Valkoista kotia voi rakastaa

Nettihesarissa oli männäviikolla sisustussuunnittelija Marko Paanasen haastattelu. Juttu on maksumuurin takana, joten en linkkaa sitä nyt tähän. Alansa ammattilaisena hän suunnittelee kauniita koteja, joita tässä on kuolattu jo aika monessa ohjelmassa vuosien varrella. Pakko silti artikkelin luettuani tuoda ilmi oma mielipiteeni. Parjattu valkoinen sisustamisessa on ihan ok. Se itse asiassa voi monelle olla elämän ja kuoleman juttu. Jos kodin pitää olla valkoinen, syitä sisustajilla tähän on varmasti niin monta kuin on sisustajia. Pitääkö suomalainen edes siitä, kysyttiin artikkelissa. Totta kai, jos se on omaan kotiin valittu. Omaa kotiaan sisustavien aliarvioiminen on vähän kyseenalaista. 

Oma kotini ei ole kokonaan valkoinen. Rakastan raikkaita sävyjä, valkoista, vaaleata ja kukkia. En tiedä sijoittuisiko tämä sinne Paanasen kauhugalleria-osastolle. Oman kodin tunnelma on kuitenkin se tärkein asia, ei muiden mielipiteet. Minä ainakin viihdyn kotonani varmaan liiankin hyvin. En halua katsella päivästä toiseen kalusteita tai tavaroita, joista en pidä. Ollaan ylpeitä kodeistamme.

Kodin kalusteet ovat useimmiten valittu ihan varta vasten. Meillä on paljon vaaleita sävyjä ja syy saattaa juontaa juurensa lapsuudestani. Kun olin lapsi 80- ja 90-luvulla, kodissamme ei ollut kovin paljoa valkoista. Sävyjä ja värejä oli vaikka muille jakaa. Seiniä myöden. Nyt on monessa suomalaisessa kodissa valkoinen kausi ja joku päivä sekin jäänee taakse. Ties vaikka ne myrkynvihreät seinät ja sinapinkeltaiset keittiökaapit tekevät iloisen comebackin seuraavan sukupolven kohdalla.

Jos minun kotini olisi runsas, tulisin hulluksi. En halua kotiini raskaita, tummia kalusteita, jotka kuulemma luovat tunnelmaa eivätkä latista fiilistä. Ja ymmärrän hyvin, että joku toinen tulisi hulluksi minun kotonani. Luonteenpiirteissämme on eroja ja se heijastuu ympäristöömme. Jätämme jälkemme. Minun jälkeni on vaaleanharmaa (piste ja kohautan olkapäitäni).

Muunlaiset tyylit

Vierailu erilaisessa kodissa on ihan parasta. Sisustus monesti kuvastaakin asujaansa. Olen täysin samaa mieltä, kun Paananen kiteyttää asian näin hienosti ”Enemmän avomielisyyttä erilaisia sisustuksia kohtaan. Se ei ole itseltä pois, vaikka kaverilla olisi toisin.”

Nautin myös vierailuista Pariisissa, Pietarissa ja muissa kulttuuria ja vuosisatojen perintöä huokuvissa kohteissa. Minusta on ihanaa käydä muualla ja kuvitella itseni vaikkapa 1800-luvun elämään. En silti tuo sen ajan tyyliä kotiini, koska en halua. Tai ehkä sitten kun asustelen oikein vanhassa, tyylikkäässä kartanossa, johon ne sopivat, asia on eri. 

Hesarin artikkelissa heräteltiin miettimään omaa suhtautumista ja suhdetta sisustamiseen. Voisiko se olla muuta kuin sen hetken trendien perässä juoksemista? Voisiko siihen suhtautua intohimoisemmin? Ei kai se haittaa hetken pohtia miksi kotini näyttää siltä kuin se näyttää. Onko pakko pitää lahjaksi saamia tai peräti perittyjä asioita esillä, vaikka ei haluaisi. Moni asia taitaa vaikuttaa siihen miltä koti näyttää. Minusta pitää olla sen verran itsekäs, että oma koti näyttää ja tuntuu juuri omalta. Vaikka se poikkeaisi muiden mieltymyksistä. Vaikka se olisi lattiasta kattoon valkoinen tai violetti.

Pohdin myös Pentikin olemusta, jota artikkelissa sivuttiin. Pentikhän sopii suomalaiseen sielunmaisemaan kuin nenä päähän. Hillittyä ja silti kaunista. Sellaisiahan me suurin osa ollaan, eikös? Tunnetumpi Marimekko herättää kenties enemmän tunteita ja on maailmanlaajuisesti tunnettu. Sisustaminen kotimaisilla kalusteilla ja sisustustuotteilla on oikein. Eurot jäävät Suomeen, merkit saavat kannatusta ja tuotekehittely jatkuu. Ties mitä klassikkoja sieltä tulee. Toivoisin lisää suomalaisia designmerkkejä, jotka breikkaisivat myös maailmalla.

Haastattelu oli erittäin hyvä yritys herätellä meitä vähän jähmeitä suomalaisia kotiemme sisustajia, mutta harvasta meistä italialaista tai ranskalaista sisustajaa saa. Maku ja tyylit toki muuttuvat ajan kanssa. Joskus nopeaankin. Riippuu vähän meistä sisustajistakin.

Haastattelu, johon artikkelissa viitataan: Helsingin Sanomat, Laine Oona, 28.1.2022. ”Markolla on asiaa”. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.