Arki on jälleen koittanut ja mitäpä sitä mieluummin muuta tekisi kuin muistelisi mukavia. Pääsiäisenä oli monta syytä hymyyn. Aiemmin instagramin puolella tuli puhuttua haastattelupyynnöstä, jonka paikallislehti Itä-Savolta sain. Aiheena bloggaaminen ja vaikuttaminen sosisaalisessa mediassa. Hyväksyin pyynnön, tietenkin, koska avointa blogia julkaisen ja mielellään harrastuksestani puhun. Jännä on tietenkin huomata, että blogi herättää kiinnostusta.
Totuuden nimissä kovin tavallistahan tämä minun elo on ja sehän selviää ihan näitä juttuja lukiessa. Ehkä enempi haluan omalla esimerkilläni tuoda esiin sitä, että ei tarvitse olla maailman erikoisin ja mielenkiintoisin persoona, jotta voi toteuttaa itseään. Se voi muuten olla iso iso kynnys tehdä jotain aiemmasta poikkeavaa ja vielä kertoa siitä muille.
Sitä se ainakin itselle oli ja yhtä jännää oli istua haastatteluun kertomaan omista jutuista. Todella omituista voin sanoa, ellei ole sitten tottunut olemaan huomion keskipisteenä. Joillekin se on se omin paikka. Itselle enempi se nurkka.
Itä-Savon artikkeli oli tilaajille, verkossa se julkaistiin su 2.4. ja lehdessä pitkäperjantaina 7.4. Muutama seuraaja mainitsi, että olisi sen mielellään lukaissut. Jos nyt jotain haastattelusta nostan esiin, niin kerroin tiestäni bloggaajaksi, miten se tapahtui ja miten aihealue valikoitui. Tästä aiheesta voi halutessaan käydä lukaisemassa aiemman artikkelini. Toimittajaa kiinnosti kovasti henkilökohtaiset avaukseni kuten vuosi ilman alkoholia sekä kirjoitukseni lievästä kasvosokeudesta, joka aiheuttaa jännittäviä hetkiä päivästä toiseen.
Kerroin myös kamerakammostani, joka oli selätettävä, jos haluaa ottaa päivän asu-tyyppisiä kuvia. Huijarisyndrooma kurkistelee välillä, että hei tavis, mitä kuvittelet tekeväsi? Monet asiat pitää omassa päässä saada selväksi ja sitten alkaa tekemään. Juuri sitä mitä haluaa.
Kaupalliset yhteistyöt tulivat haastattelussa esille ja joitain olen toki tehnyt. Mielelläni laadukasta merkkiä tai heidän uutuutta voin testata, jos sellainen mahdollisuus tulee. Ei, en ole rikastunut näillä hommilla, mutta vähän kuluja blogin ylläpidosta saa kuitattua niillä. Moneen juttuun olen joutunut sanomaan, että ei kiitos, kun merkki tai tuote ei ole itselle ajankohtainen/ käytössä tai en varmasti käyttäisi muutenkaan. Joskus olisi ehkä ollutkin hyvä tuote tarjolla, mutta ajanpuutteen vuoksi olen kieltäytynyt. Haluan tehdä asiat hyvin, jos aloitan yhteistyön.
Huomasin Itä-Savon juttua lukiessani, että suoraan tuli taas tykitettyä asioita, kuten “minua ei kiinnosta muiden mielipiteet harrastuksestani” tai “ymmärrän, että moni pitää tätä ihan hölynpölynä”. Sellainen olen puhuessani.. joskus asiat voisi esittää paremmin. Sen lisäksi, että en meinaa tunnistaa tuttujakaan ihmisiä, sanon suoraan monia asioita, kun parempi vaihtoehto olisi olla hiljaa ja käyttäytyä. Tästä syystä haastattelu tuntui myös jännittävältä. Ikinä ei tiennyt mitä sieltä suusta hyppää.
No, juttu julkaistiin, en kuollut ja nyt voidaan mennä eteenpäin. Pääsiäisen lehteä en kerinnyt hommata, ainakaan vielä. Kiva muistohan se olisi. Artikkeli oli kuitenkin positiivinen ja omannäköinen.
Pääsiäiskukat
Pääsiäinen tosiaan oli viime viikonloppuna ilonamme ja meidän perhe vietti sen osin kotona. Vieraita piipahti ihanan paljon. Kahtena päivänä me sitten luusuttiin kylissä ja mökeillä muiden vieraina. Aurinkoa ja ulkoilua riitti pääsiäiseen. Lasten iloksi trampoliinikin koottiin paikalleen. Terassi on viimein enempi ja enempi lumen alta näkyvissä.
Ihanat vieraat toivat monenlaisia tulppaaneja ja mielelläni niitä ripottelen ympäri asuntoa silmäniloksi. Tuntuu kuin leikkotulppaanien myötä sisustuskin vähän päivittyisi joka kerta. Kuvia otin enempi vähempi ja ilahdun edelleen niiden näkemisestä. Voiko kukkia olla muka liikaa? Ei voi.
En malttaisi odottaa, että kukkia luonnossakin näkyy. Kukkapenkki, johon joka vuotiset narsissin sipulit käyn piilottamassa kukkien nuukahdettua, on vielä niin lumen peitossa, että menee hetki ennen kuin pääsen ilahtumaan keltaisista piipoista ruskean kuorikkeen seassa. Ai että. Nyt jo mietin sitä. Näin sitä menneestä tuli hypättyä tulevaan. Aika helposti kävi se.
6 thoughts on “Haastattelupyyntö ja pääsiäisen kukkaloistoa”
Joskus siitä säikähtää, kun lukee lehtijuttuja itsestään. Olen ollut erilaisissa lehtihaastatteluissa useita kertoja, ja huomasin, että sivusta katsottuna itse näyttää aina oudolta 😁.
Ihme, että toisten bloggaamisesta harrastuksena on monella hyvin jyrkkä mielipide. Miksi kukaan ei käy sanomassa sitä samaa vaikkapa lintubongareille? Sepä on aikaa vievä harrastus konsanaan. Jätän ne huomauttelijat omaan arvoonsa suosiolla.
Bloggaaminen on omastakin mielestäni ihana harrastus siinä, että se on hyvin interaktiivista. Sen kautta voi tutustua uusiin ja tosi mielenkiintoisiin ihmisiin, pääsee paikkoihin, joista ei välttämättä edes tiennyt aikaisemmin ja oppii paljon uutta.
Ihanat kukka-asetelma! Tulee aurinko mieleen.
Haaastattelussa ja kuvattavana oleminen ei ihan omalla mukavuusalueella ollut, mutta totta puhut, ehkä liian tarkkaan ei kannata tiirata niitä omia juttuja.
Kyllä, ihan samaa mieltä bloggaamisen iloista. Ei se ole vain kirjoittamista vaan keskusteluja, uusiin ihmisiin tutustumista jne. Yllättävän monipuolinen harrastus.
Ihan mahtavaa, että sinusta tehtiin lehtihaastattelu! 🙂
Ja hei kiitos kun linkkasit tuon aiemman postauksesi kasvosokeudesta. Olen sen verran uusi lukija blogissasi, että en ole sitä lukenut. Minulla on myös lievä kasvosokeus. Olen monesti miettinyt, että ehkä kyseessä on vain huono muisti, kun olen kuullut vain totaalisesta kasvosokeudesta, mutta en lievästä. Pohjimmiltani kuitenkin tiedän, että kyse ei ole vain muistista, vaan todellakin siitä, että en hahmota kasvoja samoin kuin suurin osa ihmisistä. 🙂 On mukavan vertaistuellista, kun jollain on tämä sama ominaisuus. 🙂
Hih, olihan se lehtijuttu aika yllättävä.
Joo, kaikki mitä lievästä kasvosokeudesta kirjoitetaan niin pätee minuun. Kiva tavata toinen samojen haasteiden kanssa painiva.
Todella hienoa, että pääsit tällaiseen juttuun! Minusta on myös hyvä, että sanot asioita suoraan – ainakaan minusta et ole sanonut mitään sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Päinvastoin. Jos henkilöhahmojuttuihin ei saa mitään ns. särmää, on lopputulos melko hampaaton. Jos ymmärrät, mitä tarkoitan…? Mutta kuten joku jo ehti kommentoida, se on hassua, miten lehdessä painettuna omat sanomiset ja ajatukset joskus näyttävät kovin jyrkiltä tai muuten erikoisilta. Tätä kuulen usein nyt toimittajan roolissa. 🙂
Minna
Näinhän se taitaa olla. Mihinkäs sitä koira karvoistaan..sitä on sellainen kuin on. Itsesensuuria ei kai liikaa kannata yrittää.