Hyvää joulunaikaa!

Onpahan ihana laskeutua jouluun rauhoittumaan. Sitä se nimittäin ainakin itselleni on. Tunnelmallinen koti, jossa on hyvä olla. Ei kiire mihinkään muutamaan päivään. Kotona on joulun tunnelmaa tuovia kynttilöitä, koristuksia ja tähti ikkunassa. Joulukuusi kuuluu jouluumme. Havupuulle tuoksuva, vettä kaipaava ja neulasia hiljalleen tiputteleva aito yksilö.

Punainen näkyy vahvasti jouluvärinä

Jouluun liittyy yhdessäolo ja ulkoilu. Parasta on, jos joulun aikaan on lumi maassa ja toki hieman pakkasta. Silloin onnistuu mainiosti joulutontun jälkien bongailu lumesta ja lumileikit. Lasten myötä joulun vietto on muuttunut. Ennen joulu saattoi mennä helposti ulkomailla. Onpahan muutamia jouluja osin kulunut töissäkin. Ei enää onneksi. Ajatukseni heille, jotka töitä painavat nyt, vaikka mieluummin olisivat kotona. 

Lumimarja -liinasta tullut joulupöydän vakkari

Jouluun kuuluu hyvin syöminen. Herkullisia joulun juttuja sekä perinteiset jouluruoat. Pidän laatikoista, erilaisista kaloista ja mädistä. Rosolli on nam. En kaipaa siihen sitä vaahtoa. Kinkkua syön viipaleen pari. Jostain syystä se ei enää maistu kovin paljoa. Jouluruokaa syö mielellään sen pari päivää. En yleensä käy joululounailla kaupungilla, joten jouluna syödyt laatikot saattavat olla ainut kerta kun niitä joulukuussa syön. Ei siis pääse ennen aikojaan niihin kyllästymään. 

Kattaus kevyemmälle joululounaalle

Joulupukin vierailu tai terassille lahjasäkin pudottaminen kuuluvat aaton ohjelmaan. Lapsia jännittää aina joululahjat ja onhan se yksi tärkeimpiä juttuja joulussa heille. Isompana varmaan tulee nykyistä tärkeämmäksi myös joulun tunnelman aistiminen kaiken jännityksen keskeltä. 

Onhan se pieni joulumuistaminen ystävällekin mukava antaa. Ennen koronaa joulunpyhinä tuli tavattua ystäviä ja kutsuttua heitä glögille ja iltaa istumaan. Ehkäpä tämäkin aika vielä palaa. Tänä jouluna ollaan pienellä porukalla. Jouluna tulee helposti mieleen mistä kaikesta on kiitollinen. Miksi näin, en tiedä. Ehkäpä kun vuosi loppuu ja joulu on kuitenkin aina läheisten kokoontumisjuhla.

Vietetään leppoisa joulu! Akkujen lataamisen jälkeen jaksaa taas sitä joulun jälkeistä elämää ihan eri lailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.