Nahkahame syksyllä käyttöön

Onko sinulla nahkahame? Milloin viimeksi käytit?

Minulla on ihana vintage nahkahame. Kunnollista, kaunista nahkaa. Tälle syksylle kaivoin kaapista, oli kulunut pidempi aika sen viimeisimmästä käytöstä enkä ymmärrä miksi. Kun puen sen päälleni, ei voi kuin todeta, että hyvältä se näyttää. Ei ole niin pliisu kuin kaverinsa, eikä kuitenkaan hyppää liikaa silmille. 

Nahkahameessa pidän nimenomaan tästä mustasta väristä. Sen kanssa voi yhdistellä ne kaikki muut värit. Kaverin kanssa lounaalle tai työpaikalle nahkahameessa – miksi ei. Itse suosin lähemmäs polvea kuin pehvaa ulottuvaa helmaa. Joskus valitsen paitapuseron tämän hameen kanssa kuten nytkin. Tämä hempeän vaaleansininen paitapusero tekee asusta mielenkiintoisen, nahkahameen kanssa ei ole liian virallisen näköinen. Asun tulee tuntua hyvältä päällä ja näyttää hyvältä peilissäkin. Päivän fiiliksen mukaan tulee mentyä mitä tulee pukeutumiseen. 

Tällä kertaa en survonut helmaa hameen alle, vaan laitoin solmuun. Onnistuu täydellisesti paitapuserolla olematta liian tyttömäinen. Täysin työkelpoinen vaihtoehto eikä lainkaan tylsä. 

Artikkelin lopussa löytyy linkki vielä viiteen muuhun asukokonaisuuteen nahkahameen kanssa!

Nahkahame jää usein kangashameiden sekä mekkojen takia käyttämättä, ainakin itsellä. Mekoissa on se hyvä puoli, että ei tarvitse miettiä yläosaa. Mutta jos sinulla on tai löydät jostain juuri sopivan nahkahameen, ota ihmeessä käyttöön. Nyt kun päivän kuljin taas nahkahameessa elokuun kohtalaisessa lämmössä, niin voin kertoa; kerkiämme vielä koko talven juosta paksut housut jalassa ja monta kertaa. Hameessa on jotain jalat vapauttavaa, jos vain ymmärrätte mitä tarkoitan. 

Neuleen ja nahkahameen hieno liitto

Nahkahameen kanssa on helppo luoda kontrasteja. Nahan kaveriksi sopii täysin toisenlainen materiaali kuten pörröinen villa. Pehmeä kashmir tuo jo luksuksen tunnetta asuun. Ja nahka näyttää tällaisessa asuparissa juuri sopivalta, ei liian villiltä.

Jos nahkahame tuntuu liian huomiota herättävältä, niin pue sen kanssa jotain tavallista. Jotain mitä tulee useammin käytettyä. Esimerkkinä tässä minun harmaa neulepaita. Pidän tästä paidasta kovin, juuri minun näköinen harmaa. Turvallisen vaatteen kanssa voi opetella pitämään jotain uutta, ei ainoastaan nahkahametta. Tykkään kyllä pitää samoja vaatteita, kunnes ne kulahtavat. Tästä huomaan, että jopa pukeutumisessa toistuvat tutut ja turvalliset valinnat.  

Nimenomaan olen halunnut pois toistuvista rutiineistani, joten taputan itseäni olkapäälle nyt. Hyvin tehty, nahkahame päällä. Pidä useammin. Älä kuitenkaan kulahduta sitä. En tosin tiedä voiko yli 30-vuotiasta hametta kulahduttaa miten helposti. Ei varmaankaan.

Paitapusero Esprit, neulepaita Noisy May, vintage nahkahame, kengät Tommy Hilfiger, second hand laukku Balenciaga

Lisää inspiraatiota nahkahameen käyttöön:

➡️ “Musta nahkahame ja viisi iisiä asua”

➡️ “Ihana nahkahame ja kauneimmat yläosat

2 thoughts on “Nahkahame syksyllä käyttöön

  1. On mulla kohtalaisesti nahkahameita kaapissa. En tosin pitänyt päälläni yhtään niistä kolmen vuoteen. Silloi kun asuimme vielä Tallinnassa ja kävin päivittäin töissä toimistossa oli tarvetta pukea joka aamu. Sen jälkeen muutimme Etelään. Ensin kuljeskelin shortseissa ympäriinsä. Sitten alkoi korona. Nyt on ensimmäinen syksy, että vaatteita taas tarvitaan.

    1. Tauon jälkeen moni asia tuntuu virkistävältä. Varmaan kiva nyt päästä syysvaatteiden käyttöön.. Vaikkakin shortsit ja lämmin sää kelpaisivat ainakin minulle 😁

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *