Ystävien vuosikokoontuminen, tällä kertaa myrskyisässä Helsingissä

Kyllä, tylsältähän se kuulostaa. Vuosikokoontuminen. Kovin virallista. Mutta yrittäkääpä itse järjestää parhaillaan 7-8 noin nelikymppistä naista eri puolilta maata ja maailmaa samaan paikkaan edes kerran vuodessa. Silloin pieni järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus on tarpeen, vaikka koko poppoolla harvoin lopulta näemme.

Tapasimme 2000-luvun alussa kaikki ammattikorkeakoulussa Savonlinnassa ja osa meistä valmistui matkailualalle, osa löysi kutsumuksensa muualta ja vaihtoi alaa. Hyvin olemme ripottuneet ympäri Suomea ja Eurooppaa tänä päivänä. Ihanaa oli, että saimme jälleen täksi syksyksi kekkerit järjestettyä. Viime vuonna mökillä keskellä korpea, tänä vuonna Helsingissä. Viisi naisimmeistä majoittautui tällä kertaa tyylikkäässä airbnb-asunnossa Eiran kupeessa. Sijainti mainio, sai nauttia kauniista arkkitehtuurista, meri lähellä ja piristävä kävelymatka keskustaan.

Kovin tuulinen Helsinki löytyi perjantai iltapäivänä noustessamme junasta. Auto jäi suunnitellusti matkan varrelle. Ihan pieni shoppauskierros toteutettiin keskustassa ennen kuin kävelimme kohti majapaikkaa. Vaikka matka ei niin mahdoton ollutkaan, pieni piipahdus paikallisessa tsemppasi taivaltamaan vastatuulessa kohti viikonlopun kotia.

Olen muuten kovin vanhanaikainen mitä tulee drinkkeihin – ikuinen suosikkini tuulisena päivänä on irish coffee. Alla olevassa kuvassa sitä perjantain kunniaksi nautinkin. Seuraavana päivänä sitä kysyessäni minulle kohteliaasti suositeltiin espressopohjaista drinkkiä, jonka toki kuuliaisesti otin. Se tarjoiltiin kylmänä.

Perjantai-iltana oli aika vaihtaa vuoden kuulumiset ja nauttia hyvästä ruoasta ja juomasta ilman kiireitä ihan vain majapaikan keittiössä. Pääruoaksi ystäväni taikoivat ihanan intialaisen keiton, jota varmasti teen jatkossa kotonakin. Kuva keittotaivaasta unohtui ottaa, mutta alkuruoaksi syömämme dipattava uunissa sulanut juusto kelvatkoon.

Lauantain puuskainen ja sateinen sää ympäröi kaupungille shoppailemaan lähteneen porukkamme. Onneksi aina tasaisin väliajoin löytyi sopiva putiikki, johon pysähtyä. Kahvi ja korvapuusti maistuivat aika hyvältä lämpimässä kahvilassa tuulen tuiverrettua puoli päivää. Iltapäiväksi jolkottelimme kotiin päin. Illaksi oli varattuna teatteriliput Aleksanterin teatteriin. Näytös Kaikki Ystäväni lunasti kyllä lupaukset. Minua esitys liikutti ja nauratti vuorotellen. Ystävyys – miten hieno näytelmän aihe.

Iloisen teatteri-illan jälkeen suuntasimme Penny -ravintolaan. Tunnelmallinen ravintola oli loistovalinta ja illan ruoat että juomat veivät kielen mennessään. Huvitti huomata, että ihan vieressä olikin viinibaari, jossa vietin ihan sattumalta ystäväni kanssa iltaa reilu kuukausi takaperin. Silloin lämmin loppukesän lauantai-ilta istuttiin vielä terassin puolella. Kirjoitin tästä Helsingin visiitistä myös pikku postauksen ja Grape -viinibaarin nimi jäi silloin muistamatta.

Iltamyssyille suuntasimme tällä lokakuun reissullamme ystävieni kanssa pieneen paikkaan nimeltä Luovuus kukkii kaaoksesta. Juuri meille sopiva nurkkapöytä löytyi vapaana ja iloisen puheensorinan keskellä istuimme siellä iltaa. Ravintolan nimessä on totuutta ja siksipä luulen, että en ole aivan niin luova kuin haluaisin, koska en viihdy kaaoksessa.

Näin Savonlinnassa, pienessä itä-suomalaisessa kaupungissa jo vuosia asuneena, on aina yhtä virkistävää vierailla Helsingissä. Helsinki on täynnä mahtavia ravintoloita, yllättäviä pieni baareja, tapahtumaa tapahtuman perään. Nauttikaa te helsinkiläiset kotikaupunkinne mahdollisuuksista. Me muualla asuvat vain voimme haaveilla tällaisesta palvelukimarasta.

Pikkubaareja enempää ei Helsingin yöelämä auennut. Suuta repi jo puolilta öin siihen malliin, että oma sänky alkoi kutsua.. Ei ole pitkään valvominen enää minun juttu. Aamuvirkkuhan siis muutenkin olen, aina ollut.

Juttelin vastikään ystävän kanssa lähtemisen vaikeudesta. Mikä ihme siinä aina on! Tietää, että perille päästessä viihtyy kuitenkin mainiosti (oli se sitten harrastus tai jotkut kemut) mutta se lähteminen on vaikeaa. Jopa niin, että saattaa valita kotisohvan lähtemisen sijaan. Tunnistan itsessäni hyvin paljon lähtemisen vaikeutta ja pyrin ihan tietoisesti hiljentämään nämä ajatukset aina kun pitää olla menossa. Vai sanoisinko, että saa olla menossa. Ei niitä menoja nyt niin paljoa ole..

Lähtöpäivänä Helsingistä myrskytuulet olivat enää muisto vain ja upea sää vei vielä pienelle kävelylle meren rantaan. Sitten olikin aika hypätä ystävämme auton kyytiin kohti Lahtea. Auton ikkunasta kuvattu Kauppatorin purjelaivojen kokoontumisajot näyttivät upealta, haitarimusiikki houkuttelevalta. Juuri tuolloin oli vähän lähtemisen vaikeutta, tällä kertaa kotiin päin.

6 thoughts on “Ystävien vuosikokoontuminen, tällä kertaa myrskyisässä Helsingissä

  1. Minulla ei koskaan ollut vaikeuksia lähteä. Tai olen aina lähdössä, kunhan osaan päättää, minne. Me ollaan kaikki kolme samanlaisia. Vaikka kotona on kivaa, silti tekee mieli muualle. Olkoon, että poikamme sai sen taudin meistä, mutta mistä me mieheni kanssa sen tartunnan saimme, on mysteeri. Ollaan molemmat tavanomaisista perheistä eikä lapsuudessa ole matkustettu kovin paljoa.

    1. Tuohan on vaan hyvä juttu. Minä ainakin olisin mielelläni menevämpi tapaus! Vaikea on vaan omia tapoja muuttaa. No kuhan ei ihan mökkeydy tänne!

  2. Oi ihanaa! Teillä on ollut mukavaa. Tunnelmallisia, kivoja kuvia. Olen halunnut pikkupiipahdukselle Helsinkiin, ennen joulua se pitäisi toteuttaa 🙂

    Minna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.