Sitä voi pöllöillä monella lailla, sanon vaan. Ei välttämättä mitään vakavaa, mutta niin, että saa päiväjärjestyksen hetkeksi sekaisin, omassa mielessä tai ihan konkreettisesti.
Enempi vähempi väsynyt viime viikkoni sai pohtimaan, että minulle sopisi sellainen zen-tyyppinen rauhallinen elo ja varma toiminta. Ei unohteluja, ei sammakkoja suusta, ei häsläystä. Liekö se mahdollista, mutta nyt kelpaisi enemmän kuin hyvin.
Aloitetaan ihan tavallisella tavaran paikannus leikillä. Sunnuntai-iltana klo 22 tuli puheeksi missä meidän kaikki kylmä-kallet ovat. Ne, joita laitetaan kylmälaukkuun ruokien sekaan. Mieheni tarvitsi niitä ma-aamuksi. Kerroin, että en löytänyt pakkasestamme yhtään, olin kauppareissullekin kylmäkassiin paremman puutteessa heittänyt pari kylmägeelipussia.. Mies lähti autotallin pakkasesta katsomaan, josko olisivat jääneet sinne. Eivät olleet. Keittiön kaapit ja laatikostot saivat mukavan inventaarin. Kerroin, että en muistanut nähneeni niitä kyllä missään näistä meidän kaapeista. Onpa mystistä. Lopulta mies vetäisee viimeisen laatikon auki, jossa on lähinnä minun kahvit ja suodatinpussit. Olen ainut, joka meillä juo kahvia. Suodatinpussini makasivat yhden kallen päällä, pari muuta pötkötteli samassa laatikossa olevassa lasimaljassa. “Ai et ole huomannut, vaikka monta kertaa päivässä käyt tällä laatikolla?” mies nauroi. Totta, en ollut rekisteröinyt niitä millään lailla. Mutta menihän siinä ilta rattoisasti.
Yöllisiä seikkailuja. Koko viime viikon nuorimmaiseni on nukkunut kivasti yönsä. Tämä on ollut harvinaista herkkua tähän asti, että illalla simahtaa ja vasta aamulla herää. Se, että löydän itseni öisin seisomasta sänkyni vierestä keskellä yötä, valmiina hyssyttelemään, kun muka kuulin hänen äänen tai jotain sen tapaista naapurihuoneesta saa väsähtämään. Omasta päästä ne äänet taisivat tulla. Ei voi kuin todeta, että palaa vain sänkyysi, koko talo on hipihiljainen. Jos on ärsyttävää unissaan tehdä töitä ja sitten aamullä lähteä niitä sinne töihin oikeasti tekemään, niin on todella ärsyttävää myös turhan takia hyppiä ylös sängystä yöaikaan.
Olen käynyt myös shoppailemassa, piipahdin Sokoksella pitkästä aikaa. Olin aiemmin huomannut, että S-sovelluksessa sai 20% alen valitsemastaan tuotteesta ja periaatteessa tämä tieto takaraivossa kuljin kauppaan. Päädyin ostamaan uudet farkut. Kassalla en mitään alennuksia enää muistanut ja maksoin iloisesti täyden hinnan. Tämä ei muuten ole ensimmäinen kerta. En ymmärrä miten hatara pää voi joskus olla. Myöhemmin asian tajutessani otti päähän oma “tuhlailu”.
Ruokakaupassakin kävin. Ostin kerralla monen päivän ruoat. Puolivälissä kassan piippauksia avaan laukkuni ja otan lompakkoni. Se onkin auki ja kolikot vaan tippuvat tiskille. Lompakossa ei ole maksukortteja. Hetken tuijotan suu auki ja mietin mitä ihmettä. Minut on ryöstetty! Mietin sekunnin missä ihmeen vaiheessa joku on ehtinyt! Raksun raksun, aivot löytyvät ja tajuan viikonlopun jäljiltä korttien jääneen korttikoteloon kotiin. Omaa huolimattomuuttani vain. Tuotteet ovat melkein piipattu, kun kerron korttieni jääneen kotiin ja kysyn millähän ihmeellä maksan. Keksin mobile payn ja kas, sehän käy. Kirppariostoksia sillä lähinnä tehnyt, mutta luojan lykky käy maksutavasta, hurraa! Kieltämättä helpottunut olo oli lopulta. Kauheeta, jos kaikki neljä kassillista olisi pitänyt piipata takaisin.
Tämä on sitten jo noloa. Noin viikko takaperin lapseni sanoi minulle, että katso äiti, söpö koira kakalla meidän pihalla. Katsoin tilannetta kauempaa ja totta, joku mäyris kovasti kyykki keskellä takapihan sisääntuloporttia. Ja hetken päästä vips, koira lähti hihnan perään, en nähnyt oliko ulkoiluttaja mies vai nainen. Mutta jostain sitten kuului lakonisesti “Kiitos koirankakoista. Kiva juttu..”. Se olinkin minä. Rouva loukkaantuneena korkean tuija-aidan takaa vastaa, että ei koira mitään saanut aikaan. Niin, enhän minä sitä nähnyt, performanssin vain. Eikä varmasti olisi pitänyt mitään sanoakaan. Ainut vain, kun aina välillä niitä koirankakkoja saa omalta pihalta siivoilla, mikä ottaa päähän. Jos koirasi muuten kakkaa pihaamme, niin saa astua yksityisalueellemme ja napata ne mukaansa, kiitos. Takapihamme ohi menee suosittu ulkoilulenkki ja aika moni laiskistunut kakkojen siivouksessa, tämä on siis vain oma kokemukseni, joten taisin mäyriksen kakkaamisaikeita katsellessa ajatella, että ei kai taas. Pikku lapsen kanssa on aina hauskaa, kun kakkaa löytyy pihasta. Voin 95% tarkkuudella kertoa mistä se seuraavaksi löytyy leikkien tiimellyksessä. Toisaalta tämä oma juttu nyt todensi sen, että ehkä ne mölyt pitäisi pitää omassa mahassa. Ilon kautta paras eikö!
Nyt kun kakka-aiheeseen päästiin, niin ei siihen sotkuun aina koiria tarvita. Viikonloppuna vähän hermostuin meidän junioriin. Oli sitten potalla ollessaan työntänyt kuusi lelua tarpeidensa perään. Jestas kun ongin niitä pois, roskikseen menivät ja joku savu nousi korvista.. Että jos en niitä lenkkareita tykkää pestä kakoista, niin en oikeastaan tykkää täydestä potastakaan mitään nostella.
Vielä viimeinen juttu. Minulla on yksi yhteistyö odottamassa julkaisua instagramin puolella. Tai jos nyt hyväksyvät tekeleeni, niin julkaisen sitten. Olin vaivalla väkertänyt videon teksteineen sekä muutamia stooreja odottamaan. Silloin kun inspiraatio iskee, niin onhan se videon eli reelsin teko ihan mukavaa puuhaa, vaikka vaatii pientä sorminäppäryyttä kännykän näytöllä. Asetella tekstejä, leikata pikkupätkistä pidempi video jne. Myöhemmin instagramini alkoi temppuilla. Herjasi sitä sun tätä, ei antanut valita musiikkia. Kun en saanut omaa, ei-kaupallista postausta tehtyä, päätin poistaa instagramin asennuksen ja ladata sen uudelleen. Tämä välillä auttaa muissa sovelluksissa. Mutta, kun poistaa instagramin, menettää kaikki luonnokset. Mm. sen videon, johon olin ihan kiitettävästi käyttänyt aikaa. Enpä tätä muistanut. Että niin. Alusta vain, uudelleen videota kokoamaan. Ei ollut muuten enää inspiraatiota. Hippusen ärsytti.
Koko viikko, joka päivä jotain verenpainetta nostavaa, yleensä oma syy. Ei ehkä niin vakavaa, mutta nyt voisi alkaa sellainen arkisten hetkien sujuva kausi, kiitos. Kun tuntee olevansa tilanteen herra. Ei sammakkoja suusta ja aivot mukaan. Laitetaanpas tilaukseen.
10 thoughts on “Viikon kootut kommellukset”
Voi ei, kaikenlaista ja monenmoista! Sellaista se elämä joskus on. Naurahdin joka kohdassa eniten siksi, että joka ikinen kohta sopisi myös minun elämääni liki täydellisesti: husellan, unohtelen, olen epäjärjestelmällinen ja niin edelleen. Ja pisteenä iin päällä haluan nukkua yöni enkä kestäisi, että joku herättää minua. Onneksi ne ajat ovat takana päin. Kohta alkaa tyttären teini-ikä, mitähän sitten on edessä? 😉
Nukkuminen on ihanaa ja ainut asia mistä vauva-aikaan haaveilin. Nyt jo paremmalla tolalla nämä asiat. Ja kiitos myötäelämisestä, kirjoitinkin, että pieniä asioita, mutta voi luoja kun voi joskus olla itseensä ärsyyntynyt juuri niiden pienten pönttöjen juttujen takia.
Jospa olisi sellainen rauhallinen teini-ikä tiedossa, nykynuoret ovat fiksuja. Vaikka varmaan saa halutessaan vähän vahtia, että varmasti nukkuu eikä chattaile kavereiden kanssa yöt myöhät.
Tuo “lähden ostamaan aletuotteen” -tarina oli niin tuttu omista seikkailuista 😀 monesti unohtuu käyttää etukorttia tai sovellusta kassalla ja jää joko alennus tai pisteet saamatta.
Älä viitti, muitakin! Musta välillä tuntuu, että olen ainut ihminen, joka ei osaa säästää kun siihen on tilaisuus. Aina väärä kortti lompakossa tai sitten ale-kuponki (niitäkin joskus ollut) käsilaukun pohjalla. Ja siellä on pysynyt. Argh.
Tässä kohdassa kuuluu sanoa, että no, se on vain elämää. Mutta eihän tapahtumahetkellä naurata yhtään. Toisaalta, ainoa keino välttää kaikkia kommelluksia on olla tekemättä yhtään mitään 😁
Kyllä, mielessä käynyt välillä kun hävettää, että taidan jäädä kotiin ja pysyvästi. Onneksi se on vain elämää, toilailutkin.
Nyt on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Harmittavaa ja ehkä myöhemmin myös koomista. Kirjoitus on hyvin rohkaiseva ainakin itselleni. Sattuu sitä muillekin.
Eletään kokemuksia rikkaampina vaikka ne olisivat koomisia tai sähläyksiä.
Näin se on, aina ei pysty parhaimpaansa😅 Jos näistä taas jotain oppisi, itsehillintää ja keskittymistä vaikkapa.
No mutta sattuuhan noita ! 😀 Et ole yksin. Kaikki nämä voisi löytyä myös mun blogista 😀
Voi että, kiitos. Näinhän se on, kaikkea sattuu ja tapahtuu. Tykkäisin kyllä saada vähän sitä tarkkaavaisuutta takaisin, joka löytyi n. 20 vuotta sitten itsestä!