Väriä sisustukseen

Oma tyyli sisustuksen suhteen kehittyy ja muuttuu pikku hiljaa. Välillä mennään ajan hermolla ja toisinaan pidetään kiinni omista mieltymyksistä. Oman kodin sisustukseni on vähän edellä mainittujen sekoitus. Perusvärit lattioissa ja seinillä ovat hillityt, joko valkoista tai tumman harmaata. Pidän harmoniasta sisustuksessa. Siitä, että olo on rauhallinen omassa kodissa. Räikeitä tehosteseiniä ja kirjavia tapetteja en siksi pysty ottamaan. Pään sisällä on haminan kaupunki, joten ulkopuolella on oltava rauhoittavia tekijöitä. 

Väriä hillittyyn kotiin meillä tuovat koristetyynyt, pöytäliinat, taulut ja kukat. Värikkäät verhot löytyvät vain lasten huoneesta. Mattojen värimaailma voi olla monipuolisempi muuallakin. Vaikka olisi suurilta linjoilta vähäinen värien käyttäjä, niin kaikessa pienemmässä on mukava ilotulittaa. 

Elokuu on jo pitkällä ja alkaa katse kääntyä syksyyn. Kesä on lempivuodenaikani, joten kesäisiin väreihin saattaa meillä törmätä muinakin vuodenaikoina. Arkiolkkarimme perusväri on harmaa ja sitä pääsääntöisesti värittävät vain lasten lelut lattialla. Vastikään on tullut hankittua vaaleanpunainen villamatto, joka on onnistunut hieman raikastamaan tilaa. Värikkään kirkkaat sohvatyynyt ovat lastenkin suosikki ja kieltämättä tulen hyvälle tuulelle, joka kerta kun kuljen niiden ohi.

Pienillä ostoilla on nopea muuttaa sisustuksen yleisilmettä. Voi yhdistellä erilaisia koristetyynyjä ja lisätä samaan värimaailmaan kuuluva viltti. Erikoiset koriste-esineet tai taidokkaasti valetut kynttilät sopivat tasolle kuin tasolle unohtamatta muikean muotoisia vaaseja. Ykkössuosikkini taitaa olla kuitenkin tuoreet kukat. Toista olohuonettamme raikastaa hetkisen kaunis kimppu, joka sointuu huoneen tauluihin.

Taiteella persoonallista ilmettä

Jokainen luo sellaisen kodin ympärilleen, joka sopii itselle. En ymmärrä toisten kotien arvostelua, koska oma koti on aina oma koti. Ei siellä muiden tarvitse asua. Ihailen ystävieni boho-koteja, boheemeja koteja ja rosoisen rustiikkisesti sisustettuja koteja. Nämä tyylit eivät välttämättä meille tule, mutta ne sopivat ystävilleni kuin nenä päähän. Ihailen heittäytymistä sisustamisessa, tiuhaan vaihtuvia elementtejä ja sitä, että jaksaa vaihtaa isojenkin huonekalujen paikkaa. 

Kodin sisustajana olen hidas, sitä ei käy kieltäminen. Voin pohdiskella kuukausi(vuosi)tolkulla tyhjää seinää jossain huoneessa ja miettiä, että pitäisi etsiä tuohonkin jotain. Taulun ostaminen tuntuu vaikealta. Ei sillä etteikö valikoimaa löytyisi gallerioista, taidelainaamoista, netistä. Monia eri reittejä voi löytää upeaa taidetta. Taulut ja taide tuovat mukanaan paljon kotiin – uutta ilmettä, piristystä, joskus väriä ja ehdottomasti tunnetta. 

Taide-esinettä ei tule vaihdettua niin usein kuin tuikkukippoa takan reunalla. Joskus haluamaansa taiteeseen pääsee sijoittamaan vähän enemmänkin rahaa. Mutta ennen kaikkea sitä haluaisi löytää juuri sen oikean. Jota jaksaa ihailla, joka tuo voimaa, joka kielii rauhaa. Mitä nyt kukin etsii taiteesta sillä hetkellä. Sisustamisen kantilta taiteella voi luoda juuri omanlaisen ja persoonallisen tyylin kotiin. Ehkäpä seuraavan kerran sisustusinnon iskiessä käveleekin ihan ensin paikalliseen galleriaan.

Välillä itselle sopivan taideteoksen löytäminen vaatii hieman etsimistä. Mutta kun sen löytää, se kutsuu luokseen eikä siitä voi erehtyä. Sitä katselee ja ihmettelee, että tässäkö se olisi. Ja pohtii kannattaisiko se nyt ostaa. Suosittelen, tartu tilaisuuteen. Seuraavaan voi olla taas pitkä aika. 

3 thoughts on “Väriä sisustukseen

    1. Kiitos, ihana väri niissä minustakin 🙂 Koristetyynyt ovat Pentikiltä. Loppukesästä vielä näin myynnissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *