Sain haasteen postata kolme kuvaa joka kuukauden lopussa vuoden ajan. Kolme valokuvaa pitävät sisällään yhden arkikuvan, yhden huippujutun ja jonkin ei niin strömsöö henkisen hetken siltä kuulta. Kiitos haasteesta Nadinelle, Via per Aspera ad Astra -blogin pitäjälle!
Arkikuva
Valitsemani arkikuva helmikuulta kuvaa erityisen hyvin kotona yleensä vallitsevaa tilannetta. Jokin asia jää vähän kesken, siihen tottuu ja siihen se jää. Aika pitkäksi aikaa. Vaihdoimme taulun paikkaa ja tämä teos on tulossa tähän television viereen seinälle. Sen sijaan, että se olisi seinällä, se nojailee edelleen vähän epämukavassa asennossa tuossa tv-tason päällä. Vieressä sitten raahka kasvi kaipaisi enempi valoa, mutta sille ei ole valoisammassa paikassa tilaa. Vähän kesken se ja tuo. Katsellaan vaikka kesemmällä jos jotain saisi aikaan…
Kuukauden huippuhetki
Arki rullaa töiden, koulun ja hoidon ympärillä. Huomaa, että lapset odottavat viikonloppuja ihan yhtä paljon kuin itse. Laskiaissunnuntaille olin hommannut pakkaseen pullaa ja sunnuntai-aamupäivän iloksi olikin kerta kaikkisen mukavaa paistaa ne ja syödä hillon ja kerman kera. Pöydässä istuessa oli hauskaa maistella “sotkupullia” niin kuin niitä nimitin nuorimmalle, jota inhottaa kun kädet sotkeentuvat ruokaan. Aika pian hän karaistui kermavaahdolle sormissa ja pulla hävisi parempiin suihin.
Rauhallinen ja hauska hetki pöydän ääressä. Ei nahisteluja, ei kiirettä, vain yhdessäoloa. Kuten yleensä viikonloppuina, mutta tästä hetkestä jäi mahdottoman kiva fiilis. Kaikessa tavallisuudessaan suorastaan kuukauden huippuhetki.
Ei mennyt niin kuin strömsössä
Koska helmikuu oli harvinaisen vähätapahtuminen kuukausi ainakin meidän perheessä, niin huippuhetket ja ei niin onnistuneet hetket jäivät vähemmälle. Kaikki oli tasaista. Mutta, itseäni jäi kaivelemaan tämä kuva. Eräänä iltana ihailin ikkunan läpi kaunista kuun sirppiä. Taivas oli kovan pakkasen myötä selkeä ja kuun molemmin puolin näkyi harvinaisen kirkkaana valopisteet. Enempi kiinnitin huomiota tuohon kuvassa puun taakse jääneeseen valoon. Ajattelin sen ehkä olevan satelliitti tai jotain.
Myöhemmin illalla luin, että Ursa suositteli kurkkimaan taivaalle, koska kuun lisäksi siellä näkyi selkeästi niin Venus kuin Jupiterkin. Siis mitä! Satelliittivalot olivatkin planeettoja, jotka jopa minä näin selkeästi. Voi luoja kun harmitti, että en ottanut kunnon kuvaa. Ohimennen räpsäisin kuusta kuvan. Planeettojen valopilkut kyllä näkyvät kuvassa, surkeasti. Minusta jännittävä ajatus, että voin katsella planeettoja taivaalla tuosta vain. Arvatkaa olisiko tullut monta kunnon kuvaa otettua!
Koko tämän vuoden aion siis postata joka kuun lopussa saman henkisen postauksen. Kun kerta haasteeseen on tartuttu. Kolme valokuvaa luulisi löytyvän, vaikka hiljaisia aikoja olisikin. Luulen myös, että meidän ihmisten huippuhetket ja ne ei niin huiput ovat kovin erilaisia. Siksipä tällaisia postauksia on kiva lukea ja tähän oli helppo tarttua. Nyt toivotan vain mahtavaa pian alkavaa maaliskuuta! Toivotaan erityisen paljon niitä huippuhetkiä arjen pyörteisiin.
7 thoughts on “Kolme kuvaa helmikuulta – Arkinen arki, huippuhetki ja vähän möhlätty hetki”
Hauskaa sattumaa, meidän nuorimmainen poika on samanlainen: hän ei syö käsin eikä siedä, jos ruoka leviää sormiin.
Ihme kyllä, helmikuu oli hiljainen, oikein mitäänsanomaton kuukausi monilla. Ehkä ne kuu ja planeetat olivat juuri siinä asennossa, ettei mitään voinut tapahtua 😀.
Huiput ja ei niin huiput hetket tulevat esille aina tunteiden saattelemina, vaikka ihan täydestä rutiinista ne kumpuaisivat. Se on niissä juuri arvokkainta. Ihanaa, että tartuit tähän haasteeseen. Näitä postauksia on todellakin mahtavaa lukea ❤️.
Hyvä teoria: kuut ja planeetat selvästi hidastivat elämänmenoa helmikuussa! 😀 Jotain mystistä siinä kyllä oli, ei jaksanut mitään ylimääräistä ja mennä möllötti vaan. Kohti kevään valoa nyt. Saattaa maaliskuun lopun kuvakooste olla jo ihan erilainen.
Ihanan lämminhenkinen tuo teidän kuukauden huippuhetki! ❤️ Tämän haasteen postauksia on varmasti kiva lukea sitten itsekin vuoden jälkeen ja tsekata, miltä mikäkin kuukausi näyttikään.
Harvinaisen sopuisa ruokailu oli kyllä! Totta, en tullut ajatelleeksi että pieni päiväkirjahan tämä joka kuinen postaussarja suorastaan on 😊
Kiitos postauksesta. Päiväkirjamainen katsaus jokaiselta kuukaudelta voi olla itsellekin mukavaa luettavaa myöhemmin. Hyvä on pysähtyä välillä.
Totta, ei varmaan ole haitaksi vähän summata kuluneen kuun tapahtumia. Tulee herkästi sanottua ajan kuluvan nopeasti ja päivät vaan vilisee silmissä. Mutta kyllä sitä vain yllättävän paljon kerkiää yhden kuun aikana tehdä asioita, kun asiaa tarkemmin tarkastelee.
Tämä on kiva haaste, itsekin hyppäsin mukaan. MInusta oli mukavaa, että kuvasi olivat selvästi erilaisia kuin postaustesi kuvat yleensä – se toi tähän aivan erityisen kutkuttavaa tunnetta mukaan! 🙂