Ekotekojen ei tarvitse olla vaikeita. Näihin pystytään kaikki.

Kaikki voidaan tässä vaiheessa jo tunnustaa, että ekologinen elämä on joskus helpommin sanottu kuin tehty. Huomaan, että kiireessä ja silloin kun pää on kuin haminan kaupunki, on helpompi porhaltaa ruokakaupan läpi ja ottaa hyllyiltä se mitä tarvitsee ilman vertailua naapuripurkkiin. Huristaa autolla pienet asiatkin ja ostaa vanhat tutut kosmetiikkapurnukat. Tulee mietittyä pystyisinköhän parempaan?

Keskusteltiin muutamien muiden bloggaajien kanssa aiheesta ja jokaisella on sanottavansa ekologisiin asioihin liittyen. Artikkeleita varmaan helmikuun aikana tippuilee ja lisäilen niitä tähän, jos ekologiaan liittyvät pohdinnat kiinnostavat.
▪️Via per Aspera ad Astra: Ekologisuus.
▪️Tähän on tultu : Ekotekoja vuodelle 2023
▪️Sinun hyvä Elämä: 5 faktaa ekologia-ahdistuksen vähentämiseen

Luomu

Ostokäyttäytyminen on jotain, johon ekologian näkökulmasta kannattaa kiinnittää huomiota. Ekologinen vaihtoehto löytyy aika monelle tuotteelle nykyisin, ainakin suomalaisista kaupoista. Ekologista on ostaa kotimaista, läheltä, luomua ja kahvi sertifioituna. Kieltämättä puolalaiset kolme kertaa halvemmat omenat ovat houkuttelevia suomalaisten pienten omppujen rinnalla. Jos ajatellaan rahanmenon kannalta. Myönnän, aina ei raaskisi ostaa luomua. Mutta useimmiten ongelman ratkaisen sillä, että ostan näitä itselle (ja luonnolle) parempia kalliimpia kasviksia ja jätän ostamatta turhempia asioita. Kyllä sitä rahaa saa menemään karkkiin, sipsiin, virvoitusjuomiin ja heräteostoksiinkin. Jokaisella taitaa olla ne omat akilleen kantapäät.

Kemikaaleja on vaikea vältellä nykyelämässä. Mutta kun sen pystyy tietoisesti tekemään joskus, kuten valitsemalla luomutuotteen, niin onhan se vaan hyvä fiilis. Luomutuotteiden kohdalla ajatus siitä, että torjunta-aineita ei ole käytetty niiden kasvatuksessa hivelee mieltä. Pörriäiset, eläimet ja luonto kärsivät niistä aineista joka kerta. Ja toki torjunta-aineet kantautuvat aina meille asti. Syömme niitä monen tuotteen mukana ihan vapaaehtoisesti. Että olisiko se luomutuote kuitenkin vaihtoehto seuraavan kerran, kun ostaa puurohiutaleita, hilloa tai banaaneja.

Kosmetiikka

Laaja otsikko, mutta nostan aiheeksi muovin, jota käytetään kosmetiikan seassa. Mikromuovia ja jopa liukoisessa muodossa olevaa muovia on voiteissa ja meikeissä, joita käytämme. Vähän huonoltahan se kuulostaa. Muovin voi bongata joistain hammastahnoista pieninä rakeina, kuorinta-aineista ja glitterituotteista. Yleensä sitä ei silmin huomaa tai osaa tuote-aineiden seasta tunnistaa. Muovikemikaalit merkitään sadoilla eri nimillä kosmetiikan sisällysluetteloihin, ei niitä kukaan pysty opiskelemaan.

Esim. huulipunissa on useimmissa jonkinlaista muovia. Huulipunahan aika pitkälti syödään huulilta päivän mittaan ja niinpä se päätyy elimistöömme. Ja samaan tapaan ne muutkin aineet imeytyvät iholta meihin kiertämään. Vaikka tiedän tämän, niin olen silti ollut hieman laiska tiiraamaan sisällysluetteloita. Sisällysluetteloa ei tarvitse niin tarkkaan opiskella, kun etsii itselleen sopivan sertifioidun luonnonkosmetiikkamerkin. Toki muutamaa saattaa joutua kokeilemaan löytääkseen hyvän, niin kuin tavallisiakin merkkejä, mutta onhan se turvallisempi ja luontoystävällisempi tapa meikata ja käyttää kosmetiikkaa.

Lyhyesti: luonnonkosmetiikan myötä oma kemikaalikuorma vähenee ja on hyvä tietää, että tuotteen väri ja tuoksu tulevat raaka-aineesta itsestään. Ei hormonihäiriköitä. Ei voimakkaasti allergisoivia säilöntäaineita. Luonnonkosmetiikassa hyödynnetään myös luomulaatuisesti viljeltyjä raaka-aineita.

Me ihmiset haluaisimme asioiden tapahtuvan helposti ja nopeasti. Tai sitten olemme muuten vain täydellisyyteen taipuvaisia toimissamme. Itse koen ekologisemman elämäntavan olevan täydellisyyteen pyrkivän painajainen. Nykyelämässä siinä ei voi täydellisesti suoriutua. Minusta on sopeuduttava ajatukseen, että pikkuhiljaa sitä kohden voi edetä. Yksikin ekologinen teko on parempi kuin nolla.

Muoti

Tämä taitaa olla lempiaiheeni silti. Muoti. Ja voi luoja miten epäekologista se onkin. Vaateteollisuus tuottaa yhtä paljon päästöjä kuin lentoliikenne ja rahtilaivat yhteensä. Vaateteollisuuteen yhdistetään mm. ympäristömyrkyt, veden tuhlaaminen ja työntekijöiden huono kohtelu. Hiljaiseksihan tämä kaikki vetää.

Näillä leveyspiireillä ei auta alasti kuljeskella, joten tämäkin dilemma selätettävä jotenkin. On siihen onneksi keinoja, joita jokainen kuluttaja voi tehdä.

Vaadi parempaa. Kuluttajan äänellä on valtaa. Pitää puhua, kysyä ja vaatia parempaa. Mitä tehdä vaatteella, jota voi käyttää alle 10 kertaa? Tällainen vaate saattaapi tulla juuri niistä paikoista missä mennään sieltä missä aita on matalin. Sieltä missä luonto ja työntekijät voivat huonosti. Kun ostaa huonotekoisen, halvan vaatteen, pääsee ostoksille yhä tiuhemmin. Minusta kaupoille palautetta, kun neule nyppääntyy tai paidan saumat vinksottavat ensimmäisten pesujen jälkeen. Jos kukaan ei sano mitään, niin näitä tuotetaan aina vain enemmän markkinoille.

Osta järkevämmin. Oikeaan tarpeeseen, itselle sopivaa ja omannäköistä. Unohdetaan heräteostokset ja tavoitefarkut. Jos vaate istuu ja tuntuu hyvältä päällä, niin sitä tulee käytettyä. Ei jää henkariin. Kotimaisissa vaatteissa on järjestäen hyvä laatu. Ei kulu pesussa, voi käyttää vuosia. Suomalaiset yritykset ottavat vastuullisuuden tosissaan. Osa pystyy vaatteensa teettämään kotimaassa, osa luotettavilla kumppaneilla Euroopassa. Tehdas, jossa pidetään huolta luonnosta ja työntekijöistä on eettistä ja ekologista toimintaa. Ihan sama missä maassa se on. Eipä sillä, olisihan se nyt unelma, että kotimaassa pystyttäisiin vielä enempi valmistamaan vaatteita. Olen huomannut, että kotimaiset yritykset pystyvät myös hyvin kertomaan materiaalinsa alkuperän. Tämä on sitä tärkeää läpinäkyvyyttä, jota koko muotiala tarvitsee.

Käytä ekologisesti. Vastuu se on meillä kuluttajillakin. Miten vaatetta/asustetta kohtelee, huoltaa, pesee ja säilyttää. Oikeaoppinen toiminta takaa pitkän elinkaaren vaatteelle. Mitä enemmän vaatetta käytät, sen ekologisempaa koko homma. Vaatteen hiilijalanjälki pienenee.

Nettikaupoista ei kannata tilata eri kokoja samasta vaatteesta tai puolisokkona, koska palautuksen myötä vaatteen ilmastovaikutus huononee entisestään.

Jos vaate ei enää istu päälle, niin valitse näistä sopivin: myynti, kierrätys tai lahjoitus. Rivahtaneet vaatteet puolestaan päätyvät meillä kotona erinäisiksi siivousräteiksi. Niitä rikkimenneitä ei kannata enää lahjoitella, roskiin päätyvät lopulta, mutta turhaan välikäsien kautta. Ekologisesti toimiminen on toisinaan helppoa ja toisinaan aiheuttaa harmaita hiuksia. Kattavampi kirjoitukseni vastuullisesta muodista löytyy linkin takaa.

Pieni loppusana
Tiedän kyllä, että tuntuu turhalta yrittää muuttaa maailmaa, kun muualla tehdään mitä lystätään. Olemme nähneet kuvia tai omin silmin Aasian unelmarantojen muovikasat. Värikkäänä vaahtoavat joet. Muoviin kuolleita merieläimiä. Osa tästä johtuu siitä, että näissä maissa ei tieto mene perille. Ihmiset eivät tiedä miten toimia, ei ole resursseja tai voimavaroja. Toimiva roskienkeräyskin auttaisi asiaa. Kaatopaikka voi edelleen olla esim. joki. Syitä on lukemattomia nykyiseen maailman tilanteeseen. Mikä on meidän panos? Oma panos voi tuntua hyttysen ininää pienemmältä, jopa samantekevältä. Mutta meilläpä on tieto mitä on tapahtumassa. Ilmastolle. Maaperälle. Eläimille. Mikä on meidän tekosyy olla olematta ekologisia?

8 thoughts on “Ekotekojen ei tarvitse olla vaikeita. Näihin pystytään kaikki.

  1. Mahtavaa, että liityit tähän keskusteluun! Pienistä teoista riippuu tosi paljon, samalla kuin meri koostuu pienistä pisaroista. Yhdessä ollaan vahvoilla.

    Ekoarkea on tosiaan helpompaa elää kuvitelmissa kuin todellisuudessa. Niin vastuu on todellakin meillä kuluttajilla. Meillä on myös velvollisuus muuttaa oman suhtautumisen ekologisuuden ja eettisyyden arvoihin niin, että ne olisi meille arkipäivää.

    1. Kyllä, ekologisista asioista on hyvä keskustella! Vaikka ne alkavat olla monelle arkipäivää, niin vieläkin aika paljon jää tekemättä vaikkapa laiskuuden tai kiireen takia. Ajattelen näin, että jostain se on aloitettava. Ja hyvä jos ja kun yhä useampi tulisi mukaan ekotekoihin. Itselle ja muille siinä vain tekee hyvää.

  2. Kiva ja ehdottoman hyvä postaus ja aihe! Näihin tosiaan pystyvät kaikki, lähinnä (ainakin omalla kodhallani) kyse on viitsimisestä…kun on liian tottunut vanhaan, on vaikea alkaa totuttautua uuteen. Ekologisempaan. Mutta skarppaan. Otin myös osaa haasteeseen, perjantaina jutun julkaisu!

    1. Ekotekojen lisääminen arkeen ei käy silmän räpäyksessä. Nimenomaan joskus se vaatii tapojen muutoksen, vaikka aika paljon huomaamattaan sitä jo tekee hyviä tekoja. Ei saa olla liian ankara itselleen ja toisaalta turha päästää itseään liian helpolla. Näin ajattelen omista toimistani. Kiva, kun kirjoitat aiheesta myös!

  3. Tärkeitä asioita ottaa keskusteluun. Aihe joka on varmasti useimmille tuttu, mutta välillä keinot vähissä kun mennään kuluttamisen tai maailman pelastamisen tuntumaan.
    Itsestä on huomannut kuinka vähitellen arkeen nousee toimintoja joita ei vielä pari vuosikymmentä sitten ollut käytössä.
    Nykyisin kaikenlainen lajittelu on helppoa jo kotoa käsin ja taloyhtiöiden tuella.

    1. Välillä kuluttamisen puolella on hankala tietää mikä on oikeasti ekologista. Hieman epäillen suhtaudun firmojen omiin ekomerkkeihin. Kierrättäminen onneksi on Suomessa kaikkien ulottuvilla. Tänään on taas pahvit ja muovit kiikutettu kauppareissun yhteydessä kierrätykseen. Kerrostaloissa homma vielä helpompaa!

    1. Kiitos sanoistasi ja olen toki samaa mieltä! 🙂 Pienetkin asiat vaikuttavat ja jokaisen panos on tärkeä. Jokainen pystyy varmasti jotain omassa kuluttamisessaan tai käytännöissään parantamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *