Klassisen kevätmuodin TOP 3

Siisti ja klassinen kevättyyli syntyy helposti kolmesta osasesta. Hyvännäköisestä takista, laadukkaista kengistä ja tyylin viimeistelevästä laukusta. Valitaan värimaailma, jossa värit sopivat toisiinsa. Esimerkiksi erilaiset ruskeat, beige, musta – ei voi mennä väärin. Asu pidetään kuitenkin yksinkertaisena. 

Rakastan keväässä muun muassa sitä, että toppatakin saa jättää kaappiin ja pukea vihdoin kevyempää päälle. Tummanpuhuva talvimuoti saa ihan suosiolla jäädä, kun aurinko alkaa paistaa. Keväällä alan liikkua entistä enemmän ihmisten ilmoilla ja on kiva, että vastaantulijankin saattaa jo tunnistaa kadulla, kun on valoisampaa ja karvareunahuput poissa kasvoilta. 

Valitsee sitten minkä tahansa asukokonaisuuden, huolettoman tyylikkäältä päätyy näyttämään vain, jos valitut vaatteet ovat siistit, ehjät ja istuvat käyttäjälleen. Takista tarrarullalla tai vaateharjalla nukat ja karvat ehdottomasti pois. Jo elämääkin nähnyt takki on ihan edukseen tällaisella toimenpiteellä. Sama pätee tietenkin kaikkiin asun osasiin, siisteys ja ehjyys hivelee silmää. Keväinen aurinko ja valon lisääntyminen paljastavat hyvin nopeasti kaikki epäpuhtaudet. 

Oma suosikkini kevään menoihin on yhdistelmä ryhdikästä villakangastakkia, laadukkaita nahkasaappaita ja asun viimeistelevä ajaton nahkalaukku. Jos on kaatosateinen päivä, niin asia on toki eri. Mutta keskitytään nyt tässä vaiheessa niihin kevään ihanimpiin päiviin, jolloin jopa tekee mieli näyttää tyylikkäältä ulos suunnatessa. 

  1. Klassinen villakangastakki   
  2. Laadukkaat nahkasaappaat     
  3. Ajaton laukku

Klassisen villakangastakin hyvä puoli on ehdottomasti se, että se estää keväisen viileyden. Aamuisin saattaa mittari olla miinuksella, joten tämä takki päällä kulkee helposti aamun pienessä pakkasessa. Iltapäivän lämmössä voi tarvittaessa kulkea takki auki. Villakangastakki kun on hyvännäköinen auki ja kiinni. Takin muut plussat ovat pehmeä materiaali, se näyttää hyvältä keväisen vaaleissa väreissä ja mallista riippuen kaulukset saa yleensä ylös tuulisessa paikassa. 

Pitkävartiset saappaat ovat varma valinta. Ne sopivat tyyliin kuin tyyliin. Nahkaiset laatukengät oikealla hoidolla menevät monen monta kevättä. Näiden saappaiden kohdalla aloitin hoidon jo sinä päivänä kun ne meille muuttivat. Tässä vielä pikaiset nahkakengän hoito-ohjeet ennen kuin poistuu kotoaan keväisille kaduille ne ihanat nahkakengät jalassaan. Itse olen tarkka siinä, että kengät ovat siistit. Yleisilme ja -vaikutelma on positiivinen hyvin hoidetuissa vaatteissa ja olokin on todennäköisesti itsevarmempi, kun astuu kotiovesta ulos. 

Asun viimeistelee tietenkin laukku. Ajaton, minimalistinen muotokieli laukussa ei vie liikaa huomiota muulta asulta, mutta tukee kokonaisuutta. Laukku voi tarpeen mukaan olla pieni tai iso, se ei vaikuta tässä asukokonaisuuteen. Laadukas nahkalaukku on aina takuuvarma, pitkäikäinen valinta. 

Kuvissa olevien vaatteiden taustasta sen verran, että villakangastakkini on jo monta vuotta vanha second hand ostos. Saappaat ovat tämän vuoden puolella ostettu. Edelliset mustat käytin suoraan sanottuna loppuun. Laukku on saatu kotimaiselta vastuullisen muodin merkiltä RAVE:A lta brändilähettiläsyhteistyön merkeissä.

Takki Ted Baker, kengät Bryan Stepwise, laukku RAVE:A, housut Hunkydory

Asussani on yhdistelmä käytettyä, tarpeeseen ostettua uutta ja kotimaista vastuullista muotia. Eri osasista syntyi klassisen vähäeleinen tyyli. Yhdistävä tekijä on tietty laadukkuus. Laatu näkyy näissä käsintehdyissä espanjalaisissa nahkasaappaissa ja Suomessa käsityönä tehdyssä nahkalaukussa. Tietenkin yhtä tärkeä pointti on, että ne tuntuvat hyvältä käytössä. Laadukkaat, selkeät vaatteet ja asusteet on helppo yhdistellä muihin tyyleihin myöhemmin ja ne kestävät käyttöä vuosia. Näin tällä kertaa syntyi kevään klassinen ja selkeä tyyli. 

Ihanaa kevättä kaikille!  

8 thoughts on “Klassisen kevätmuodin TOP 3

  1. Hyvältä näyttää! Ihana kun saa kaivella kevätvaatetta esille! 🙂

    1. Kiitos! No eikö olekin! Mä kyllä innostun kevätvaatteiden esiinotosta joka vuosi. Tuntuu, että saa enempi vaihtelua pukeutumiseen ja onhan ne keveämmät vaatteet vaan ihanammat päällä.

  2. Huokailen. Olet koonnut kivoja ja kauniita, ajattomia kokonaisuuksia. Omat talviset rytkyt alkoivat yhtäkkiä tuntua kauheita…

    Minna

    1. Kiitos sinulle! Ja heti seuraavaksi sanon että höps. Varmasti mitään kauheita ole! Itsellä ainakin tulee kyllästymisen tunne, niin kuin varmaan nyt sinullekin, kun monta kuukautta käyttänyt aika pitkälti samoja talvivehkeitä. Heti kun tarkenee, niin kevyempi kevättakki vaan päälle. Tuntuu ihan eriltä sen jälkeen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *