Karitsanpaisti-ohje ja rentoa pääsiäisen viettoa tiedossa

Pitkä pääsiäisviikonloppu on just kohta täällä. Hurraa! Kyllä sitä aina odottaakin. Pääsiäinen on joulun ohella sellainen rento ajanjakso, jolloin syödään vähän liikaa, nähdään sukulaisia ja ystäviä sekä otetaan rennosti.

Pääsiäiseen kuuluu niin monta päivää, että hyvin kerkiää monenlaista touhuta. Vanhemmalle lapselle olen jo muutaman vuoden järjestänyt suklaamunajahdin. Nyt noin kaksi viikkoa sitä on kyselty vähän väliä, että järjestänhän? Millaisen? Milloin? Vaikka vastaan aika luotettavan oloisesti, sama tentti on nyt jatkunut aika kauan. Viime vuonnahan munajahti vaihtui karkkijahdiksi, kun KAIKKI suklaamunat olivat loppuneet kolmesta isosta kaupasta, johon kerkisin käymään liian lähellä pääsiäistä. Kinderillä oli se joku ongelma, että suklaat vedettiin pois..

No kuitenkin, suklaamunajahdissa lapsi saa vihjeitä missä munanen luuraa. Ja kun vihjeen ratkaisee, kohteesta löytyy palkinto (voi olla siis muutakin kuin suklaata, kukin tyylillään) sekä uusi vihje. Kahdeksan herkkua taisin viimeksi piilottaa eli kahdeksan vinkkiä piti keksiä. Suklaita ei tietenkään kerralla syödä ja itse asiassa äiti ja isäkin taisi niitä päästä maistelemaan. Etsinnän riemu on yksi jutun kohokohta. Tänä vuonna teen nuoremmallekin valokuvavinkkijahdin ja ajattelin yhteensä kolme herkkua piilottaa.

Kuva parin vuoden takaa, kun munia olin vielä kaupasta löytänyt

Pääsiäiseen kuuluvat puput, tiput, pajunkissat, keltainen väri ja tietenkin noidat. Lapseni kysyi kummat kuuluvat enemmän pääsiäiseen: puput vai noidat? En tainnut ihan tyhjentävää vastausta saada annettua, mutta muistelen, että omassa lapsuudessa noitia vilisi enempi koristeissa ja suklaamunien kyljissä. Iso Kyöpelinvuori-suklaamuna oli aika haluttu herkku pääsiäisenä. Nyt näyttäisi kaikki söpö ja ihana olevan enempi muodissa. Toki ne noidat käyvät palmusunnuntaisin virpomassa, että eihän se noita/trulli perinne ole mihinkään menossa. Oikea vastaus taitaa siis olla, että noita kuuluu enempi pääsiäiseen!?

Hyvin syöminen on tällaisten juhlapyhien yksi kohokohta. Ainut vain, että ne syömiset pitäisi ensin suunnitella. Voisin aivan hyvin hypätä suoraan siihen toteutusvaiheeseen, kun hommat on selvät ja kaupassa käyty. “Mitä syödään pääsiäisenä?” mieheni kysyi jo aikaa sitten. Voin kertoa, että minulla ei ole ikinä antaa heti vastausta. Näitä asioita joutuu aina miettimään, mutta lopulta keksin sen. Tehdään sitä samaa, kuin pari vuotta sitten. Silloin oli karitsan/lampaanpaisti, sille itse tehty marinadi ja paljon valkosipulia. Ei voi mennä väärin.

Lampaan kanssa sitten grilli/uunikasviksia ja ketkä juovat, niin makoisaa punaviiniä. Etsiskelin käyttämääni lammasreseptiä, joka on jostain lehdestä aikanaan napattu. Aika orjallisesti ohjeita noudatan yleensä, mutta saatan mausteita ja yrttejä oman maun mukaan lisätä. Tarkkaan noudatettuja pääsiäisperinteitä meillä ei suuremmin ole. Välillä ollaan reissun päällä pääsiäisen aika vietetty. Lammastakin syödään, jos huvittaa tai sitten jotain muuta hyvää. Mutta tänä vuonna pöytään päätyy jälleen kotimaista lammasta.

Lammashan ei nykyään enää maistu villasukalta. Tai minä ainakaan en ole vuosiin sellaista saanut kotona tai maailmalla. Nuorempana kyllä. Eli lammasta rohkeasti kokeilemaan, jos edellisestä maistamisesta on kulunut jo tovi. Paisti on minusta helppo tehdä, vaikka superkokki ei olisikaan. Jos ostaa paistin pakkasesta, niin sulatus ohjeen mukaan ennen h-hetkeä. Halutessaan kalvoja voi poistaa paistin pinnalta, jos sellaisia näkyy. Huom. tämän ohjeen marinointi aloitetaan jo edellisenä päivänä.

Helppo karitsanpaisti
6-8 hlö

1 1/2 kg karitsan paistia
4 valkosipulia

Marinadi
3–4 oksaa tuoretta rosmariinia
4 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
1/2 tl mustapippuria

Aloita tekemällä paistin pintaan viiltoja veitsen kärjellä ja töki niihin kuorittuja, paloiteltuja valkosipulinkynsiä.

Marinadia varten silppua rosmariini ja valkosipuli. Yhdistä marinadin ainesosat ja laita paistin kanssa samaan pussiin vuorokaudeksi jääkaappiin. Sulje pussi hyvin, niin voit käännellä paistia ja marinadisekoitusta muutamia kertoja. Hyvän maun haluaa tarttuvan paistiin joka puolelta.

Paisti nostetaan huoneenlämpöön tunniksi ennen uuniin laittoa. Laita paisti uunivuokaan ja työnnä lämpömittari paistin paksuimpaan kohtaan. Kypsennys: ensin 225 asteessa noin 15 minuuttia, jonka jälkeen uunin lämpötila lasketaan 150 asteeseen. Kun mittari näyttää noin 65 astetta, paisti on punertavaa ja mehevää. Moni tykkää syödä paistin näin roseena. Jos haluaa kypsän paistin, niin sisälämpötilan annetaan kohota 75 asteeseen. Ajallinen arvio: 60-90min kiloa kohden.

Valele paistia kypsymisen aikana marinadilla. Kypsennetty paisti kääritään folioon ja sen annetaan vetäytyä 20 min. ennen viipalointia.

Sitten ei kun nauttimaan.

Kuuluuko lammas teidän pääsiäispöytään? Tai onko muita pääsiäisperinteitä, joista tulee pidettyä kiinni?

6 thoughts on “Karitsanpaisti-ohje ja rentoa pääsiäisen viettoa tiedossa

  1. Lammasliha kuuluu meillä yhden elokuisen päivän perinteisiin, tosin saslik-muodossa. Muutenkin, valkosipuli pitää kieltää laissa, erityisesti sen paistaminen kerrostaloissa 😂. Naapurit just tekee pääsiäisruokia, niin silmät kirvelee omassakin kämpässä.

    Meillä syödään tänäkin vuonna hyvin arkisesti pääsiäisenäkin, kun en jaksanut mennä jonottamaan mitään erikoisia lihoja tai kaloja. Käytiin kaupassa vasta kiirastorstaina ja ostettiin ihan tavanomaista sapuskaa. Ehkä käydään viikonlopun aikana jossain ulkona syömässä. Poika tykkää yhdestä kebab-paikasta erityisesti 🙂

  2. Voi ei, valkosipuliin törmää kyl monessa paikassa. Tunnen yhden kaltaisesi, joka ei siedä valkosipulia lainkaan, missään, koskaan.

    Ei meilläkään joka pääsiäinen lammasta syödä tai makeita leivota, mutta välivuosi teki taas tehtävänsä ja tänä pääsiäisenä näillä herkuilla mennään. Välillä käydään ulkona syömässä mekin, kun ei huvita laittaa erikoisempaa.

  3. Lammas on perinteinen ruoka meillä. Viime vuosina se on ollut valmiiksi laitettettuna ja savustettuna. Jo muualla asuvat lapset kokoontuvat pääsiäispäivänä yhdessä syömään. Sellaista juhlahetkeä parhaillaankin valimistelen 🙂 Yhtä vaille kaikki lapset pääsevät tänään paikalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *