Pikkumusta hihoilla, kiitos

Kukapa ei olisi joskus pikkumustaa päällensä vetäissyt. Myönnetään, olen pitänyt hieman taukoa mustista vaatteista tässä jo useamman vuoden, mutta näin se mieli muuttuu ja pikkumustassa on sitä jotain taas. Pitkähihaiset mekot viehättävät kovasti tällä hetkellä, ainakin minua, ja sellaiset valikoituivat tähän artikkeliinkin mukaan. Näistä mekoista löytyvät kivat yksityiskohdat tavallisempaan pikkumustaan verrattuna, nimittäin hihoissa ei ole kimalluksessa säästelty. Tällaisiin mekkoihin pukeutuminen ei hirvitä minuakaan, joka on aika lailla vältellyt kokomustiin pukeutumista.

Bling bling hihat

Tämän tyyppisessä mekossa parasta on ehdottomasti minimaalisuus, johon on lisätty kunnon efekti. Hihat ovat nimittäin kauttaaltaan paljettien peitossa. Tästä huolimatta mekkoa voi kutsua minimalistiseksi. Siinä ei ole muita kikkoja, erikoisia kaula-aukkoja tai rypytyksiä käytetty. Joskus mekot ovat ylhäältä alas koukeroa ja rypytystä ja vaikka mitä halkiota. 

Viihdyn itse tällaisessa mekossa hyvin. Sen ei tarvitse vetää puoleensa liikaa katseita, mutta tylsäksikään sitä ei voi kutsua. Korujen käytössä olen hieman minimalisti myös. Tällaiselle mekolle kaulakoru olisi voinut tuoda yläosaan lisää eloa, mutta silti omalle tyylilleni uskollisena en laittanut mitään. Mekon ja kantajan ympärillä kimaltelee kuitenkin jo kiitettävästi.

Pikkumustassa voi hyvin olla muutakin spesiaalia kuin hihat. Pienikin yksityiskohta tekee mekosta mielenkiintoisen. Toki täysin kokomustan mekon valinnut on tietoisesti pukenut ylleen klassikon, joka on samalla myös dramaattinen valinta. Kaikesta klassisuudesta huolimatta, viimeistelisin kokomustan mekon vaikka komealla korulla, ei mustalla.

Mustalla neulemekolla juhliin

Aikaisemmin tässä syksyllä jo kehuin neulemekkoja ja tässäpä nyt pikkumusta neulemekko. Neulemekko sopii juhlavaatteeksi oikein mainiosti ja lisämakua mekkoon on tuotu hihojen kuvioinnilla ja kirkkailla koristekivillä. Tämän mekon koristukset ovat maltilliset, mutta asua katsellessa kiinnittävät kuitenkin huomion. Jos mekko olisi kokonaan musta, saattaisi olo olla huomaamattomampi. Sehän saattaa osalle meistä sopiakin, mutta kyllä itsestä tuntuu juhlallisemmalta, kun päällä ei ole ihan perusmekko.

Juhlamekkoja ja erilaisia materiaaleja on mistä valita, mutta jos viileänä talvi-iltana ohut, liukaspintainen mekko ei tunnu tarpeeksi lämpimältä, niin neulemekkoa voi aivan hyvin harkita. Ainakin suurimpaan osaan juhlallisista tilaisuuksista. Asustaa vain tilanteen mukaan ja takuuvarmasti neulemekko on mukava päällä eikä purista kesken illan.

Vaikka paljettimekot ja kunnon bling bling tuntuisivat täysin vierailta, voi juhlatyyliä silti kokeilla maustaa pikkuisella kimaltelulla. Ei tarvitse olla päästä varpaisiin paljeteissa, vähempikin riittää. Esimerkiksi tällaiset kimaltelevat yksityiskohdat voisivat olla helppo asuratkaisu muuten paljettiallergiselle. Luulen, että moni haluaisi kokeilla uusia tyylejä, mutta ei uskalla, kehtaa tai jaksa nähdä vaivaa. Siitä huolimatta, juhliin menon pitäisi olla hauska juttu, jolloin arkisesta pukeutumisesta voi luopua ihan sovinnolla.

Pikkumustan löytäminen ei onneksi kovin haastava homma ole. Tähän aikaan vuodesta sellainen löytyy mallistosta kuin mallistosta. Juuri nämä pikkumustat päälläni ovat Peuran mallistoa, http://www.peuramoda.fi

Kuvien taustalla näkyy vilaukselta tunnelmallinen Kellarin ravintola, Kulttuurikellarin yhteydessä. Viihtyisä paikka istahtaa salaatille tai viinilasilliselle kaupungin keskustassa. Parhaat konsertit ja tapahtumat löytyvät alakerrasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *