Sisustukseen beigen sävyjä harmaan kaveriksi

Kevät on kovasti tuloillaan. Sen tuntee valon määrästä ja lintujen sirkutuksen lisääntymisestä. Maaliskuu on jo lupaus keväästä, vaikka onhan se aika talvista aikaa vielä. Aurinkolasit on jo kaivettu kaapista. Ulos ei ole aurinkoisena päivänä mitään asiaa ilman niitä. Tiedän monenlaista kuumetta, jota kevät nostaa. Autokuume lienee yksi. Itselleni se ei ole päässyt tarttumaan, mutta jonkinlainen sisustuskuume iskee keväisin. 

Kevät saa itsessäni aikaan myös energisyyttä, jaksamista, aamuisin on reippaammalla mielellä. Tehokkuusprosenttini lisääntyy suuresti. Paras kevätaika on kuitenkin siellä huhtikuun puolella. Kun jalan alla narskuu hiekoitushiekka lumen sijaan, kadut menettävät lumipeittoaan, sää lämpenee. Paras hetki pitkään aikaan on, kun ulkona tarkenee mennä takki auki ja ilman hanskoja. Arvasitte siis ikäni. Niin, en ole parikymppinen tai tyylikäs teini, joka kykenee kesäpukeutumiseen vuoden ympäri. 

Viime viikkoinen kivan keväinen Tukholman reissu lisäsi kotimme sisustustuotteita maltillisesti. Kyllähän minä H&M Home liikkeessä aika kauan pörräsin miettien mitä viitsisin koko päivän kantaa sitten mukana. Runsaudenpula aiheutti lopulta sen, että en ostanut mitään. Gamla Stania puolestaan tallatessa palasin yhden liikkeen kohdalla askelia taaksepäin. Ahtaalla sivukujalla nimittäin törötti varsin hieno puska kuivaheiniä kukkakaupan ulkopuolella. Pitkiä ja liehuvia. Aluksi yritin ruotsiksi jotain niistä kysyä, mutta vaihdoin pian englantiin. Pampaheiniä kuulemma, 9 eur /kpl. Vähän pyöriteltyäni heiniä huomasin niistä irtoavan pieniä hitusia. Meinasin perua ostoaikeeni vedoten pitkään kotimatkaan ja pelkooni, että kotona olisi enää varret jäljellä. Myyjä vakuutti pakkaavansa heinät hyvin ja sanoi hiuslakan auttavan hitusien karkailuun. Päädyin ostoon. 

Vähän jänskätti kotona avata paketti. Überin, laivan ja täpötäyden henkilöauton mukana kuljettuaan ne olisivat voineet näyttää hurjemmiltakin. Heinät voivat kuitenkin hyvin ja kiikutin ne ulos hiuslakkasuihkuun. Tuoksuton hiuslakkani sai irtoavat osaset kuriin ja heinäset olivat pian valmiit vaasiin.

Heiniä huoneeseen

Arkiolohuoneemme on yleisväriltään harmaa. Olen alkanut pikku hiljaa lisätä ruskeita sävyjä sisustukseemme ja itse asiassa vaalean ruskea ja harmaa sopivat aika passelisti yhteen. Kaunis valkoinen Muuramen taso sai nyt ainakin kevääksi vähän uutta ilmettä Ruotsin tuliaisista sekä muutamasta muusta koriste-esineestä. Tykkään tästä kombosta; on vähän puuta, vähän nahkaa, lasiakin. Heiniä ei meillä aina ole ollut, mutta pikku hiljaa niillekin lämmennyt.

Luin joltain keskustelupalstalta kuinka kirjoittaja sai vilun väreitä tällaisista heinistä, koska ne toivat hänen mieleensä 80-luvun värit. Itse muistan lähinnä punaiset ja tumman ruskeat sohvat, värilliset keittiökaapin ovet ja tumman ruskeat isot, puiset kirjahyllyt kullantapaisilla vetimillä. Että heinät eivät tuota itselle ainakaan vielä mitään negatiivisia väreitä.

Sohvalle lisäsin yhden ruskean sohvatyynyn tuomaan samaa värimaailmaa tilaan. Pidän harmoniasta ja oma silmäni lepää bongatessaan samoja värejä eri puolilla huonetta. 

Välillä on ihan kiva hetkeksi istahtaa ja olla tekemättä mitään. Satunnaisen kaakaohetkeni maustoi tällä kertaa kaupassa tarjouksessa olleet mansikat. Olisin voinut itse asiassa vähän imuroida pölykoiria nurkista, mutta valitsin sittenkin pienen rauhan.

Tämä arkiolohuoneemme on muuten sisustuksellisesti aika kesken. Ennen kuin alan tätä muokata sohvatyynyjä enempää, niin toinen makuuhuoneemme tulee saamaan päivityksen tämän kuun aikana. Siellä värimaailma tulee olemaan vaalean beigeä, ruskeaa ja mustaa… saas nähdä mitä niistä saadaan aikaan. Kirjoitan tästä vielä, kunhan saan hihat käärittyä.

2 thoughts on “Sisustukseen beigen sävyjä harmaan kaveriksi

  1. Voi että, mikä fiilis tuli noista sohvakuvista! Ihanan seesteistä, raikasta. Värit sopivat todlla kivasti yhteen. Alkoi heti tehdä mieli sisustaa ja raikastaa omaa kotia ;).

    1. Kiitos paljon, seesteisyyttä on jotenkin tässä halajannut jo jonkin aikaa. Joo, sisustuskuume voi yllättää, ainakin minut näin kevään korvalla. ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *