Ihastuttava tyllihame
Piti se tämäkin päivä nähdä. Hurahdin tyllihameeseen. Onhan niitä ohimennen tullut katsottua useammassakin kaupassa, mutta sinne ne ovat aina jääneet. Tuttavani puotiin […]
Piti se tämäkin päivä nähdä. Hurahdin tyllihameeseen. Onhan niitä ohimennen tullut katsottua useammassakin kaupassa, mutta sinne ne ovat aina jääneet. Tuttavani puotiin […]
Itsenäisyyspäivä on arvokas ja juhlallinen päivä. Samanlaista tunnetta ei tule muista juhlapäivistä. Se, että meillä on itsenäisyys saatu pidettyä ja millä hinnalla, […]
Vuoden viimeinen kuukausi on täällä. Onkohan tämä eniten tunteita herättävä kuukausi, vai onko se kuitenkin kesän alku? Oli miten oli, kesän sekä […]
Kukapa ei olisi joskus pikkumustaa päällensä vetäissyt. Myönnetään, olen pitänyt hieman taukoa mustista vaatteista tässä jo useamman vuoden, mutta näin se mieli […]
Tänä vuonna juhliin meno on tuntunut ihan juhlalta ”pienen” tauon jälkeen. Eikä ole voinut välttyä huomaamasta glitteri- ja paljettivaatteiden ilmestymistä yhä useamman […]
Aiemmissa kodeissani pesukone on aina ollut kylpyhuoneen yhteydessä, joten kodinhoitohuone oli oikein tervetullut nykyiseen kotiimme. Eipä silti, en hirveästi täällä viihdy. Arkinen […]
Tässä vilkaisu vanhemman lapsemme valtakuntaan. Hän on tähän asti saanut yksin valloittaa huoneen, mutta kohta puoliin nuorempi sisarus muuttaa kaveriksi. Ainakin öiksi tässä […]
Päivitys: Peuran Pop-up putiikki avoinna 1.11.-15.12.2023, Olavinkatu 44, Possentornit, Savonlinna. Savonlinnan iloksi löytyy nyt loppuvuoden -2021 ajan naisten muotia myyvä Peura pop-up […]
Varmaan useampi meistä on joskus pohtinut millaista olisi pitää pientä putiikkia? Vaikka työnmäärä ja sitovuus on varmasti tiedossa, niin jotain kutkuttavaa ajatuksessa […]
Otsikossahan se tuli sanottua. Että mitäköhän sitä tuli tehtyä? Irtisanouduin vakituisesta työstäni. Me tämän ikäisethän ollaan kuumaa tavaraa työmarkkinoilla. Tai sitten ei, […]
We use cookies to improve your experience on our site. By using our site, you consent to cookies.
Websites store cookies to enhance functionality and personalise your experience. You can manage your preferences, but blocking some cookies may impact site performance and services.
Essential cookies enable basic functions and are necessary for the proper function of the website.
Statistics cookies collect information anonymously. This information helps us understand how visitors use our website.
Google Analytics is a powerful tool that tracks and analyzes website traffic for informed marketing decisions.
Service URL: policies.google.com (opens in a new window)
