003 Lontoossa, kun nokialaiseni varastettiin. Tuollaisen valtavan adapterimötikän kanssa sitten latasin kotimaassa. Varmaan olisi uuden laturin piuhan voinut ostaa, mutta liekö opiskelijabudjetti ollut tiukilla.

Puhelimiin liittyen, niin viestittely on kyllä ottanut soittamisen sijan. Harvoin soitan kaverille. Sen sijaan laitan viestin, että nähdäänkö. Jotenkin siitä soittamisesta tulee olo, että soittaakohan huonoon aikaan, vaikka eihän siihen puhelimeen ole mikään pakko vastata huonolla hetkellä. Ääniviestejä en jotenkin osaa alkaa nauhoittaa, joten viestejä, viestejä lähtee täältä päin.

CD:t. Vielä löytyy meiltä joitakin, mutta ei niitä tule enää kuunneltua. Ei ole siis laitettakaan millä kuunnella. Ne vain pötköttelevät tuossa kaapissa, muistona. Itselläni oli joku U2-kausi menossa parikymppisenä ja soitin samoja levyjä autossa aina. Erään kerran sitten kaverini sai sanottua, että inhoaa U2:sta, kun olimme varmaan kaksi levyä kuunnelleet. En muista mihin oltiin menossa ja autossa oli muitakin, mutta jotenkin nolotti. Itse asiassa sen jälkeen yleensä olen vain radiota soitattanut. En minäkään haluaisi kuunnella laulajaa tai bändiä kovin kauaa, josta en pidä.

Olen säilyttänyt myös vanhoja tiliotteita. Outoa. Nämä ikivanhat paperit saavat kyllä nyt lähteä. Yritän muistella, että tuliko näitä kotiin kerran kuussa. Laskuja tuli ainakin yhteen aikaan maksettua siellä pankin eteisessä. Muistatteko ne laskunmaksukoneet? Nyt en ole muutamaan vuoteen astunut pankin sisällekään. Aukioloajoista ei mitään tietoa, eivät taida olla enää päivittäin auki. Aikanaan taksia välittäessäni vastailin välillä mummoille ja papoille pankkien aukioloajoista. Taksin numeroon muuten soitettiin mitä ihmeellisimmistä asioista.

Internet se on tainnut eniten muuttaa tätä meidän elämää viimeisten vuosien aikana. Useimmiten kyllä ihan parempaan suuntaan. Tykkään esimerkiksi tästä nykyisestä verkkopankista. Vahvistetaan maksut omalla koodilla ja voi tunnistautua melkein mihin vain. Vanha uutisotsikko vuodelta 2008 MTV3:n kotisivuilla kertoi, että “joka kolmannes asioi viikoittain internetissä”. Eli käyttää esim. pankkipalveluita. Ei ollut vielä valtavirtaa silloin tämä. Odotellaas kymmenen vuotta ja voidaan taas ihmetellä taaksepäin tätä meidän nykyelämää.