Pieni pääsiäiskysely – maistuuko lammas, mämmi vai rairuoho?

Pääsiäiseen liittyy perinteitä ja tapoja, joita osa noudattaa tarkasti ja osa taitaa jättää ne omaan arvoonsa. Itse tykkään pääsiäisenä viettää aikaa perheen parissa ja unohtaa työhommat. Vaikka pääsiäinen on uskonnollinen juhla, edustaa se ehkä enempi itselle huilaushetkeä keskellä kevättä.

Lähdin vastailemaan pääsiäiskyselyyn näin juhlapyhän kunniaksi. Tässäpä selviää bloggaajan pääsiäisajatukset, selvästi epäsuosittu mielipide sekä mitä tapahtuikaan rairuoholle eräänä vuonna.

PÄÄSIÄISKYSELY

Mitä mieltä pääsiäisen virpomisesta ovelta ovelle?
En ole eläissäni virponut enkä ole osannut lapsillekaan tätä perinnettä jakaa. Mutta mummi on hoitanut hommaa parina vuonna, että ihan ilman virpomista ei ole meidän lapsukaisen tarvinnut olla. Minusta olisi mukava, jos virpojia kävisi, mutta asumme jännästi pussin perukoilla ilman lapsinaapureita, joten ei, virpojia ei meillä yleensä käy.

Syötkö mämmiä?
Jos on pakko. Eli syön tarjottuna kyläpaikassa, meneehän se alas. Valitettavasti ne kermat tai vaniljakastikkeet eivät paljon siihen makuun auta.

Maistuuko lammas?
Lammasta muuten tulee syötyä todella harvoin. Mutta maistuu kyllä. Lapsena jokusen kerran märkää villasukkaa söin, mutta nykyään lammas on järjestäin ollut mukavan makuista.

Syötkö suklaamunia?
Yes sir. Ennen ehkä enemmänkin, mutta kyllä suklaa ja suklaamunat kuuluvat pääsiäiseen.

Paras / pahin suklaamuna?
Pidän makeasta Kinderistä ja muuten sitten joku vähän tavallista parempi suklaaherkku on minun mieleen. Pahinta on sellainen suklaa, joka ei meinaa sulaa suussa lainkaan ja maistuu pahville. Valitettavasti ihan halvimmat tuppaavat vähän tällaisia olemaan.

Mitä on joskus unohtunut pääsiäiseltä?
Onhan se rairuoho muutamasti jäänyt kylvämättä. Muistin vasta, kun lapsi pääsiäisenä sen perään kyseli. Myös viime vuonna suklaamunien nopea häviäminen kaupoista sai vähän kiristelemään hampaita. Viime vuonna meillä syötiin siis vain pari suklaamunaa ja nekin oli muiden ennen pääsiäistä tuomia.

Pakollinen pääsiäisperinne
Jäin ihan miettimään, että onko meillä sellaista. Pieni koristelu kuuluu toki asiaan, mutta pakollisia perinteitä ei ole tainnut päästä syntymään. Ellei lapsen vaatimaa munajahtia lasketa.

Pääsiäinen kotona, mökillä vai reissussa?
Kaikkia on tullut kokeiltua ja sanonpa vain, että vaihtelu virkistää. Minulle kelpaavat siis kaikki oikein hyvin pääsiäisen viettopaikoiksi.

Kuuluuko pääsiäiskokko sinun pääsiäiseen?
Ei kuulu. Anopin luona vieraillessa hänellä on tapana laittaa nuotio jäälle, mutta se ei taida ihan kokosta mennä. Hyvät makkarat toki saa.

Kananmunien maalaaminen?
Tämäkään ei kuulu meidän perinteisiin, vaikka muistan kyllä useamman kerran nuorena munia maalanneeni. Jostain syystä jäänyt, vaikka itse asiassa ihan kiva perinne tämä!

Mitä pääsiäiskoristeita on esillä?
Aika minimaalinen kattaus pieniä hempeitä munia ja oksia tänä vuonna. Rairuohoa on ja pieniä tipuja sinne istumaan. Lasten vaihtuvat pääsiäisaskartelut ovat toki esillä.

Pääsiäismuisto?
Muistelen, että lapsena ei ainakaan pitkäperjantaina käyty missään ja se jos mikä oli tylsää. Muutamina pääsiäisinä vuokrasimme mökin ja oli kiva vaihtaa maisemaa, viettää pääsiäinen ulkoillen ja suklaamunia syöden.

Rairuoho -kylvätkö?
Juu, kun vain muistan. Äitini jaksaa muistuttaa minua aina erään rairuohon kohtalosta: ala-asteella olin kylvänyt rairuohon koulussa ja komeahan siitä tuli. Ennen pääsiäistä sen sai viedä kotiin. Kävelymatkani kotiin oli 2,9 km ja niinhän siinä iski hirveä nälkä matkalla. Söin sitten sen ruohon (heitin mullat mäkeen). Juu älkää kysykö. Naurattaa vieläkin. A) kuka syö ruohoa B) miksi?

Pääsiäiskirkkoon?
Ei oikein tule käytyä. Vanhempi lapsi on kyllä tainnut pääsiäismessuissa niin hoidon kuin koulun kanssa käydä muutaman kerran, tänäkin vuonna. (Tunnustuksia: Äiti tyytyväinen, kun lapsi pääsee tutustumaan kulttuuriperintöömme..kun ei itse sinne kirkkoon jaksa heitä tyyrätä. Paitsi joulukirkkoon aikanaan ja ah olipahan elämys sekin hippusen liian pitkä saarna pienen lapsen kanssa).

Lähetätkö pääsiäiskortteja?
Kyllähän ne jää antamatta ja lähettämättä. Periaatteessa olisi hauska, mutta käytännössä ei vain tule ostettua, kirjoitettua ja sitten lähetettyä.

Epäsuosittu mielipide pääsiäiseen liittyen
Hmm, varmaankin se, että en välitä Mignon -munista. Mutta jaksan ihailla sitä ideaa. Suklaata oikean kananmunan kuoren sisällä. Ihan mahtavaa. Tällä jos millä voisi ulkomaalaiset ystävät hämmästyttää.

Pääsiäisvinkki
Ehdotan, että otetaan pääsiäinen rennolla mielellä. Neljään päivään voi latautua mielikuvia siitä miten pyhät menevät ja aika varmasti eivät mene täysin kaikkien odotuksien mukaisesti. Todennäköisesti muu perhe ei edes huomaa, jos ne odotukset eivät täyttyneet. Lapset ainakin ovat ihan tyytyväisiä yhdessäoloon. Ja johonkin herkkuun. Ehkä aikuisetkin.

Oikein mukavaa Pääsiäisen aikaa kaikille!

8 thoughts on “Pieni pääsiäiskysely – maistuuko lammas, mämmi vai rairuoho?

  1. Meillä ei ole sen kummempia pääsiäisperinteitä. Minulle pääsiäinen on ollut lapsuudesta asti enemmän kirkollispyhä, joten en osaa siirtää sitä mitenkään siviiliin.

    Munia koristellaan, koska se on vain hauskaa yhteistä tekemistä lasten kanssa. Muuta ei oikein tehdä. En koristele kotiakaan sen suuremmin kuin yksi pakollinen kukka-asetelma.

    Suklaamunia meillä ei enää syödä, koska niitä ei ole olemassa tummasta suklaasta tai laktoosittomina. Nyt pojallekin kehittyi laktoosi-intoleranssi, joten se loppui meillä muutama vuosi takaperin.

    Onneksi mämmiä ei tarvitse enää syödä. Järkyttävä mönjä.

    Lapsuuden aikana pääsiäiskirkossa tuli käytyä melkein vuosittain, nyt sekin perinne hiipui. Ehkä vielä joskus eläkkeellä innostun uudestaan.

    Hyvää pääsiäistä sinne Savonlinnaan!

    1. Pitää kyllä varmaan meidänkin ottaa munien maalaaminen takaisin pääsiäisen menoihin, se oli aina hauskaa puuhaa! Hyvää Pääsiäisen aikaa teillekin! 💛🐣

  2. Tämä oli kiva! Kiitos.
    Mä nautin pääsiäisestä ilman mitään sen kummempia suunnitelmia – parasta. Kun voi olla omissa ympyröissään ja tehdä vapaapäivinä mieleisiään asioita, lataa akkujani eniten. Onneksi perhe on samoilla linjoilla ja onneksi lapsi pääsi yökylään ystävänsä ja nyt vielä mummonkin luoksi. Jotain ekstraa hänelle.

    Pääsiäisen herkku on itselleni oikein hyvä pasha. Sellainen muoto siitä, jossa ei ole kikkareita ja kokkareita ;). Myös lammasruoat uppoavat. Suklaa ei ole herkkuni, mutta pääsiäisen aikaan tulee jotakin maisteltua. Lähinnä kahvin kanssa.

    Pääsiäistraditioita on oikeastaan yksi: lapsi virpoo. Omalla kodhallani nautin viikonloppukimpusta, jossa on ripaus pääsiäistä tällä viikolla. Rairuoho jäi tänäkin vuonna istuttamatta ja pääsiäiskoristeet esille nostamatta.

    Minna

    1. Parasta, kun voi viettää omannäköistä vapaata ja juhlapyhää. Ei siinä akut lataudu, jos väkisin joutuu jotain tekemään. Näin ainakin itsellä. Kuulostaa siis oikein hyvältä teidän pääsiäisen vietto. Rentouttavaa Pääsiäisen aikaa!

  3. Aikanaan olin kaikki pääsiäiset töissä ja leiritoimintaan läytyi omat rutiinit. Myöhemmin kun se puoli jäi pois, alkoi löytymään omia perinteitä joista nautitaan edelleen. Lammas, tottakai ja usein se on savustettu valmisversio, niinkuin siellä leirityöaikanakin.
    Muuten isommat perinteet ovat vain yhdessäoleminen. Jotakin keltaista kaipaan pääsiäisenä. Usein se on narsisseja, tänä vuonna kirkuvan keltaisia orvokkeja parvekkeen pöydällä.

    1. Aivan, eihän se kaikille lomaa ja lepoa tiedä se pääsiäinen. Nykyään kun arkipyhät itsellä vapaita, niin ajattelee ja suunnittelee ihan eri lailla näitä pyhiä kuin ennen. Hektisemmässä työssä ilmoittelin lastakin aina hoitoon milloin pitkäperjantaiksi, milloin juhannusaatoksi. Hoitajat varovaisesti aina ilmoittelivat, että emme ole kyllä auki tuolloin. Ajatusvirheitähän ne, mutta pääsiäiset sun muut eivät olleet etukäteen niin kirkkaana mielessä silloin kuin nyt. Mukavalta kuulostaa teidän pääsiäisen aika, pidän myös keltaisesta!

  4. Meillä ei oikeastaan ole pääsiäisperinteitä enkä välitä pääsiäiskoristeista.

    Pääsiäisen syömisten suhteen olen kanssasi samoilla linjoilla. Lammas maistuu, mutta en pidä sitä mitenkään pakollisena ruokana pääsiäiseksi, joskus tehdään, joskus ei. Tänä vuonna saatiin ihanaa karitsaa anopin luona. Minä pidän myös kinderistä, mutta muutoin tykkään laadukkaista suklaista periaatteella vähemmän mutta parempaa. 😋

    1. Oman fiiliksen mukaanhan se on kiva näitä pyhiä viettääkin. Olen kyllä viihtynyt niin reissussa kuin kotona pääsiäisen aikaan. Pieni koristelu on tullut meille viime vuosina. Jollain oikein hyvällä suklaalla on kiva herkutella juhlan aikaan. Ja toki muutama Kinder aina pääsiäisen aikaan menee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *