Kirjan viemää

Olen käynyt ikäni kirjastoissa. Erityisesti lapsena ja nuorena lainausmäärät olivat valtavat. Neiti Etsivät ja Viisikot ykkösinä. Teininä luin fantasiaa, nyt tulee mieleen erityisesti David Eddingsin kirjat. Opiskeluaikana kaikki mahdollinen lainattiin kirjastoista, ei ostettu. Oli myös aika joskus 30 ikävuoden tienoilla, kun kirjastokäynnit harvenivat. Muistan ostaneeni aika usein pokkareita. Lapsien myötä kirjastossa tulee jälleen käytyä säännöllisesti. Käymme porukalla 2-3 kertaa kuussa ja haemme vinot pinot lasten kirjoja sekä dvd:itä. Kerran kuussa otan itsellenikin jotain luettavaa. Haluaisin lukea enemmän kuin tällä hetkellä teen. 

Tämä komea rakennus kuvissa on Savonlinnan pääkirjasto. Hieno kokonaisuus, ulkoa ja sisältä. Kirjastoissa on yllättävän paljon palveluita, joita ei aina tajua hyödyntää. Viime kesänä täältä olisi voinut lainata ”kausikortin” höyrylaivaristeilylle vuorokaudeksi kerrallaan. Eli lainaaja pääsi ilmaiseksi ihanalle maisemaristeilylle. Kiva idea minusta.

Yleensä siis lainaan vain kirjoja. Ja piipahdan taidenäyttelyissä samalla käynnillä. Vanhemman lapsen kanssa myös muutaman kerran käyty lasten tapahtumissa ja teatteriesityksissä. Ihmiset tuntuvat jakautuvan niihin, jotka käyvät kirjastossa usein ja niihin, jotka eivät käy oikeastaan lainkaan. Minusta kirjastoissa on jotain rauhoittavaa. Kirjojen selaamisen vieno kahina, ihmisten kuiskuttelu, lasten iloiset äänet lastenosastolla. Sopusointuisten äänten harmonia.

Koen, että kirjat ovat hieman kallis ostos, jos usein ostelee. Parhaimmat kirjat luen pari kertaa. Suurimman osan vain kerran. Kirjasto on itselle mahdollistanut maailman, jossa pääsee käsiksi teoksiin ja opuksiin, jotka saattaisivat rahan takia jäädä kaupan hyllyyn ja lukematta. Toki ostan nykyään ne teokset, jotka haluan itselläni pitää. Se on sellaista omaa luksusta. Mielelläni omalta pieneltä osaltani tuen kirjailijoita ja kirjakauppoja. Ymmärrän myös, että kirjasto ei ole ilmainen. Maksan veroja siinä missä muutkin. 

Lukeako vai eikö

Äänikirjoihin en ole tutustunut. Olisi kiva tietää kuinka paljon niitä kuunnellaan versus ostetaan kaupasta. Ovat varmaan käteviä autoillessa pitkiä matkoja tai lenkillä. Jotkut kuulemma käyttävät nukahtamisen apuna. Minä kun harvemmin autoilen pitkiä matkoja ja lenkillä en ikinä pystyisi pitämään mitään korvissa, jäisin varmaan heti ensimmäisen auton alle. Nukahtaminenkin onnistuu helposti. Mutta silti joku kaunis päivä aion kokeilla. Joskus harmittaa, kun hyvät teokset jäävät lukematta ajan puutteen vuoksi. Äänikirja voisi mahdollistaa useampaan teokseen tutustumisen eikä jäisi rästilukemista niin paljoa. 

Kerta vielä suosin oikeita kirjoja, joissa on kannet ja sivut, niin seuraavaksi luen Sofi Oksasen Koirapuiston, joka löytyi vapaana kirjastosta. Ei ehkä tyypillisin valinta itselle, mutta uskoisin ajatuksia heräävän tästä. Ilokseni löysin myös uusimman osan Preston & Childin Pendergast -kirjasarjaa. Sarjassa selvitellään useimmiten ihmeellisiä mysteerejä. Lainasin myös Piia Leinon Lakipisteen. Vähän pelottaa tarttua tähän, dystopia-kuvaukset harvemmin ovat kevyttä luettavaa. 

Ennen kirjojen tutkailua en voinut vastustaa kiusausta ottaa muutamia valokuvia kirjaston seinää vasten. Sitä kun riittää ja oli kerrankin ylimääräistä aikaa. Jos kirjoista pidän, niin myös muoti ja vaatteet ovat hyvin lähellä sydäntä. Tästä huolimatta en useinkaan ulos lähtiessäni ole mistään muotiraamatun sivulta repäisty.

Pidän kovasti tästä muutaman vuoden takaa Moskovasta hankitusta Massimo Duttin takista, joka lähti matkaani värinsä vuoksi. Täydellinen sininen. Päällä tälläkin kertaa leveälahkeiset housut ja asuun sopiva second hand laukku, eli Stella McCartneyn ikoninen Falabella tuomassa vähän särmää. Loistolaukku, jos joku pohtii. Tavarat tosin survotaan yhteen ja samaan osastoon, mutta jos ei puolta omaisuutta kanna mukana, niin just hyvä. Kirjoja en tähän laukkuun nyt laittanut, koska lasten puolelta lähti matkaan sellainen kasa, että perinteinen muumikuosinen kestokassikin oli kovilla. 

Hyvä hetki taas kirjastossa. Lukaistaanpas nämä ja parin viikon päästä uudelleen etsimään jotain uutta.

Takki Massimo Dutti, housut H&M, second hand laukku Stella McCartney, kengät Tommy Hilfiger

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *