Unelmakoti

Osaan unelmoida oikein sujuvasti. Yleensä on muutama unelma jossain mielen sopukoissa odottamassa. Niitä on monen sorttisia, aineettomat varmasti tärkeimpiä ja sitten ihan aineellisia, fyysisiä asioita. Yksi monivuotisimmista unelmistani on jo toteutunut. Unelma, jota en ehkä uskonut saavuttavani. Kyseessä on siis omakotitalo. No ei mikä tahansa talo, vaan oma koti, oma unelmakoti.

Tässä talossa olemme asuneet nyt seitsemän vuotta. Ajantaju tuntuu katoavan, kamalan pitkä aika. Muuttohommiin en päässyt, kun esikoisemme syntyi juuri samana viikonloppuna. En toki valittanut, kun pääsin käärö kainalossa suoraan omaan taloomme. Kivipora lauloi vielä monta kertaa sen kesän aikana, mutta päiväunilta se ei ihme ja kumma herättänyt vastasyntynyttä. 

Olen asunut lapsuudessani kerros-, rivi- ja omakotitalossa. Periaatteessa jokainen asuntovaihtoehto olisi voinut sopia loppuelämän kodiksi. Jossain vaiheessa reippaasti 20 paremmalla puolella ja puolison yhtäkkiä ilmaannuttua elämääni, alkoi ajatus ihan omastakin talosta elää. Unelmointi ei ole tosiaan ikinä tuottanut ongelmia. Jossain vaiheessa lapsuutta perheen talouden oltua niukimmillaan, unelmat ja oma mielikuvitus olivat tärkeitä. Sittemmin unelmat ovat suurentuneet, vaikka eihän ne kaikki tule ikinä toteutumaan. Pidän itseäni hieman suuruuden hulluna joissain asioissa. Liekö tuon lapsuuden kanssa jotain tekemistä. 

Unelman onnellinen loppu

Unelmat ovat toden totta ajan kanssa myös muuttuneet. Kaipa se liittyy siihen, että kasvamme ja muutumme ihmisinä. Samoin asiat, joita kaipaamme. Omiin ajatuksiini vaikutti sattumoisin Kuopion asuntomessuilla käynti eräänä kuumana kesäpäivänä. Mieheni kanssa kiersimme päivän messualuetta ja lähtiessämme pohdimme näkemäämme. Vähän silleen varovasti molemmat totesivat, että ne prameimmat kivitalot olivat eniten mieleen. Tuli olo, että olisipa mukava asustella sellaisessa. Kauheaa, saako tällaista sanoa ääneen. Olen tottunut ajatukseen, että vaatimattomuus on hyve. Olin myös toisaalta unelmoinut, että tulisin joku päivä työskentelemään Euroopan suurkaupungeissa vailla vakituista kotia.

Ajatus omakotitalon toteuttamisesta otettiin harkintaan ja asian kanssa piti tulla sinuiksi. Onko valmis siihen kaikkeen? Omakotitalo taistelee siitä vapaa-ajasta, joka töiden teosta jää. Sekä rahasta, joka töiden teosta jää käteen. Talon hoito, pihan ylläpito ja lumityöt vievät välillä mehut ennen ja jälkeen työpäivän. Kevyin perustein meistä kumpikaan ei halunnut tähän projektiin aikanaan lähteä. Jos talo rakennetaan, siinä sitten asutaan ja pitkään. 

Minäkin, huono riskinottaja, päätin uskaltaa lähteä tavoittelemaan oman kodin unelmaa. Tontti, paperityöt, luvat, arkkitehti, suunnittelut, lainat, kilpailutus, tarjoukset, sekasotku, raksa, vaihtoehdot, myöhästymiset, siivous, järjestelyt. Moni uusi asia tuli tutuksi tehdyn päätöksen jälkeen. Hiki tuli välillä. Väsykin. Oli aikamoista nähdä talon toteutuvan silmien edessä.

Viimein koitti päivä, kun muutin unelmieni valkoiseen kivitaloon. Nautin tästä edelleen, ja välillä vaikea uskoa, että näin kävi kuitenkin. Rakastan, kun naapurit eivät ole seinän takana. On mukavasti tilaa, meille suunniteltuja asioita talossa. Omalla takapihalla saa olla rauhassa. Kotona on valoisaa ja tilavaa. Nimenomaan valoisaa. Isot ikkunat pitävät huolen siitä. Olen se henkilö, joka jättää huoneisiin lähtiessään valot päälle. Nyt kun on ikkuna poikineen, valoja ei aina edes tarvitse. Kotoa on hyvä välillä lähteä, kauemmaksikin, mutta se tunne kun palaa kotiin ja huoahtaa eteisessä, se on hyvä tunne. 

Unelmia pitää olla vaikkei aina tiedä mitkä niistä monista toteutuu. Aina ei saa heti kaikkea haluamaansa. Toisinaan se on kovan työn, odottamisen ja suunnittelun aikaansaannos. Ei unelmasta pidä luopua sen takia, että se tuntuu mahdottomalta. Tai sen toteuttamiseen menee aikaa. Vaikka ollaan useimmat varmaan aika kärsimättömiä luonteita. Ei anneta periksi. Mikäs sen mahtavampaa kuin saada oma unelma toteen. 

Vastaa