Ystäviä ikävä. Vähän yksinäistä. Viime vuonna korona-aikaan vauvan kanssa kotona. Näitä ajatuksia tuli mieleen, kun elämä tuntui niin rajoitetulta. Kohtaamisia oli niin vähän entiseen verrattuna. Jokaisella on varmaan omanlainen kokemuksensa tästä ajasta. Edelleen kaipaan kovasti sitä huoletonta menoa ilman maskia. Menoa konserttiin, syömään tai matkoille ilman sen kummempaa huolta sairastumisesta vakavasti tai karanteeniin joutumisesta. Tavallaan kaipaan jopa väkijoukkoja, vaikka niissä en pahemmin edes viihdy. Aikamoinen ajatusten tulva, vai pitäisikö sanoa sekamelska, tästä kaikesta.
Spontaanius ihmisten kohtaamisessa on niin vähentynyt. Toki jo ennen koronaakin, mutta yllätysvisiitit ovat nyt loppuneet aika lailla kokonaan. Bongasin kaverini lenkkeilemässä talomme ohi tässä eräänä iltana ja houkuttelin hänet iltateelle hetkeksi. Edellispäivän päärynäpiirakkaa kun vielä löytyi. Sen kummemmin kattamatta, muovitabletit ja Iittalan vanhat mukit. Kuulumisten vaihto yllättäen, ilman ajanvarausta ja agendan selausta, ah miten virkistävää.
Silloin ennen vanhaan, kun kaverit kävivät meillä syömässä ja istumassa iltaa, oli kivaa kattaa pöytä ja tarjoilut kauniisti. Nähdä vähän vaivaa. Ei sillä, että ystävät olisivat odottaneet sellaista, vaan ehkäpä enemmän itseni takia. On kivaa, kun joku tulee kylään ja laittaa sitä varten paikkoja kuntoon. Tarjottavaakin on mukava laittaa esille enemmän kuin vähemmän. Perheen kesken voi olla sitten vähän enemmän hurlumhei ja ottaa ruoka suoraan kattilasta tarjoiluastian sijaan.
Laitoin nyt vanhasta tottumuksesta kangasservetit tavallisten sijaan ja uuden kynttilän testausta samalla. Kaikki kynttilät eivät palakaan kauniisti, pahimpia ei saa enää toista kertaa edes syttymään. Ostan kynttilöitä pihiyksissäni aika usein alesta, kun pitäisi panostaa laatuun. No, tämä kynttilä oli täyshintainen ja näitä Pentikillä jo pitkään ihaillut. Nyt vasta sain hankittua kotiin ja luotto laatuun on suuri.
Ja kyllä, kuvissa on myös heiniä. Ne ovat meidän takapihalta. Ensimmäisen kerran kun lapsi niitä juurineen kaikkineen toi sisään saatoin miettiä, että mitä nyt taas. Mutta mitä vielä, olen niitä muutamaankin kertaan käynyt sen jälkeen leikkaamassa pikku vaasiin koristeeksi.
Nyt päärynäpiirakan parissa tuli tehtyä nopea kertaus viime kuukausien kuulumisista ystävän kanssa. Luulisi, että viime kesänä olisi ollut aikaa nähdä ystäviä, kun suurimmalla osalla lomaa. Niin vain jäi useampi näkemättä. Toivottavasti tästä ei tule tapa! Viestit tai videopuhelut whatsappissa tai muissakaan sovelluksissa eivät vain korvaa oikeaa kohtaamista. Toivathan ne helpotusta viimeisen puolentoista vuoden kurimukseen ja mahdollistivat monelle kotoa käsin työskentelyn. Mutta ystävien ollessa kyseessä, äänestän oikean tapaamisen puolesta, jos se vain on mahdollista.
Ehkäpä kyläily herää taas henkiin. Saattaahan se tällaisen pakollisen stopin jälkeen olla entistä suositumpaa. Tapaamisten sijaan ja suoranaisen ihmisten väistelyn seurauksena monilla on ollut vapaa-aikaa ihan eri lailla kuin ennen koronaa. Tavan elämä muuttui kertaheitolla. Tämän myötä monet ovat aloittaneet uusia juttuja elämässään. Tehneet muutoksia ja kyseenalaistaneet valintojaan. Moni on panostanut omaan elinympäristöönsä, eli vuosia odottaneet remontit on saatettu loppuun ja ex-tempore uudistukset aloitettu. Kyläilyn myötä olisi kiva ajan kanssa päästä jutustelemaan näistä asioista, kurkkaamaan muutoksia ja muutenkin istua iltaa yhdessä. Jospa siihen suuntaan, eli huolettomiin yhdessäolon hetkiin päästään vielä joku päivä.