Ostaako vai eikö ostaa? + vähän viikonlopun luksus-suunnitelmista…

Istun tässä sohvannurkassa läppärin ja glögin kanssa. Tänään on Black Friday, ei ole voinut keneltäkään mennä ohi, jos vain toimivat korvat tai silmät omaa. Vähän jo liikaa joka tuutista sitä mainostetaan. Ja silti ajattelin kurkata netistä, josko muutama tietty joululahja-ajatus olisi tänään hivenen halvempi kuin eilen. En yleensä ole näin aikaisin liikenteessä, mutta kotipäivä tuli ja ajattelin kokeilla, josko onnistuisin jouluun liittyen säästämään vähän rahaa. Nauran jo tälle ajatukselle.. joulu ja lapset, kuulostaakin ihan rahan säästämiseltä.

Ei meillä älytöntä määrää lahjoja jaeta, mutta tiettyä painetta on ostaa muutama paketti, vaikka sukulaisiltakin niitä lahjoja lapsille tulee. Ja muutama aikuislahjakin tulee varmasti vaihdettua. Vähän epäillen tulee Black Friday -tarjouksia katseltua, kun puheenaiheeksi on noussut nyt niin kuin muistaakseni myös viime vuonna se, että osa yrityksistä nostaa tuotteiden hintoja ennen alepäivää. Jotta aleprosentista muodostuisi mahdollisimman iso ja houkutteleva.

Kyllä huijarit pitäisi saada kuriin ja todelliset aleprosentit esiin. Ilmeisesti välillä alennettu tuote on kuitenkin ihan perushinnalla myynnissä, vaikka vieressä tai päällä olisi miten iso punainen ale-lappu. En tiedä mitkä tahot tätä harrastavat, niin todellakin pälyilen tarjouksia suurennuslasilla. Usein jää ostamatta.

Viikonloppu resortissa?

Tänään 25.11. on muuten minun ja mieheni hääpäivä. Huomenna on mieheni syntymäpäivä. Yhtä juhlaa voisi tästä ajatella, mutta aika tavallisesti ollaan näitä päiviä yleensä vietetty. Paitsi nyt tarjoutui tilaisuus suorastaan repäistä. Lapsukaiset menevät isovanhempien paapottavaksi viikonlopuksi, kun taas minä ja mieheni vietämme tulevan viikonlopun lähiresortin hemmoteltavana. Hmm, ei kuulosta huonolta ei. Kunhan vain toteutuisi. Niin monet kivat jutut ja juhlat on tullut jätettyä väliin milloin koronan, muun sairastumisen tai huonon tuurin takia, että uskon kun näen. Uskon vasta, kun avaan sen villan oven ja poksautan kuplivan pullon auki, että tämä juttu oikeasti toteutui.

Saas nähdä miten käy. Ajattelin tästä viikonlopusta pienen postauksen kirjoittaa ensi viikolla. Sen verran harvinaista herkkua käydä staycationilla, olla kahden miehen kanssa ja tehdä jotain muuta kuin ihmetellä näitä kotinurkkia. Pieni juhlan tuntukaan ei ole pahasta. Tuntuu, että päivät menevät kiihtyvää tahtia ohi ja usein arkisia asioita suoritellen. Tähän väliin pieni irtiotto on enemmän kuin tervetullut. Aikoinaan oli mukava järjestää häät marraskuussa – vieraille kelpasi juhlat tähän harmaaseen vuodenaikaan. Katkaisemaan arkea.

Itse asiassa yhden asian joudun varmasti tänään ostamaan, ennen kuin illaksi resortiin suuntaamme. Saatoin eilen luvata miehelleni, että ostan uudet vapaa-ajan housut tai sen tapaiset. Kas kun varasimme joogatunnin viikonlopuksi. Minun housuparat, jotka varmaan olisivat tähän hommaan sopineet, ovat enempi vähempi riekaleina. Ei, en tiedä miten siinä aina onnistun, mutta kotihousuihin tulee vuodessa polveen reikä. Colleget kun ovat puhki, niin siirryn seuraaviin uhreihin kaapissa, eli ns. urheiluhousuihin. Ei nekään muuten mitä tahansa kestä. Juuri nyt, kun en pahemmin kuntosalilla jaksa käydä, niin ehjiä, venyviä housuja ei kaapista löydy pitkiä kalsareita lukuunottamatta.

Rahan menoa ei taida voida estää, jos jotain haluaa tehdä. Tai nähdä. Toki voisin säästää ja todeta olevani muodikas, kuten meillä vierailleetkin ovat sen todistaneet. Jos siis hyökkäävät ilmoittamatta ja kuljen ah niin muodikkaissa reikähousuissani täällä pahaa aavistamatta. Toisaalta, vastikään ostin lapselleni farkut, joissa molemmissa polvissa oli valmiiksi reiät. Että osa kulkee ihan mielellään näissä muotipöksyissä. Niin, ostaisiko vaiko jättäisi ostamatta. Sitä pohdin aika monen asian kohdalla nykyään..

4 thoughts on “Ostaako vai eikö ostaa? + vähän viikonlopun luksus-suunnitelmista…

  1. Onnea, onnea!! Toivottavasti viikonloppusuunnitelmat toteutuvat. 🙂
    Mä en ostanut mitään Black Fridayna. Päätin sen ja pysyin päätöksessäni. Vuhuu.

    1. Ilolla totean, että suunnitelmat toteutuivat. Vaikka meinasi pieni tapaturma perjantaina tulla väliin, mutta siitäkin selvittiin.

      Juu, mitäpä sitä ostaa, jos ei tarvitse!

    1. Kiitos paljon! ❤️ Ja mukavasti sanottu, pieni juhlistaminen muualla voi olla ihan paikallaan aina välillä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.