Bloggaillen epämukavuusalueelle

Aloitin bloggaamaan melkein hetken hurmassa. Ajatus blogin perustamisesta oli puoli vuotta aiemmin käynyt mielessä, mutta silloin hylkäsin sen aika nopeasti. Enhän minä. Mitä minä nyt voisin tuottaa blogiin? Olen muuten todella hyvä ajattelemaan näin. Yleisesti elämässä siis, en vain blogiin liittyvässä asiassa. Meillä kaikilla on hyvät ja huonot puolemme. Luulen, että joillekin puolille olemme itse sokeita ja jotkin tiedostamme liiankin hyvin. 

Ne luonteenpiirteet, joiden kanssa joudumme elämään, voivat olla myös rasite. Ehkä muillekin, mutta myös itselle. En ole järin huomionhakuinen ja pidän tavallisesta elämästä. Miksi aloitin bloggaamaan? Siksi, että taisin kyllästyä itseeni. Siihen tyyppiin, joka ei vaadi paljoa itseltään ja tyytyy kuljeskelemaan samoja polkuja vuodesta toiseen. Ei tämä bloggaaminen välttämättä auta muuttumaan, mutta on yksi askel pois niiltä samoilta poluilta. Tätä tehdessä olen ainakin astunut epämukavuusalueelleni ja koettelemaan omia rajoja. Epämukavuusaluetta on mm. omalla nimellä toimiminen ja omien mielipiteiden julkilausuminen.

Mukavuusaluetta on puolestaan kirjoittaminen. Se on todella kivaa, ei tarvitse koskaan hampaat irvessä aloittaa tyhjää paperia täyttämään. Viime vuosina tosin olen kirjoittanut aika vähän. Tällainen artikkelin tekeminen vaatii harjoitusta ja sitähän tässä tavallaan teenkin. Voi olla, että joku kaunis päivä päätän blogilleni päälinjan, jota seurailen. Nyt on mukava kirjoittaa laajemmin omaa sydäntä lähellä olevista asioista, kuten muodista ja sisustamisesta. 

Mitähän muut ajattelevat blogin sisällöstä

Blogini aihe olisi voinut yhtä hyvin olla matkailuun tai lapsiin liittyvä. Matkailun alalla olen elämäntyöni tehnyt, mutta nyt blogin kanssa tuntui, että vaihtelu voisi virkistää. Perheblogeja löytyy monentyyppisiä, olisin varmasti mahtunut joukkoon, mutta en osaa oikein lapsia ottaa tähän mukaan. Olen intensiivisesti heidän kanssa päivät pitkät, nyt vielä hoitovapaalla ja tuntui vain siltä, että tarvitsen oman jutun, jossa lapseni eivät ole pääosassa. 

En ole muodin tai sisustamisen ekspertti. En ole kouluttanut itseäni kummallekaan alalle. Silti kirjoitan niistä. Vanha minä olisi pysynyt kaukana tällaisesta. Arvostan asiantuntijoita ja ihmisiä, jotka osaavat oman alansa. En halua hyppiä kenenkään varpaille. 

Ennen blogin aloittamista sain itseni kiinni ajatuksesta mitähän muut ajattelevat? Ja ensimmäisiä kertoja ikinä huomasin, ettei se liikuttanut minua suuntaan eikä toiseen. Olinko viimein saavuttanut sen iän tai hetken, etten välitä mitä muut ovat mieltä? Sinä päivänä kävin vielä tämän ajatuksen läpi itseni kanssa ja päädyin julistamaan mielessäni, ”en enää välitä mitä muut ajattelevat”. Ihanan vapauttavaa ja edelleen tuntuu siltä. Tämä on kohdallani varmaan iän kanssa synkassa. Ehkäpä nyt olen elänyt ja kokenut tarpeeksi huomatakseni, etten välitä pidetäänkö minua hölmönä, liian tavallisena tai ylimielisenä, tehdessäni itselle uusia asioita kuten blogin perustaminen. 

Ja tiedättekö mitä, varmaan kovin moni ei minun tekemisiäni ole arvostellutkaan, omassa mielessähän nämä asiat suurimmaksi osaksi ovat. Silti tämän asian käsitteleminen vapautti aika paljon luovuutta ja mielikuvitusta, jotka olivat näiden rasittavien aatosten alla. En pelkää muiden mielipiteitä. Menen kohti uusia seikkailuja. Ja blogini tyylin murusista, sieltä täältä muodin ja sisustuksen maailmasta, jatkuu tälla lailla ainakin juuri nyt.

Vastaa