Muodista ja tyylistä ystäväkirjan tapaan

Olen nykyään innokas muodin harrastaja. En ole sellainen aina ollut, mutta viime vuodet olen tykännyt seurata trendejä, lukea lehtiä ja blogeja. Toki instagramissa on monta mielenkiintoista tiliä seurannassa. Tällä hetkellä oma tyylini on hieman murroksessa. Pidän vanhoista klassikoista, mutta samalla olen valmis entistä enempi kokeilemaan uusia juttuja. Värejä, leikkauksia ja materiaaleja. 

Tässä ystäväkirjan tapaan toteutettu oman tyylini kertomus. 

Milloin kiinnostuit muodista? 

Todennäköisesti se ”tapahtui” silloin, kun vietin kesän Lontoossa töissä nuorena opiskelijana. Asuin tyylikkäiden tyttöjen kanssa ja heidän kanssaan shoppaillessa opin kaikenlaista. En ole ikinä ollut se muodikkain tai omaperäisin tyyppi, mutta tuolloin Lontoon aikana silmäni avautuivat erilaisille tyyleille ihan eri lailla. 

Kuvaile tyyliäsi 

Olisi ihana sanoa, että minulla on juuri ”tällainen” tai ”tällainen” tyyli. Mutta ei minulla taida olla. Pidän useammastakin tyylistä. Huomaan myös mukautuvani hieman ympäristön mukaan. Pidän arkikäytössä ihan farkuista ja neulepaidoista. Pidän myös liehuvista leveälahkeisista housuista ja paitapuseroista. Joskus päällä on nahkahame ja korkkarit. Yksivärisiä mekkoja, huiveja ja yksinkertaisen kauniita kenkiä. Käytän maanläheisiä värejä paljon. Etsin trendeistä inspiraatiota, en välttämättä kulje niiden mukana. Pukeudun fiiliksellä. Valitsen vaatteet lähellä h-hetkeä. Vaatteiden ei aina tarvitse olla käytännöllisiä, jos ne vain näyttävät hyviltä. Tämä ei koske mökkivaatteita.

Takki Only, mekko Object, huivi Mulberry

Kaikkien vaatteiden, kenkien ja asusteiden on oltava siistejä. Ahdistaa huomata, jos omat kengät ovat likaiset tai tahra laukussa, kun on liikenteessä. Ei kiitos hompsu-tyylille. Paitsi ehkä ihan perheen kesken.

Laukut ovat useimmiten laadukkaita ja nahkaa, ei isoja logoja. Yksivärisiä. Suurin osa mustia.  

Muodin edelläkävijä hetkesi?

Haha, no muistan kyllä yläasteen lopulla, kun tykästyin vähän roikkuviin housuihin. Laitoin omani siis roikkumaan jonkin verran, kalsarit eivät kuitenkaan vilkkuneet. En edustanut hiphoppia enkä osannut skeitata. Lopulta lopetin sen, koska muutama tyyppi huuteli perään aina vähän ilkeästi. Hassu juttu, samaiset tyypit alkoivat seuraavan kesäloman jälkeen pitää housuja tismalleen samalla lailla. Yhden huutelijan uudella tyttöystävällä housut roikkuivat vielä enempi. Ei tullut traumoja ei, eikä se ehkä minun tyylini kuitenkaan olisi pidemmän päälle ollut, mutta hymähdin kyllä mielessäni, kun tämän joukkion löysissä housuissaan huomasin. 

Talvityyli

Keskellä talvea se on pehvan peittävä muhkea talvitakki, puoleen sääreen nousevat kengät. Mukavia villavaatteita, tummempia sävyjä, jumitan helposti samaan tyyliin. Talvella ei viitsi samalla lailla edes laittautua kuin muina vuodenaikoina, ainakaan arjessa. Ulkona kaikilla pipot ja huput silmillä, hyvä kun naapuriaan tunnistaa. 

Takki Esprit, pipo SuperYellow

Kesätyyli

Ballerina-varastoni on aikamoinen, joten niitä ei voi jättää pois kesätyyliä kuvaillessa. Kepeät kesämekot ovat parhaita, toisaalta valkoisia housuja on monenlaisia. Kesällä olen selvästi luovempi ja monipuolisempi pukeutuja mitä tulee erilaisiin kuoseihin, tyyleihin ja väreihin. Helpoin asu on kokovalkoinen. Aurinkolasit on aina oltava ja aurinkovoidetta. 

Paita VeroModa, housut Hunkydory

Juhlatyyli

Mieluummin yli kuin ali. Täydellisesti istuva hihallinen hame + korkkarit. Päälle vielä hyvä tukkapäivä ja iloinen mieli, niin avot. 

Kesäjuhlat – mekko Nosh, laukku YSL

Mikä muodissa ärsyttää?

Haluaisin tietää tarkemmin ostamieni tuotteiden vastuullisuudesta. Ärsyttää, kun ei oikeasti tiedä onko joku merkki, tuotteessa käytetty materiaali tai tuotantotapa ekologinen, eettinen, vastuullinen. Aika vähän on näitä 100% vastuullisia. Välillä luulet toimineesi oikein vain huomataksesi myöhemmin, että jollain merkillä onkin epäselvyyksiä tuotannossaan, työoloissa jne. Propsit niille muutamalle kotimaiselle, joilla on läpinäkyvä prosessi.

Ärsyttää myös, kun tuote kutistuu pesussa. Kertonee materiaalin heikosta laadusta. Näin kohtalaisen pitkäraajaisena henkilönä paitojen hihat lyhenevät pesujen jäljiltä. No, tämän kanssa voi elää, hihat ja helma ovat vain vähän lyhyempiä. Mutta entäpä nopea-nukkaisuus tai vinksottavat saumat. Ärsyttää, kun haluaisi ostaa kunnollista. 

Parhaat kotivaatteet

Mahdollisimman löysät, mukavat housut eli college- tai neulehousut. Huppareita ja harmaita neuleita on yksi hylly täynnä ja ne ovatkin käytetyimmät kotipaitani. 

Neule MarcO’Polo

Parhaat urheiluvaatteet

Tähän en uskalla sanoa mitään. Itselläni perustreenivaatteita, joita aivan liian vähän käytetty viime vuosina. Jos vedän valkoiset lenkkarit jalkaan ja painan valkoisen lippiksen päähän, niin todennäköisesti välissä on mustat nahkatakki ja farkut. 

Paita Balmain, housut Hunkydory

Kauppa vai kirpputori?

Riippuu tilanteesta. Pyrin tarkistamaan kirpputorit netissä ja muut myyntipalstat, ennen kuin ostan upouuden. Kalliimmat merkkivaatteet etsin pääsääntöisesti vähän käytettyinä. 

Turvaväri : Harmaa 

Väri, jota ei vaatekaapista löydy: Oranssi

Paras paita: Pehmeä villapaita

Useimmiten käytetyt housut: Siniset farkut 

Eniten käytetty takki: Musta nahkatakki 

Teetkö itse vaatteita? En, en osaa enkä ole opetellut. Kävin aikanaan puukässän koulussa.

Ostoslistalla: Pliseerattu hame, polven alapuolelle

Lempiasuste: Musta nahkalaukku

Nahkatakki Samsøe Samsøe, huivi Balmuir

Suosikkipäähine

Käytän vain välttämättömimpiä hattuja, olen huono päähineiden pitäjä. Tämän talven pelastus oli SuperYellow (kotimainen) villapipo, ihanan tuntuinen ja lämmin. 

Koruja

Hopea tai valkokulta miellyttävät eniten. Tietty eleettömyys viehättää. Kelloja ja rannekoruja käytän enemmän kuin kaulakoruja. 

Käsilaukku, reppu vai vyölaukku

Laukkuja jaksan plärätä netissä vaikka ja kuinka. Nimenomaan laukkuja, isoja ja pieniä, erityisesti crossbodeja. Usein haikailen jotain laukkua ja saatan sen myös ostaa, jos löydän hyvään hintaan. Aikani käytettyä myyn eteenpäin. Harvaan tavaraan kiinnyn lopullisesti. Niin vaan ne kauan etsityt klassikot ja merkkilaukut lähtevät parin vuoden päästä myyntiin.

Suosikkimerkki ei enempää eikä vähempää kuin Balenciaga. Arjessa ruokakaupassa olalla roikkuu useimmiten kuitenkin Marc Jacobs. En käytä reppuja tai vyölaukkuja.

Matalat vai korolliset kengät

Tavallisena kauppapäivänä ja lastenkärryjä puskiessa matalat. Kaapista löytyy kyllä korollisia nilkkureita ja korkokenkiä. Ei mitään yli 10 cm.

Suosikki suomalainen brändi

Tykkään Lovian laukuista ja Uhanan vaatteista. Myönnän kyllä, että kaappiini mahtuisi vielä enemmänkin kotimaisia merkkejä.  

Mistä perusvaatteet?

Tykkään pyörähtää VeroModassa, Vilassa ja Mangossa, kun sellaisiin törmään. Neuletakkeja ja paitoja ostan Vilasta, mekkoja FilippaK:lta, housuja Hunkydorylta ja H&M ja kaikkia edellämainittuja Gantilta. 

Paras secondhand-paikka

Vestiaire Collective, olen myynyt ja ostanut aika lailla. Ei huonoa sanottavaa. 

Mikä merkki on yllättänyt?

Nosh – suomalainen vaatemerkki, jota kotikutsuilla myydään. Ostamani ja paljon käyttämäni vaatteet eivät tunnu kulahtavan millään. Olen tosi tyytyväinen vaatteiden laatuun. 

Mikä merkki on ollut pettymys? 

No mahtuuhan noihin merkkeihin hyviä ja huonoja tuotteita. Minulla on paljon MarcO’Poloa, mutta osa heidän paidoistaan kutistuvat omituisesti. Sama juttu Esprit-merkin kanssa. Osa paidoista kutistuu pesussa ja saumat alkavat vinksottaa nopeasti. Samaan aikaan osaa heidän tuotteistaan käytän vuodesta toiseen. Mutta se yksikin pettymys on pettymys.. rahaa on laitettu kiinni ja vastineeksi saa vaatteen, joka näyttää hyvältä noin kaksi käyttökertaa.

Kenen tyyliä ihailen?

Tekee mieli sanoa tähän, että kaikkia ihmisiä, jotka kantavat asunsa ja asusteensa tyyliinsä sopivasti ja rehellisesti. Ei näytellä jotain mitä ei olla.  

***********

Tässäpä kaikki tällä kertaa. Saa kysyä, jos joku kohta olisi ollut vielä kiva lukea. Sekä saa tarttua haasteeseen ja kertoa meille muille omat suosikit muodin maailmasta.

4 thoughts on “Muodista ja tyylistä ystäväkirjan tapaan

  1. Olipa kiva postaus, hienot kuvat. Kesäkuvasta tuli kaiho kesään. Perusvaatteiden kohdalla nyökkäilin, Kyllä, täältähän minäkin niitä hankin!

    1. Kiitos kommentista ❤ Itsekin kesää kaipailen, silloin pukeutuminenkin on jotenkin iisimpää. Tänään täällä -17, joten tiukasti toppatakkiin kääriydytty ja villapipo syvällä päässä. Tyylilaji helppo valita, arktinen.

  2. Todella kiva postaus ja niin sinun näköinen! Tämän voisi toteuttaa joskus, (pikkasen lyhyempänä versiona.) Itse en ole muuten vuosiin ostanut Espiritin vaatteita niiden huonon laadun vuoksi. Harmi, kun heillä on kivoja malleja.

    1. Kiitos ❤ Taisin vähän innostua tekstin pituudessa. Aihe saa runosuonen sykkimään. Harmittaa joo tiettyjen merkkien nykysurkeus. Varsinkin, jos ja kun ovat aikanaan tuottaneet laatua. Nyt hinnat samat ellei kalliimmat, ja tuote kestää murto-osan siitä mitä odottaisi. Toki tämä saa arvostamaan niitä laadukkaita tuotteita entistä enempi ja kantaa roponsa sitten sinne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *