Olen ensimmäisestä lomastani alkaen tuntenut jonkinlaista lomahäpeää. Vuosien varrella sen muoto on muuttunut, välillä jopa haihtunut, kunnes tullut uudenlaisena takaisin. Pienet ovat murheet ihmisellä, joku voisi sanoa, mutta minkäs teet. Sen verran kompleksinen tuo ihmismieli. Tämä asia tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun lähdimme lomalle loppuvuodesta 2021. Mutta haluaisin palata ajassa ensin vähän taaksepäin. Ensimmäinen lomahäpeän kokemus oli, kun sain vakityön ja siitä alkoi kertyä palkallista lomaa. Olin suht nuori ja loma tuntui ihmeelliselle. Voisin siis jäädä pois töistä ja saada samalla palkkaa.
Ensimmäinen palkallinen loma ja vielä ulkomaille
Muistan hyvin, kun sain ensimmäisen kerran käteeni lapun, josta näkyivät kertyneet lomat työsuhteestani. Lomaa oli muistaakseni kertynyt melkein kolme viikkoa. Olin töissä alalla, jossa teimme töitä koko kesän. Joten loma ajoittui talveen. Se sopi minulle ja miehelleni erinomaisesti. Olimmehan päättäneet lähteä ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkalle hänen kanssaan. Jonnekin lämpimään. Innoissamme varasimme matkan lopulta Brasilian Nataliin. Kun varausvahvistus tuli, eli konkretisoitui se mitä tuli tehtyä, niin pala nousi kurkkuun. Ei voi olla totta. Miten minä nyt yhtäkkiä noin kauas ulkomaille. Ja saisin samalla vielä “palkkaa”. Oikein tuplahäpeä nousi mieleen.
Mieleen nousi jostain syystä ihmiset, joille ei lomia työsuhteen takia kertynyt samaan tapaan. Vaikkapa tahtomattaan osa-aikatöissä olevat. Työntekijöitä, jotka olisivat ansainneet lomailla, mutta eivät sitä saaneet kuin vaikkapa viikon kahden pätkissä, jos sitäkään. Näitä ajatuksia pulpahteli mieleen. Jostain syystä tuntui, että ei olisi ansainnut saada niitä omia lomia. Tuntemus alkoi vuosien varrella kyllä hälvetä. Lomailu ja palkallinen loma olivat molemmat uusia asioita vastikään valmistuneelle. Muistan niin elävästi sen tunteen, vaikka siitä on yli 15 vuotta.
Töissä paloin toki halusta kertoa lomasuunnitelmistani. Olin innoissani lähdössä maailmalle, en kovin paljoa ollut matkaillut siihen mennessä. Mutta se häpeä sieltä nosti päätään, enkä oikein saanut kerrottua. Mitähän ne muutkin sanoisivat? Näin ajattelin vielä monen monta kertaa vuosien ajan. Outo juttu tuo häpeä. Jostain se aina kumpusi. Häpeä ei ole silti estänyt lomailujani. Halu nähdä maailmaa on ollut suurempi. Lomistani en suoranaista negatiivista palautetta ole useinkaan saanut. Kerran eräs pienyrittäjä tuhahti vain laiskojen lomailevan, kun kuuli lomasuunnitelmistani. En tainnut osata mitään tuohon vastata. Itse kun pidän pienestä laiskottelusta kovasti.
Lentohäpeä
Ensimmäisiä kertoja, kun olin lentokoneessa, en tuntenut minkäänlaista lentohäpeää. Enemmänkin silmissä siinsi tulevat uudet kokemukset. En muista tarkkaan milloin lentokoneiden päästöistä alettiin kirjoittaa niin, että minäkin ne hokasin. No, huono omatuntohan siitä tuli heti. Miten nähdä maailmaa, jos ei voisi lentää? Tavaksemme tuli siis lentää kerran vuoteen, jonnekin kauas ja pitkäksi aikaa. Tällä hieman annoin itselleni armoa. En tehnyt lyhyitä lennähdyksiä sinne tänne, vaan sen kerran kun lähdin niin lähdin kunnolla. Juu, tiedän, ei se poista niitä päästöjä mihinkään. En ole tähän päivään mennessä ratkaissut tätä dilemmaa. Ilmeisesti sähkölentokoneet eivät tule olemaan ratkaisu vielä vähään aikaan. Onneksi niitä jo kehitellään kovaa vauhtia.
Muutamana vuonna (ennen koronaa) tuli lennähdettyä myös pitkille viikonloppumatkoille Eurooppaan. Silloin keskustelu ilmailualan päästöistä kiihtyi entisestään ja tuntui oikealta vaihtaa mm. pääsiäisen loma kotimaahan. Meillä oli oikein kiva loma Imatralla ja lähialueilla. Autolla siis liikuimme. Pian sen jälkeen päätimme, että tälläkään kertaa emme lennä mihinkään minilomalle vaan suuntasimme sillä kertaa autolla Viipuriin. Hieno kokemus sekin eikä lentokonetta tarvinnut.
Mutta lentohäpeäni jatkuu. Koska tulen jatkossakin lentämään. Varmasti vähemmän kuin ennen. Olisi aivan ihanaa, jos olisi selkeä ratkaisu tähän. Kuka sanoo ensimmäisenä, että no jää Suomeen?
Vastikään luin artikkelin haamulennoista. Siitä, että esimerkiksi Euroopassa tehdään kymmeniä tuhansia tyhjiä lentoja (ilman matkustajia, ilman rahtia), jotta tietyt lentopaikat saadaan pidettyä suosituimmilla kentillä. Tämä vetää sanattomaksi. Ihmisen tuska lentomatkustamisesta ja siitä aiheutuvista päästöistä painaa mielessä ja samalla niitä lentokoneita lennätetään ilman häpeän häivää päivästä toiseen syyttä suotta.
Matkalla korona-aikaan
Olimme varanneet loppuvuoteen 2021 matkan ulkomaille. Se tuli varattua ajankohtana, kun jo vähän suositeltiin, että nyt voipi matkustella sinne tänne, rokotukset tuovat turvaa. Totta kai epäröintiä oli ilmassa jo varaushetkellä, mutta muutaman tuttavan positiiviset kokemukset matkanteosta taittoivat päätöksen matkan varaamiseen. Koko perheellämme on alla korona ja tarvittavat piikit, joten uusi tartunta ei suoraan sanottuna enää pelottanut samalla lailla kuin ennen koronatartuntaa.
Tietenkään kukaan koronatartuntaa halua. Ensimmäistä kertaa saati toista. Pelottava ajatus. Sekä se, että altistaisi muita sille tartunnan jälkeen. Ainoa oikea ratkaisu olisi varmaankin olla vain kotona. Miksi emme matkaa peruneet, kun loppuvuodesta omikron alkoi jyllätä? Joulukuun lopulla väistimme tuurin kaupalla muutaman kerran koronalle altistumisen ja karanteenin. Läheltä meinaan liippasi. Tulin siihen lopputulokseen, että koronalle voisi altistua kotona ja matkoilla yhtä lailla. Eikä kotisuomeen jääminen olisi tarkoittanut neljän seinän sisällä kökkimistä. Työssäkäyvät, koulussakäyvät, hoidossakäyvät, kaupassa käyvät jne. eivät voi vain jäädä kotiin piiloon mahdollisia altistumisia.
Vaikka matkalle lähteminen hävetti, minua ainakin, niin päätimme lähteä, syteen tai saveen. Kohteemme Teneriffa oli kohtalaisen rauhallinen tautitapausten suhteen ja Espanjassa asia otettiin vakavasti. Ulkona maskipakko, rajoitetut määrät ihmisiä kaupoissa ja ravintoloissa. Vuokra-auto ja oma asunto pienessä kylässä vähensivät kontaktien määrää. Emme siis työntäneet itseämme ahtaille turistikaduille. Tämä oli ensimmäinen loma, jossa päiväkahvin nautiskelu jossain kivassa kahvilassa ei toteutunut kertaakaan. Mutta toisaalta, vuokra-asuntomme isolla terassilla oli todella mukavaa nauttia aamuauringon ensimmäisistä säteistä puhumattakaan auringonlaskun ihailemisesta.
Matkamme aikana Suomessa olivat kovimmat tartuntatautiluvut kuin kertaakaan aikaisemmin. Ehkä jollain lailla tuntui, että olimme sitäkin paossa kylmän talven lisäksi. Talvi on siis ihan mukavaa aikaa, mutta onhan se pitkä. Mielelläni otan aurinkoenergiaa itseeni juuri keskellä talvea. Niinkään kesäkuukausina en kaipaa ulkomaille lähtöä. Viihdyn kesäaikaan Savonlinnassa erinomaisesti.
Teneriffalla oli matkailijoita aika paljon, mutta liikkuminen tuntui turvalliselta. Ehkäpä eniten se pullonkaula eli lentokone mietitytti. Ihan kuin ennen vanhaan sinne koneeseen jonotettiin tuubissa lähekkäin toisia ja kone oli täynnä. Melkein kaikilla oli kiltisti maskit päässä. Kahdelle matkustajalle stuertti useaan kertaan lennolla käski maskit takaisin kasvoille. Lennon lopussa en voinut olla kuulematta kuinka hän sihahti tälle kaksikolle, että seuraavan kerran on poliisi heitä odottamassa, kun sääntöjä rikotaan näin. Että ei ihan täysin turvallinen olo lennolla, kun kaikki eivät maskipakkoa ota tosissaan. Espanjan päässä tätä ongelmaa ei ollut. Kaikki pitivät pakollisissa paikoissa maskia.
Nyt kun reilu kolmen viikon loma on takana, niin mietteet ovat seuraavat. Jos etukäteen olisi tiennyt koronatilanteesta lomamme aikana, matka olisi ehkä jäänyt tekemättä. Korona-aikaan matkatessa otimme tosiaan sen riskin, että voimme joutua ulkomailla karanteeniin. Se ei voi tulla yllätyksenä tällaisena aikana kenellekään. Me säilyimme täysin terveinä. Nuorimmaisen koko syksyn jatkunut nuhailu ei palannut lämpimässä ja lomaa oli ihana viettää terveenä koko poppoolla. Lomailu tuntui yllättävän turvalliselta. Voi johtua myös siitä, kun kuuli monen tuttavan Suomessa saaneen koronan, vaikka aiemmin olivat sen pystyneet väistämään. Olisipa niin huojentavaa, jos tämä omikron tietäisi koronakauden väistymistä. Joku asiantuntija tällaistakin väläytti. Siihen olisi mukava uskoa.
En aluksi aikonut kirjoittaa tätä artikkelia. Tuntuu heikolta kertoa omista oudoista tunteista ja tunnustaa tekevänsä asioita, joita paheksutaan. Toivon lentohäpeän ja muutenkin matkailun jatkuvan keveämpänä koronan joku päivä taannuttua. Ekologiset valinnat matkailun suhteen ovat tärkeitä ja omien valintojen puntarointi on entistä tärkeämpää. Olen vuodesta 2005 palvellut matkailijoita. Olen tehnyt elantoni ja ansainnut lomapäiväni palvelemalla tänne Suomeen lentokoneella saapuneita turisteja. Olo on ristiriitainen siis mitä matkailuun tulee. Matkailu on tärkeä osa elämääni monessa asiassa, häpeästä huolimatta.